Marilyn Monroe ja "Marilyn Monroe"

Tein vuoden parhaiden elokuvien listan liian aikaisin (Mustaa valkoisella 23.12.). Kymmenen parhaan joukkoon pitää nimittäin panna myös Simon Curtisin esikoispitkäelokuva My Week With Marilyn. Se on hieno henkilökuvaus maailman kaikkien aikojen tunnetuimmasta ja ihailluimmasta naisesta Marilyn Monroesta.

Marilyn Monroe ei koskaan saanut Oscar-palkintoa, mutta ei olisi yllätys, jos Oscarilla nyt palkittaisiin Marilynia loistavasti esittävä Michelle Williams (kuva). Hän on opiskellut Marilyninsä täydellisesti, ilmeitä, eleitä, liikkeitä ja ääntä myöten. Eikä hänen tekemänsä Marilyn-kuva jää näihin ulkokohtaisiin seikkoihin, vaan Michelle Williams pystyy erinomaisesti kuvaamaan myös Marilynin sisäistä, ristiriitaisesti vellovaa "sielunelämää".

Tämän rohkenee sanoa, sillä Marilynin elokuvia me filmihullut olemme katsoneet paljon, hänestä on nähty monia uutis- ym. filminpätkiä, ja hänestä tehtyjä kirjoja on suomennetukin kymmenkunta. Näiden kaikkien perusteella: Michelle Williams on roolissaan täysosuma.

Elokuva kertoo yhdestä viikosta Pinewood-studioilla Englannissa, jonne Marilyn Monroe tuli näyttelemään elokuvassa Prinssi ja revyytyttö (1957). Elokuvan ohjasi nelinkertainen Oscar-voittaja Laurence Olivier, joka paremmin tunnettiin näyttelijänä, varsinkin Shakespeare-tulkinnoistaan. Tämä oli vasta hänen neljäs elokuvaohjauksensa, mutta niin vaikeiksi kuvaukset Marilynin kanssa osoittautuivat, että Sir Olivier palasi niiden jälkeen taas teatteriin. Tosin hän vielä 1970-luvulla ohjasi kaksi näytelmäelokuvaa.

Elokuvan pohjana ovat Olivierin apulaisena toimineen Colin Clarkin kaksi muistelmakirjaa. Niiden mukaan hänellä oli romanssintynkääkin Marilynin kanssa. Oli tai ei, tuo episodi täydentää Curtisin elokuvassa Marilynin luonnekuvaa. Marilyn Monroe tuli Englantiin maailman supertähtenä, Marilyn toki nautti tilanteesta, mutta kun se meni äärimmäisyyksiin, oli katastrofi päällä. Siinä ei auttanut aviomies Arthur Millerinkään läsnäolo eikä tietenkään oudon, ärhentelevän englantilaisen ohjaajan kanssa työskenteleminen. Marilyn hermostui, ja sitten pitikin alkaa ottaa pillereitä sekä nukahtamiseen että heräämiseen.

Tämän kaiken myllerryksen Michelle Williams esittää hienosti. Kaiken huippuna ovat ne kohtaukset, joissa Marilyn on parhaimmillaan - Prinssi ja revyytyttö täytyy pikaisesti hankkia taas katsottavaksi. Sen valmistuminen näyttää kuitenkin olleen työn ja tuskan takana, ja varmaan Marilyn tunti taas olonsa hieman kotoisammaksi palattuaan Englannista Hollywoodiin, missä valmistuivat vielä Piukat paikat, Lemmenloukku ja Sopeutumattomat. Kotoisuuskin on tietenkin kyseenalaista, sillä Marilyn teki huumeitsemurhan elokuussa 1962 - vai murhattiinko hänet, koska alkoi olla epävarmaa, pystyykö Marilyn pitämään suutaan kiinni suhteistaan Kennedyn veljeksiin. Salaliittoteorian mukaan murhan olisi voinut tehdä mafia, johon Frank Sinatralla oli hyvät suhteet, ja Sinatra oli myös Kennedyjen kaveri.

kari.naskinen@gmail.com

Riisto jatkuu

Mikään ei ole muuttunut 500 vuodessa. Kun Kolumbus oli löytänyt uuden mantereen, alkoi alkuperäisväestön riisto. Espanjalaisen Iciar Bollainin elokuvassa Sade kuuluu meille kerrotaan, miten riisto ja sorto jatkuvat edelleen. Nykyisin se vain tapahtuu näennäisesti hienostuneemmassa muodossa, kun "hyväntekijöinä" ovat esimerkiksi Maailmanpankki ja Maailman valuuttarahasto.

Elokuvassa nämä kaksi aikaa kohtaavat. Espanjalainen elokuvaryhmä saapuu Boliviaan tekemään elokuvaa Kolumbuksesta. Sitten tulee kuitenkin ongelmia, kun filmauspaikkakunnalla Cochabambassa alkavat isot mielenosoitukset vesihuollon yksityistämistä vastaan. Tarinalla on sikäli todellisuuspohja, että 1990-luvulla aloitettiin vesivarojen myynti monikansallisille yhtiöille. Kun veden hinta nelinkertaistui, ei köyhillä ihmisillä ollut varaa ostaa sitä, vaan he alkoivat kerätä sadevettä juotavakseen. Sadeveden kerääminen kuitenkin kiellettiin lailla.

Elokuvanteko elokuvassa uhkaa keskeytyä, kun yksi keskeiseen rooliin amatöörinäyttelijäksi valittu mies ryhtyy vesimellakoiden vetäjäksi ja joutuu poliisin hakkaamaksi ja pidättämäksi. Hieno elokuva laajenee samalla voimakkaaksi globalisaatiokritiikiksi. Eikä asia mitenkään vieras ole vanhalla mantereellakaan. Margaret Thatcherin aikana vesihuolto yksityistettiin myös Englannissa, jolloin vesipalvelujen laatu heikkeni nopeasti ja hinnat nousivat.

