Tätäkin suurempi merkitys on nykyisin televisiolla. Ensimmäiset "televisiovaalit" oli 1966, kun Yleisradio järjesti eduskuntavaalien alla ison vaalikeskustelun. Puheenjohtajana oli Yleisradion toimitusjohtaja Eino S. Repo ja keskustelijoina mm. Paavo Aitio, Rafael Paasio, Juha Rihtniemi ja Johannes Virolainen. Niin kuumaksi jälkipyykki muodostui, että seuraavissa eduskuntavaaleissa 1972 mitattiin sekunttareilla, paljonko kukin vaalikeskustelija sai puheaikaa.
Vuonna 1983 vaalikeskustelut muuttuivat värilähetyksiksi ja vuoden 1987 vaalitentit jäivät mieleen Leif Salmenin ja Pekka Oksalan ennenkokemattomasta "grillauksesta".
Nyt eivät tv-keskustelut aiheuttaneet ihmeempää parranpärinää. Varsinkin toisen kierroksen keskustelut olivat tasapaksua junnaamista, mikä osaltaan saattoi vaikuttaa alhaiseen äänestysaktiivisuuteen.
Yksi asia kävi kuitenkin selväksi: nämä olivat televisiovaalit entistä enemmän. Vaalikeskusteluja ja yksittäisten ehdokkaiden haastatteluja tuli niin paljon, että ei niitä kaikkia enää viitsinyt tv-ohjelmatiedoista ympyröidä katsottaviksi. Oli tilanteita, jolloin samana päivänä tuli parikin tällaista ohjelmaa. Näin tapahtuu nykyisin, koska omat vaaliohjelmansa ovat Ylellä, MTV3:lla, Nelosella ja FST5:llä.
Television johtavasta asemasta kertoo sekin, että lehdet ovat ikään kuin luovuttaneet vetovastuun televisiolle. Lehtien päivittäisestä vaaliuutisoinnista ison osan lohkaisi se, että tehtiin juttuja edellispäivän tv-keskusteluista.
Entinen lehtimies, Helsingin Sanomien pääkirjoitustoimittaja ja Kalevan päätoimittaja Risto Uimonen vähätteli vaali-illan tv-studiossa "viran puolesta" sosiaalisen median merkitystä. Onkin mielenkiintoista odottaa, mitä tutkimustieto aikanaan sanoo siitä, paljonko Pekka Haaviston yllättävän hyvässä tuloksesta selittyy sosiaalisen median hyödyntämisellä.
Ensi syksyn kunnallisvaaleissa trendi jatkuu. Viime kerralla esimerkiksi Facebook-kampanjointi jäi vielä melko vaatimattomaksi, mutta nyt on odotettavissa vahvempia offensiiveja.
Tehokkaasti käytettynä Facebook on oiva apu. Jos ehdokkaalla on Facebookissa maksimimäärä 5000 "kaveria", niin se on ehdokkaan kannanottojen eteenpäin jatkajana iso resurssi. Jos osakin näistä kavereista jatkaa ehdokkaan mielipiteitä eteenpäin omille kavereilleen, päästään hyvinkin helposti kymmeniin tuhansiin kontakteihin.
Twitter on toisenlainen. Siihen ei voi kavereita haalia, vaan seuraajat tulevat kullekin twiittaajalle ominnokkinensa. Laajan porukan tälläkin vekottimella joka tapauksessa tavoittaa, ja Twitterin suosio lisääntyy, kun siitä on tullut jo osa suoria tv-ohjelmia.
Uimosesta vielä sen verran, että mitä tekemistä hänellä Julkisen sanan neuvoston puheenjohtajana on Yleisradion hommissa. Pysyisi vain jäävittömänä asiantuntijana JSN:n johdossa.
kari.naskinen@gmail.com