Teatteri ei enää luota normaaliin näyttelemiseen

Venäläisen teatteriohjaajan ja -teoreetikon Konstantin Stanislavskin yksi kuuluisa opetus oli, että jos ensimmäisessä näytöksessä kivääri roikkuu seinällä, sillä on ammuttava kolmannessa näytöksessä. Nykyisessä suomalaisessa modernissa teatterissa noudatetaan uudenlaista versiota tästä Stanislavskin opista. Jussi Huhtala muotoili tämän uuden opin Teatterikorkeakoulun lehdessä 1/2012: "Jos ensimmäisessä näytöksessä miesnäyttelijällä on housut jalassa, on ne vedettävä alas ja pyllistettävä kolmannessa näytöksessä."

Aina ei tarvitse odottaa kolmatta näytöstäkään, sillä nykyisin housut heitetään pois heti kättelyssä. Eikä enää pyllistäminenkään riitä, vaan nyt seisotaan suoraan yleisön edessä munia retkottamassa. Aina keksitään jokin tekosyy. Mies pannaan näytelmässä suihkuun tai mies tulee rankan työpäivän jälkeen kotiin, jossa heti on riisuuduttava ja puettava kotiasu päälle.

Yleensä näillä riisuutumisilla ei ole mitään loogista yhteyttä näytelmän juoneen, ovatpahan vain nuorten ohjaajien temppuja, joilla yritetään saada huomiota ja nimeä itselleen.

Jalkapallohuligaanit juoksevat joskus kännissä pelikentälle ja pyllistävät paljaan takapuolensa kohti tuomareita tai jotakin, pääasia että pääsee viuhahtamaan. Vastaavanlaisesta hölmöydestä on kysymys teatterialastomuudessa.

kari.naskinen@gmail.com