En tiedä asioidenlaitaa nyt Englannissa, mutta Bolivian vesimellakat saivat aikaan yksityistämisestä luopumisen. Suomessa puolestaan on energiahuoltoa yksityistetty, ja terveydenhuoltoa niin ikään, vaikka tulokset osoittavat, että terveyskeskustoiminta yksityistettynä tulee kalliimmaksi kuin kunnan omana toimintana.

Veden yksityistämistä kehitysmaissa ajaa Maailmanpankki edelleen. Tässä touhussa ovat innokkaina mukana myös Maailman kauppajärjestö WTO ja EU, joka pyrkii solmimaan Afrikan, Karibian ja Tyynen valtameren maiden kanssa uusia talouskumppanuussopimuksia, joihin liittyy nimenomaan vesihuollon siirtäminen tehokkaammalle yksityissektorille. Varmaa tuloa riistäjille, sillä ilman vettä ei kukaan tule toimeen. Nykyisin kuolee vesihuollon puutteeseen 6000 lasta päivittäin, kun miljardi ihmistä on vailla puhdasta juomavettä.

Vesi, öljy, timantit - mitä tahansa luonnonvaroja jossakin on, niiden arvon ns. markkinat tietävät ja siksi niitä ei voi jättää kenen tahansa hyödynnettäviksi.

kari.naskinen@gmail.com

Lahden urheiluhalliyhdistyksessä myrskyää

Joulukuun myrskyt ovat ulottuneet myös Lahden urheiluhalliyhdistykseen. Sen isännöitsijä Heimo Riutta (SDP) on saanut potkut. Perusteena irtisanomiselle olivat tuotannollis-taloudelliset syyt: kun yhdistys myi Suurhallin ja sen kyljessä olevan pienemmän messuhallin Lahden kaupungille, ei yhdistyksessä enää tarvittu isännöitsijän vakanssia.

Toinen myrskyn seuraus on, että Lahden jäähalli Oy:n hallituksen puheenjohtaja Jouko Pylväs (SDP) on jätetty valitsematta uudelleen yhtiön hallitukseen. Urheiluhalliyhdistys on jäähalliyhtiön pääomistaja.

kari.naskinen@gmail.com

The Girl with the Dragon Tattoo

Sopiiko Daniel Craig Mikael Blomqvistin rooliin? Onko Rooney Mara (kuva) yhtä hyvä kuin Noomi Rapace? Tällaisiin pohdintoihin ajautuu pakostakin, kun katsoo Millennium-trilogian ensimmäistä Hollywood-osaa. Näin siksi, että David Fincherin ohjaama versio tuli tavallaan liian lyhyen ajan kuluttua ensimmäisen tästä romaanista tehdyn elokuvan jälkeen. Harmillista, sillä tällainen vertailuasetelma häiritsee.

Pari vuotta sitten ensi-iltansa saanut, Nils Arden Oplevin ohjaama Miehet jotka vihaavat naisia on hyvä läpileikkaus Stieg Larssonin jännittävästä, taidokkaasta romaanista. Fincherin versiossa eivät roolitukset kaikin paikoin pärjää edeltäjälleen, mutta yleisilmeeltään amerikkalaiselokuva on jopa parempi. Sen karu, lumiräntäisen harmaa kuva kehystää erinomaisesti kylmässä Pohjolassa etenevää tarinaa, jossa ei juuri valoa ole.

Näin naapurimaalaisen kannalta kotoisuutta tuo lisäksi se, että elokuvassa on mukana muutamia tuttuja ruotsalaisia näyttelijöitä. Sen sijaan ei puhuta siitä yhdestä tutkittavana olevan suvun natsista, joka oli kuollut vapaaehtoisena Suomen talvisodassa 1940.

Aluksi tuntui vähän vieraalta, että ruotsalaista toimittajaa esitti "Bond". Daniel Craig onnistuu kuitenkin välttämään tällaisiin ennakkoasenteisiin liittyvät sudenkuopat ja on lopulta hillityn hyvä roolissaan. Tästä huolimatta alkuperäinen Michael Nyqvist on parempi.

Sama pätee Lisbeth Salanderin rooliin. Rooney Mara toimii, mutta Noomi Rapacen pelottavaan rajuuteen hän ei yllä.

Kahden vuoden takainen elokuva on muutenkin hurjempi. Amerikkalaiset ovat kuvanneet selvästi hillitymmin tiettyjä pahoja jaksoja, kuten esimerkiksi raiskausta, minkä uhriksi Lisbeth joutuu. Raiskaajasikaa eli Lisbethin virkaholhoojaa esittävä Yorick van Wageningen on myös pliisu versio elkuperäiselokuvan Peter Andersson, joka jo ulkoiselta olemukseltaan on täys mulkku.

Elokuvan alkutekstit ovat hienot, tuovat mieleen takavuosien animaatiomestarin Norman McLarenin, vaikka nykyisin ei tehdäkään vanhanaikaisia animaatioita, vaan taiteillaan digitaalitekniikalla.

The Girl with the Dragon Tattoo on joka tapauksessa ainakin yhdellä mittarilla mitattuna jokseenkin samantasoinen elokuva kuin Miehet jotka vihaavat naisia: Oplevin elokuva pääsi vuoden parhaiden elokuvien listallani yhdeksänneksi ja Fincherin elokuva nyt kymmenenneksi. Vuoden 2011 parhaat ensi-iltaelokuvat:

1. Woody Allen: Midnight in Paris
2. Tom Hooper: Kuninkaan puhe
3. Olivier Assayas: Carlos The Jackal (dvd)
4. Olivier Assayas: Kesähetket
5. Aki Kaurismäki: Le Havre
6. Abbas Kiarostami: Iltapäivä Toscanassa
7. Pedro Almodovar: Iho jossa elän
8. Rob Epstein ja Jeffrey Friedman: Howl - Huuto
9. Nicolas Winding Refn: Drive
10. David Fincher: The Girl with the Dragon Tattoo

kari.naskinen@gmail.com

Sähköä ilmassa, kun tiedonvälitys muuttuu

Kun vuonna 1967 aloitin toimitusharjoittelijana Jyväskylän Ympäristölehdessä, sanoi päätoimittaja Väinö Mikkola, että muista aina ihmisten nimet. Niitä pitää olla lehdessä mahdollisimman paljon ja niiden pitää olla oikein kirjoitettuja.

