Dvd:nä nyt ilmestynyt elokuva on hyvä. Edda Magnasonin (kuvassa) roolityö on loistava. Elokuva käsittelee Monica Zetterlundin parhaita vuosia 1960-luvulta 1970-luvun puoliväliin. Se ei ole kiiltokuva tuosta ruotsalaisten suuresta tähdestä, vaan päinvastoin keskiössä on hänen vaikeutensa tuon tähteyden suhteen. Välit isän kanssa ovat lähes poikki ja pienen tyttärensä hän lyö paljolti laimin. Tärkeintä on oman karriäärin luominen, ja kun siinä tapahtuu kompastumisia, niin ei muuta kuin viinaa lisää.
Yksi iso takaisku oli nollille jääminen Eurovision laulukilpailuissa 1963, samoissa kilpailuissa Lontoossa, jossa myös Laila Halme sai nolla pistettä. Tilanteen surkeutta korosti varmaan se, että viisi vuotta aiemmin oli ruotsalaisten hieman aikaisempi suursuosikki Alice Babs sijoittunut sentään viidenneksi.
Alice Babs kuoli 90-vuotiaana 11.2.2014. Monica Zetterlund kuoli 67-vuotiaana 2005, ja tragediaa oli tässäkin, sillä hän oli selkärankasairauden takia pyörätuolipotilas, asui yksin kotonaan ja kuoli sänkyynsä. Näin pitkälle ei elokuvassa mennä, vaan se päättyy Monican satumaisiin häihin 1974 yhdessä basisti Sture Åkerbergin kanssa. Monican historiaa vähemmän tunteville tämä kaunis loppu antaakin väärän kuvan vaikean ihmisen elämästä ja urasta.
Vaikeaa todella oli. Kun millään muulla ei ollut merkitystä kuin menestymisellä ja siitä saatavalla muiden hyväksynnällä, meni iso osa elämästä pilalle. Laulaminen kuitenkin onnistui, vaikka katkoksiakin tuli. Ensimmäinen iso pettymys oli, kun varhaiselta New Yorkin -reissulta joutui palaamaan lyötynä. Toinen kerta oli parempi, kun hän pääsi esiintymään pianisti Bill Evansin kanssa. Tuo käynti johti myös Evansin hienon sävellyksen Waltz for Debbyn levyttämiseen 1964. Ruotsissa siitä tuli hitti, mikä tunnetaan myös nimellä Monicas vals. Samalla matkalla hän teki myös levytyksiä saksofonisti Zoot Simsin ja trumpetisti Thad Jonesin kanssa.
Elokuva tuo hyvin esille Monica Zetterlundin kauneimpia lauluja, joskin ne ovat kaikki niitä tutuimpia. Täydennystä saa kuitenkin Edda Magnasonin cd-levyltä Monica Z.
Alkoholin lisäksi Monican ongelmina olivat miehet. Suhteet epäonnistuivat, esimerkiksi elokuvaohjaaja Vilgot Sjömanin kanssa. Aikakauslehtien kansikuviin toki päästiin ja Monicaa varmaan miellytti, että heistä puhuttiin Ruotsin Marilyn Monroena ja Arthur Millerinä. Mikään ei kuitenkaan riittänyt, Monican piti olla Monica, eikä siihen kuvioon muita mahtunut.
Suomessakin Monica Zetterlund esiintyi useaan otteeseen, viimeksi luultavasti 1975.
Ei ihme, että elokuva on Ruotsissa menestynyt. Siinä on tyyliä, ainakin enemmän kuin suomalaisissa henkilöhistoriaelokuvissa.
kari.naskinen@gmail.com