Noihin aikoihin olikin tapana, että esimerkiksi kaikkiin onnettomuus- ja rikosuutisiin pantiin osallisten nimiä niin paljon kuin mahdollista. Jos joku jäi suojatiellä auton alle, niin lehteen sekä ajajan että jalankulkijan nimet.

Enää ei nimiä samalla tavalla panna julki, sillä tiukentunut intimiteettilainsäädäntö on tullut väliin. Toista oli ennen. Kun 1950-luvulla ilmestynyt Sensaatio Uutiset mustamaalasi presidentiksi pyrkivää Urho Kekkosta, olivat juttujen otsikot värikkäitä.

”Kekkonen työskentelee vieraitten päämäärien hyväksi”
”Kekkonen tappeli ministerin kanssa”
”Kekkonen sammui lattialle pääministeri Hedtoftin hautajaisten jälkeen”
”Kekkonen tanssi kuolevaa joutsenta Mikojanin kutsujen jälkeen”
”Kekkonen nukahti hotellin hissiin”
”Ministerillä oli oma bordelli Meilahdessa. Kekkonen innokas asiakas”
”Rakastunut Kekkonen häiritsee naapureita”
”Kekkonen vietiin poliisiasemalle. Täysjuovuksissa suurhotellissa”
”Hotellitappelut jatkuvat: raahasi naista korvarenkaista.”

Värikkäitä otsikoita saadaan nykyisinkin, mutta niiden taustalla on yleensä todistettuja tosiasioita, vaikkapa Matti Vanhasen, Ilkka Kanervan ja Vesa Keskisen naisseikkailujen tapaan.

Edes 7 päivää -lehden juorujutut eivät pärjää kovuusvertailussa entisaikojen juttujen kanssa. Lahtelainen mediatutkija, yht. tri Markku Koski sanookin tuoreessa kirjassaan Sydän hihassa (WSOY, 2011), että ”Seiska” on varsin kaukana perinteisistä sensaatiolehdistä. Seiskan linja ei ole mitenkään ärhäkkä, ja sen uutislöydötkin ovat aika laimeita.

Seiskan edellinen päätoimittaja Eeva-Helena Jokitaipalekin on myöntänyt tämän: ”Seiskan journalismin pohjavire on kiltteys ja asiallisuus. Tärkeintä on, että juorut perustuvat tosiasioihin, monta kertaa ne voivat olla aivan inhimillisiä asioita, pikkuasioitakin.”

Vanhasta kunnon Hymy-lehdestä Seiska eroaa Kosken mukaan siinä, että Seiska ei edes yritä olla vähäväkisten puolella herroja vastaan. Demokratian vahtikoiraksi Seiskasta ei siis ole.

ISO SÄHKÖINEN MUUTOS

Hurjimmat tekstit ilmestyvät nykyisin internetissä. Tiedonvälityksen muutos itsessään on hurjassa muutoksessa. Muuttunutta tilannetta luonnehdittiin osuvasti pari päivää sitten Twitterissä: ”Toimittajat eivät enää määrittele uutista, vaan joutuvat reagoimaan, kun se määritellään muualla.” Tarkoitettiin tietenkin internettiä, missä asiat nykyisin ensimmäisenä tulevat esille.

Internet on jo tärkeämpi kuin televisio. Taloustutkimus Oy:n tuoreen tutkimuksen mukaan aikuisista suomalaisista 38 prosenttia ei voisi kuvitella luopuvansa internetistä; keväällä 2010 vastaava osuus oli 32 prosenttia. Internetin tärkeys on noussut kaikissa ikäryhmissä, mutta erityisesti alle 35-vuotiaiden joukossa. Internetin tärkeys näkyy esimerkiksi netti-tv:n, sähköisten sanomalehtien ja sosiaalisen median käytön lisääntymisenä.

Nuorten osalta on tapahtunut iso muutos myös lehtien lukemisessa. Alle 25-vuotiaat käyttävät jo enemmän aikaa sanomalehtien sähköisten versioiden kuin paperisten lehtien lukemiseen.

Minäkin kirjoitin viimeisen paperilehtijuttuni tämän päivän Viikko-Hämeeseen, jonka ilmestyminen nyt loppuu. Tämä johtuu siitä, että poliittisten lehtien tukimäärärahat ovat oleellisesti pienentyneet. Tästä eteenpäin näitä rahoja pannaan sähköiseen viestintään. Näin on oikein, koska sähköiseksi tämä meininki joka tapauksessa enenevässä määrin muuttuu.

Kuvaavaa asialle onkin, että kun Hämeen Voiman, sen seuraajan Hämeen Kansan ja sen seuraajan Viikko-Hämeen 105 vuotta pitkä historia loppuu tänään, niin päätoimittaja Jarkko Nissinen siirtyy Ruusuverkko Oy:n toimitusjohtajaksi. Ruusuverkko tuottaa sähköisiä verkkopalveluita SDP:lle ja Uutispäivä Demarille.

PENTIKÄINEN VALITTAA

Hermostunut on varsinkin Helsingin Sanomien johtaja Mikael Pentikäinen, joka itkee sitä, että eduskuntaryhmät onnistuivat tekemään ratkaisun Yleisradion rahoitusjärjestelmästä. Pentikäinen kantaa huolta siitä, miten käy isänmaalle tärkeän moniarvoisen median, kun valtio sallii Yleisradion jatkavan hyvää toimintaansa. (HS 18.12.)

Helsingin Sanomat itse on kuitenkin nimenomaan Pentikäisen aikana kaventanut omaa moniarvoisuuttaan. Takavuosina sanottiin jopa niin, että Hesari on Suomen suurin työväenlehti, mutta enää ei tällaista väritystä löydy raapimallakaan. Lestadiolais-kepulainen Pentikäinen on tehnyt lehdestä täysin yksiarvoisen, porvarillista hegemoniaa pönkittävän välineen.

Ylen toiminta nettipuolella on erityisesti porvarien hampaissa. Kuitenkaan Yle ei nettisivuilleen myy ilmoituksia, joten lehdet saavat edelleen vapaasti hoitaa sen ison bisneksensä.

Mutta kuten Lauri Tähkä laulaa:

"Meitä vuodet kun liikuttaa
Se mikä taakse jää katoaa
Kaikki kulkee
Kukaan ei jää pysy paikoillaan"

Väinö Mikkolan neuvojen mukaan nimet ovat joka tapauksessa edelleen tärkeitä. Lahden Radion nettisivulle ilmestyi tänään juttu hollolalaisesta maanviljelystilasta. Väärin olivat sekä tilan että isännän nimet. Jokin aika sitten oli puolestaan Etelä-Suomen Sanomissa melkein sivun haastattelu entisestä kansanedustajasta Helge Talvitiestä (SKDL), mutta jutussa nimi oli koko ajan Helge Kaalikoski - etunimi ja puolue oikein.

kari.naskinen@gmail.com

Rallin MM-sarja laahaa pohjamudassa

Kun rallin MM-sarja 2012 alkaa Monacosta tammikuun 18. päivänä, on lähtöluettelossa vain kaksi ajajaa, jotka kilpailevat maailmanmestaruudesta. Citroen pyrkii ajattamaan mestariksi Sebastien Loebin ja Ford Jari-Matti Latvalan. Tämä on ilmoitettu jo etukäteen.

Ralliautoilu onkin tällä hetkelle huonoissa kantimissa. Ford oli tipalla jättää tehtaan tuen pois kokonaan puoliviralliselta kilpatalliltaan M-Sportilta ja Citroen suunnittelee myös poistumista rallista 1-2 vuoden kuluttua. Ministä ei uutena tallina ole ainakaan vielä paljon mihinkään, ja Volkswagen on vasta tulossa. Voikin käydä niin, että parin vuoden kuluttua on mestaruudesta kilpailemassa edelleen vain kaksi tallia, Mini ja VW.

kari.naskinen@gmail.com

Lahden taidekoulutuksen alasajajat

Lahden ammattikorkeakoulun tavoitteena on vähentää taideaineiden opetusta. Syylliset ovat tässä:

Lahden ammattikorkeakoulun rehtori ja hallituksen puheenjohtaja Risto Ilomäki.

Lahden ammattikorkeakoulun hallituksen muut jäsenet:
Vararehtori Helena Karento (varajäsen vararehtori Juhani Nieminen)
Johtaja Päivi Starckjohann (johtaja Ulla Weijo)
Lehtori Rami Kivilahti (lehtori Leena Haapola)
Lehtori Kari Lohko (lehtori Helena Sillanpää)
Harjoitteluinsinööri Neea Similä (johdon sihteeri Sanna Laitinen)
Opiskelija Marianna Rantanen (opiskelija Juha Lumme)
Opiskelija Sara Etola (opiskelija Ayla Dincay)
Isku Invest Oy:n toimitusjohtaja Jukka Anttonen (Lahden Autokori Oy:n toimitusjohtaja Juhani Saario)
Lakesin toimitusjohtaja Essi Alaluukas (Lahden tiede- ja yrityspuiston toimitusjohtaja Lauri Ylöstalo)
L-Fashion Groupin henkilöstöjohtaja Eija Koskinen (diplomi-insinööri Taina Ahlroth)

Lahden ammattikorkeakoulu kuuluu Päijät-Hämeen koulutuskonserniin, jonka toimitusjohtaja on Arvo Ilmavirta. Poliitikoista valitun koulutuskonsernin hallituksen muodostavat:

Jari Salonen, puheenjohtaja (Kok) Lahti
Kirsti Laatunen, varapuheenjohtaja (SDP) Orimattila
Maarit Luukka (Kesk) Lahti
Leena Mäkelä (Kok) Lahti
Sanna Mäkinen (SDP) Lahti
Markku Rantoila (Vas) Lahti
Paula Ijäs (Kesk) Heinola
Mauno Kuusela (SDP) Heinola
Sauli Pakkanen (Kok) Asikkala
Markku Pulkkanen (Kok) Hollola
Seppo Virtanen (SDP) Nastola

kari.naskinen@gmail.com

Lahden toriparkki aiotaan sittenkin rakentaa kaupungin rahoilla

Lahden kaupunginvaltuusto on aiemmin päättänyt, että jos torin alle rakennetaan parkkihalli, ei rakentamiseen saa käyttää kaupungin varoja, ei ainakaan suoraan. Tämän takia rakennuttajataho tulisi olemaan kaupungin omistama Lahden Pysäköinti Oy.

Nyt tätä muodollistakin mutkaa ollaan vetämässä suoraksi. Tämän kaavaillaan tapahtuvan niin, että kaupunki myy Kauppakeskus Trion alakerrassa omistamansa 550 autopaikkaa Citycon Oyj:lle, joka omistaa muuten Trio-kiinteistön, mutta ei siis näitä 550:tä autopaikkaa. Kaupasta saatavat miljoonat on sitten tarkoitus panna toriparkin rakentamiseen. Näin ollaan valtuuston päätökselle antamassa piutpaut.

Saa nähdä, miten lopullisen kauppapäätöksen käy kaupunginhallituksessa ja valtuustossa?

kari.naskinen@gmail.com

Kolme maalia 50 sekunnissa

Näinä päivinä tulee kuluneeksi 50 vuotta yhden jääkiekkoennätyksen syntymisestä: KooVeen Erkki Suokko teki 26.12.1961 kolme maalia 50 sekunnissa. Koulukadun tekojääradalla pelatussa mestaruussarjan ottelussa Tampereella KooVee voitti HIFK:n 13-2 ja Suokon maalit syntyivät ajoissa 53.12 - 53.30 - 54.02. IFK:n maalivahtina oli Raimo Sepponen, josta pelaajauransa jälkeen tuli erinomainen erotuomari.

KooVee pelaa nykyisin Suomi-sarjassa johtaen omaa lohkoaan. KooVee on alunperin 1929 perustettu Tampereen työväenyhdistyksen urheilu- ja voimailuseura Kilpa-Veljet ry; jääkiekon mestaruussarjaan TK-V tuli 1954, ainoan mestaruutensa KooVee voitti 1968 ja SM-liigasta se putosi 1980.

Kaudella 1961-62 Erkki Suokko voitti myös pistepörssin lukemilla 21+16 = 37. Kun kymmenen joukkueen sarja pelattiin kaksinkertaisena, tuli ottelukierroksia 18. Suokon pistekeskiarvo oli 2,06 per ottelu. Tällä hetkellä SM-liigan pistepörssin kärjessä on Ässien Tomas Zaborsky 26+13 = 39 (32 ottelua, keskiarvo 1,2).

Suokon pelivuosina pörssipisteitä ei saanut yhtä helposti kuin nykyisin, koska silloin maaleihin ei koskaan merkitty kuin yksi syöttäjä. Toisaalta maalinteko on nyt vaikeampaa, sillä maalivahdit ja maalivahtien varusteet ovat parantuneet. Kaudella 1961-62 tehtiin keskimäärin 8 maalia/ottelu. Tämän kauden SM-liigassa on tehty 5,2 maalia/ottelu.

Eniten hattutemppuja SM-sarjassa ja SM-liigassa on tehnyt Ässissä ja TPS:ssä pelannut Arto Javanainen, yhteensä 39. Muita kärkipään hattutemppuilijoita ovat olleet Lasse Oksanen 22, Timo Susi 18, Raimo Summanen 15 ja Timo Turunen 15.

Tällaisten tilastojen kanssa on harmillista, että teettää kovasti töitä yhdistellä entisen SM-sarjan ja vuodesta 1975 toimineen SM-liigan tilastoja. Liigatilastot kyllä löytyvät, koska niitä pitää liigan tilastohirmu Erkki Loikkanen. Häneltä pyysin nyt listan kotikaupunkini Lahden hattutemppujen tekijöistä liigassa: Erkki Laine 11, Markku Hakulinen 5, Erkki Mäkelä 4, Richard Grenier 3, Olavi Niemenranta 3, David Conte 2, Yrjö Hakulinen 2, Lasse Jämsen 2, Mikko Peltola 2.

Pelicans Oy:n toimitusjohtaja Ilkka Kaarna teki kolme maalia pelatessaan Jokereissa 1978 Ilvestä vastaan.

kari.naskinen@gmail.com

Taiteilijoiden pitää työllistyä palkalliseen työhön

Otsikon mukainen kanta on otettu Lahdessa, joka ensi vuonna markkinoi itseään Helsingin siivellä maailman muotoilupääkaupunkina. Kysymys on siitä, että Päijät-Hämeen koulutuskonserni ja Lahden ammattikorkeakoulu haluavat lopettaa Lahden taideinstituutin sillä perusteella, että eivät ne sieltä valmistuvat käppänät kuitenkaan mihinkään palkalliseen työhön pääse.

Lahden kaupunki markkinoi 1980-luvulla itseään Business Citynä, ja kaupunginorkesterinkin nimeksi muutettiin vähäksi aikaa Business City Orchestra. Vanha perinne siis - taiteenkin pitää toimia liiketaloudellisin periaattein. Siksi ei kuvataidekoulutusta suvaita, koska valmistuvia taiteilijoita eivät Isku, Kemppi tai Hämeenmaa kuitenkaan palkkaa töihin.

Tästä huolimatta kuvataiteella on Lahdessa vahvat juuret. Lahden taideyhdistys perustettiin jo 1935 ja Lahden kuvaamataiteilijoiden kerho 1947 (nimi muuttui Lahden taiteilijaseuraksi 1954). Ensimmäinen suomalainen kesätaidenäyttelykin järjestettiin Lahdessa 1960 Kariniemen mäellä, jossa sen avasi Ateneumin johtaja Sakari Saarikivi; esillä oli mm. Kimmo Kaivannon, Laila Pullisen, Jaakko Sieväsen ja Sam Vannin töitä. Mukkulassa järjestettiin 1968-72 Talli ja puisto -tapahtumat, joissa tulivat tutuiksi myös Mauno Hartmanin ja Olavi Lanun teokset.

Lahden taidekoulu perustettiin 1971. Sen jatkajan Lahden taideinstituutin kouluttamat taiteilijat ovat menestyneet hyvin, joskaan eivät ole päässeet palkkatöihin, vaan ovat Lahden virallista kantaa vastustaen toimineet freelancereina, kuten esimerkiksi tämänvuotisen Ars Fennica -palkinnon saanut Anssi Kasitonni. Salmelan taidekeskuksen vuoden nuoreksi taiteilijaksi valittiin puolestaan viime vuonna lahtelainen Maria Laine.

Lahti on kuvataidekaupunkina ollut muutenkin merkittävä. Täällä on tähän asti suvaittu taiteilijoita, vaikka varsinaista taidemuseorakennusta ei olekaan saatu aikaan. Sotien jälkeen kaupunginjohtajina toimineet Olavi Kajala ja Teemu Hiltunen vaikuttivat siihen, että tätä Suomen nuorinta kaupunkia alettiin kutsua "veistosten kaupungiksi". Nytkin Lahti taitaa olla kaupunki, jossa on asukaslukuun suhteutettuna eniten julkisia taideteoksia.

Lahtelaisia taiteilijoita on aina ollut huipulla, tuosta kun lonkalta heittää nimiä, niin taso on ollut ja on kova: Kosti Ahonen, Mauno Hartman, Aarre Heinonen, Reino Hietanen, Kaija Ikävalko, Timo Jakola, Väinö Komu, Matti Koskela, Outi Kirves, Pasi Kutvonen, Olavi Lanu, Mauno Lappalainen, Jukka Lehtinen, Risto Leppänen, Veikko Leppänen, Satu Loukkola, Pentti Melanen, Arto Pennanen, Olavi Ryyppö, Antti Salokannel, Antti Ukkonen, Soile Yli-Mäyry...

Tuosta porukastakaan ei moni ole työllistynyt vakituiseen palkkatyöhön, mutta hyvää jälkeä on syntynyt.

Lahden kuvaamataiteilijoiden kerhon järjestämässä keskusteluillassa joskus 50-luvulla todettiin, että on turmiollista, jos kulttuurin suhteen pääsee vallalle kaupallis-teollinen asenne. Tämän pelon on Lahden ammattikorkeakoulu nyt konkretisoinut.

kari.naskinen@gmail.com

Räikkönen, Schumacher, Reutemann, Vettel, Loeb

Miten käy Kimi Räikkösen paluun F1:een? Vastausta on yritetty haarukoida laidasta laitaan, mutta vastaus tulee vasta ensi vuonna. Yhden vertailukohdan tarjoaa joka tapauksessa Michael Schumacher. Hän palasi tositoimiin kolmen taukovuoden jälkeen, ja lasketaan nyt Räikkösen eduksi, että häneltä jäi väliin vain kaksi vuotta. Schumacherin parhaat saavutukset kahtena viime kautena olivat neljä neljättä sijaa.

Räikkönen ajoi kaksi kautta rallin MM-sarjaa. Se ei ole alkuunkaan sama asia kuin jos olisi ajanut koko ajan formuloilla, mutta nopeanajon tuntuma joka tapauksessa säilyi. Räikkösen etuna Schumacheriin nähden on lisäksi ikä, kymmenen vuotta nuorempi.

Schumacherin ajama Mercedes GP on parempi vehje kuin Lotus (Renault). Autojenvälisissä voimasuhteissa voi kuitenkin yhden talvikauden aikana tapahtua paljon, joten arvuutteluksi menee tältäkin osin.

Rallissa Räikkönen kehittyi kahden vuoden aikana. Kun hän ensimmäisenä kautena hävisi pikataivalajoissa kärjelle kaksi sekuntia ja vähän ylikin, pääsi hän tänä vuonna keskimäärin jo sekunnin päähän pohja-ajoista.

Historiaa hän joka tapauksessa teki ajamalla kaksi rallin MM-sarjaa saavuttaen yhteensä 59 pistettä. Tätä ennen oli yksi toinenkin F1-ajaja saavuttanut rallipisteitä: Carlos Reutemann oli kotimaansa Argentiinan MM-osakilpailussa neljäs vuonna 1980 Fiat 131 Abarthilla. Kilpailun voitti samanlaisella autolla Walter Röhrl, jolle Reutemann hävisi 47 minuuttia.

VETTEL VAI LOEB?

Englantilaisen Autosport-lehden vuotuisessa gaalassa annettiin kuluneen kauden ykköspalkinto Sebastian Vettelille. Lehden lukijat kuitenkin äänestivät vuoden parhaaksi autourheilijaksi Sebastien Loebin.

Mahdotonta tällaiset eri lajien väliset vertailut ovatkin, mutta kun tarkastellaan Autosportin matemaattisen tarkkaa, kaikki lajit huomioon ottavaa pisteytystä, päädyttiin siinä kauden loputtua seuraavanlaiseen järjestykseen:

1. Sebastian Vettel F1
2. Mark Webber F1
3. Jenson Button F1
4. Lewis Hamilton F1
5. Fernando Alonso F1
6. Will Power Indy Car
7. Carl Edwards Nascar
8. Dario Franchitti Indy Car, Grand Am
9. Sebastian Loeb ralli
10. Scott Dixon Indy Car, Grand Am
11. Kyle Bush Nascar
12. Sebastien Ogier ralli
13. Mikko Hirvonen ralli
14. Jimmie Johnson Nascar, Grand Am
15. Matt Kenseth Nascar
16. Tony Stewart Nascar
17. Jari-Matti Latvala ralli
18. Felipe Massa F1
19. Sebastien Bourdais ILMC, ALMC, Indy Car, Le Mans 24
20. Jeff Gordon Nascar
21. Kevin Harvick Nascar
22. Nico Rosberg F1
- - - - -
46. Juho Hänninen ralli
108. Heikki Kovalainen F1
152. Valtteri Bottas GP3, F3
205. Kimi Räikkönen ralli, Nascar
255. Toni Gardemeister ralli
314. Toni Vilander ALMS, ILMS, Le Mans 24
470. Aaro Vainio GP3
772. Matias Laine GP3
910. Markus Palttala FIA GT1, Spa 24
914. Jukka Ketomäki ralli
1093. Mika Salo ALMS
1189. Ari Laivola ralli
1228. Jarkko Nikara ralli
1374. Jesse Krohn F3
1382. Jani Salomaa ralli
1418. Juha Salo ralli
1507. Mattias Therman ralli
1507. Matti Rantanen ralli
1507. Jari Ketomaa ralli
1541. Reijo Muhonen ralli
1644. Mikko Pajunen ralli
1651. Mika Häkkinen ILMC
1689. Mikko Eskelinen ralli
1709. Mikko Lehessaari ralli
1762. Esapekka Lappi ralli
1775. Petri Lehtovirta ralli
1783. Jukka Korhonen ralli
1813. Kari Hämäläinen ralli
1817. Mika Turkki ralli
1832. Kalle Pinimäki ralli
1836. Juha Pasanen ralli
1844. Kristian Yritys ralli
1856. Joni Pakarinen ralli
1859. Jouni Virtanen ralli
1868. Petri itkonen ralli
1868. Janne Berg ralli
1868. Ilkka Pastila ralli
1868. Pekka Vuorio ralli
1868. Pekka Nieminen ralli
1868. Riku Tahko ralli
1868. Niko Veikkanen ralli
1868. Ari Kirvesmäki ralli
1868. Joonas Lindroos ralli
1868. Matti Kortelainen ralli
1868. Jarmo Komsi ralli
1868. Kari Hytönen ralli
1868. Kristian Kiviniemi ralli
1868. Ilkka Kariste ralli
1868. Tomi Tukiainen ralli
1868. Kari Koskelainen ralli
1868. Christoffer Dahlström ralli
1868. Sami Valme ralli
1868. Tomi Weurlander ralli
1868. Santeri Jokinen ralli
1868. Janne Siikonen ralli
1868. Sami Pyhälä ralli
1868. Timo Pulkkinen ralli
1868. Raimo Kaisanlahti ralli
1936. Daniel Aho F3
2111. Mika Vähämäki Spa 24
2179. Jussi Kumpumäki ralli

Kummallista vain, että Autosport ei noteeraa lainkaan rallicrossia.

Maidenvälinen paremmuusjärjestys: 1) Saksa, 2) Australia, 3) Britannia, 4) USA, 5) Ranska, 6) Espanja, 7) Suomi, 8) Brasilia, 9) Uusi-Seelanti, 10) Japani.

Suomen parhaan urheilijan valitsevat Urheilutoimittajien liiton jäsen. Liiton alustavalla ehdokaslistalla edustavat autourheilua Bottas, Hirvonen ja Hänninen. Moottoripyöräilijöitä ovat enduromestarit Mika Ahola, Eero Remes, Juha Salminen, Matti Seistola, Marko Tarkkala, Jari Mattila ja Valtteri Salonen sekä maaradan maailmanmestari Joonas Kylmäkorpi ja RR:n sivuvaunuluokan maailmanmestari Pekka Päivärinta.

kari.naskinen@gmail.com

Maataloustuet suuremmat kuin työllisyysrahat

Suomi on luultavasti maailman ainoa maa, jossa yhdellä ammattiryhmällä on oma puolue ja vieläpä hyvin menestynyt. Seuraavissa vaaleissakin sillä on edelleen oma presidenttiehdokkaansa. Maanviljelijöiden edustaja on Paavo Väyrynen, joka politiikkaharrastuksensa aloittaessaan oli alkuperäisen Maalaisliiton miehiä. Markkinointisyistä puolue muutti nimensä Keskustapuolueeksi vuonna 1965 ja Suomen Keskustaksi 1988.

Maatalouden osuus Suomen bruttokansantuotteesta on enää prosentin luokkaa. Tästä huolimatta maataloutta tuetaan noin kolmella miljardilla eurolla vuodessa, siis suuremmalla summalla kuin on maatalouden oma bkt. Tuosta tukipotista selvästi alle puolet tulee EU:n kautta ja loput saa Suomen valtio maksaa EU:n luvalla. Käytännössä kaikki tämä raha on kuitenkin suomalaisten omia rahoja, koska Suomi on EU:ssa nettomaksaja. Missään muualla ei maataloustukiin käytetä suhteellisesti laskien näin paljon rahaa.

Kaikesta Brysselin kautta Suomeen kierrätettävistä rahoista 70 prosenttia menee maatalouden tukemiseen.

Entisen Teollisuuden ja työantajain keskusliiton toimitusjohtaja Johannes Koroma onkin todennut, että ”maatalouden EU-politiikalla ei ole mitään tekemistä oikeudenmukaisuuden kanssa. Ainoa lähtökohta on saavutettujen etujen luovuttamattomuus.”

Maataloudella on puoliaan pitämässä myös oma ministeriö. Kumma juttu tämäkin. Miksei maatalousbisnes voisi kuulua työ- ja elinkeinoministeriöön? Tai miksei sitten omat ministeriönsä ole myös taksiautoilijoilla, torikauppiailla, partureilla jne.?

Jos kepu ei ole hallituksessa, hoitaa maatalousministerin postia aina joku kokoomuslainen, tällä kertaa viljatilallinen Jari Koskinen Hauholta.

Maatalouden asioita eduskunnassa junailee tietenkin myös maa- ja metsätalousvaliokunta. Sen jäsenistä ja varajäsenistä (26) on MTK:n jäseniä kymmenen ja itsekin maanviljelijöitä, tukiaisia saavia kuusi.

Eniten maataloustukia viime vuonna saaneet kansanedustajat ovat valiokunnan puheenjohtaja Jari Leppä (kepu) Pertunmaalta 116 000 euroa, Esko Kiviranta (kepu) Sauvosta 75 000, Anne Kalmari (kepu) Kivijärveltä 75 000 ja Pertti Hemmilä (kok) Salosta 74 000.

Näiden tukitietojen saaminenkin on tehty hankalaksi. EU:n maataloustuki- ja maaseuturahaston varojen käytöstä Suomessa vastaava Maaseutuvirasto muutti nämä tiedot viime vuonna maksullisiksi (123 euroa). EU:n sääntöjen mukaan tukien julkistamisen pitäisi tapahtua ilmaiseksi internetissä, mutta Suomessa on onnistuttu tulkitsemaan niin, että tällainen menettely on vastoin perustuslain mukaista yksityisyyden suojaa ja henkilötietolakia.

Maatalousväki itse laskee, että maatalouden tukipotti on 1,9 miljardia euroa. Aalto-yliopiston professori Esko Niemi on kuitenkin muistuttanut, että tuon summan päälle pitää lisätä sosiaali- ja terveysministeriön budjetista maksettavat maajussien eläkkeet 531 miljoonaa ja lomituskorvaukset 220 miljoonaa.

Viimeisten kahden vuoden aikana valtion rahaa on myönnetty yli 400 000 euroa jopa sianlihan mainontaan.

”Budjetista löytyy myös melkoinen määrä hallintokuluja, esimerkiksi ELY-keskusten maatalouskuluja. Kun kaikki nämä summataan, päästään yli 3 miljardin euron. Eikä tässä vielä kaikki. Sen päälle tulevat vielä mm. EU:n tuontitullien vaikutukset markkinahintoihin”, sanoo Niemi. (Uutispäivä Demari 23.8.2010)

Yksi vertailu tähän: maataloustukiin käytetään rahaa enemmän kuin työttömyyden hoitoon. Maatalouden työllisyydestä sen sijaan huolehditaan hyvin: yhtä maatalouden työpaikkaa tuetaan vuosittain keskimäärin yli 50 000 eurolla.

Hyvin ovat viljelijöiden asiat vertailuissa muutenkin. Tilastokeskuksen mukaan maanviljelijöiden käytettävissä olevat tulot ovat 38 prosenttia korkeammat kuin työntekijäperheen; henkeä kohti laskettuna tulot ovat 15 prosenttia korkeammat.

kari.naskinen@gmail.com

Lappeenranta ansaitsee teatterinsa

Kun Lahden iso teatteritalo valmistui 1983, oltiin yleisesti sitä mieltä, että tällaisia laitosmonumentteja ei enää rakenneta. Nyt on kuitenkin mahdollista, että Lappeenrannan kaupunginteatteri saa uuden talon, jos kaupunginvaltuusto kohta niin päättää.

Tämän jutun otsikko on kaksimielinen. Lappeenranta ansaitsee nykyisen, vanhassa elokuvateatterissa toimivan teatterinsa äänin 74 - 0, sillä Lappeenrannassa tehdään hyvää teatteria. Jari Juutisen johtajakaudella on teatterissa tapahtunut samansuuntaista kuin tapahtui Kajaanissa Kristian Smedsin aikana. Äänestystulos ei ehkä ole yhtä selvä, kun valtuusto päättää uuden talon rakentamisesta, mutta taloidea on niin erinomainen, että sen soisi toteutuvan.

Teatterirakennus on suunniteltu tehtäväksi kauppakeskus Iso-Kristiinan laajennusosan yhteyteen. Loistava keksintö. Teatteri ei olisikaan erillinen saareke, vaan teatteri tulisi sinne, missä ihmiset muutenkin ovat. Isot kauppakeskukset ovat nykyajan viihdelaitoksia, joten sinnehän teatterikin kuuluu. Kynnys arkielämän ja teatterin väliltä madaltuisi. Teatterin narikkaa suunniteltaessa olisi vain otettava huomioon, että sinne pitäisi saada hyvin mahtumaan myös K-marketin ja Anttilan muovikassit.

Lappeenrannan teatterin ja Juutisen uusin näyttö osaamisestaan ja kekseliäisyydestään on Dogville, joka varmaankin kuuluu tämän näytäntövuoden huippuihin koko maassa. Maaliskuussa se vierailee kolmena esityksenä myös Espoon kulttuurikeskuksen Louhisalissa, ja kutsu tulee ilman muuta Tampereen teatterikesäänkin.

Dogville perustuu Lars von Trierin samannimiseen elokuvaan (2003), jonka näytelmäksi sovitti ensin toinen tanskalainen Christian Lollike. Lappeenrantaan sovituksen on tehnyt ja ohjannut Juutinen. Dogville on ajankohtaisuudessaan viiltävän terävä, jopa niin, että sen pelottava loppukohtaus on Lappeenrannassa onneksi hieman pehmeämpi kuin elokuvassa.

Kysymys on siitä, että massamurhaaja Anders Breivik on maininnut Dogvillen yhdeksi mielielokuvistaan. Elokuva nimittäin päättyy pikkukaupungin polttamiseen ja sen asukkaiden joukkomurhaan. Lappeenrannassakin asukkaat kuolevat, mutta tapahtuma ei ole yhtä iljettävän konkreettinen kuin elokuvassa.

Näytelmä alkaa, kun jossakin takavintturissa olevaan kyläpahaseen tulee gangsterien takaa-ajama nuori nainen. Kansanäänestyksen perusteella kyläläiset päättävät ottaa naisen suojiinsa, eivätkä paljasta häntä gangstereille. Homma ei kuitenkaan suju kitkatta; kylän alkuperäisväestö alkaa pohtia tilannetta, että mitäs me tästä oikein hyödymme - emme mitään, joten aletaan ottaa ilo ja hyöty irti muukalaisesta.

Näytelmän käsiohjelmassa Juutinen lainaa nuorena kuollutta radikaalikirjailijaa Markku Lahtelaa: "Näin pienelle planeetalle ei mahdu montakaan onnetonta ennen kuin kaikkien elämä käy ahtaaksi. Mutta vielä ei tiedetä paljonko tänne mahtuu ravittuja, tyytyväisiä, tasapainoisia, onnellisia, rakastavaisia." (Vihaa nyt - rakasta myöhemmin, WG 1968)

Tällaisia Dogvillen tapaisia kyliä on maailma täynnä. Millainenhan kylä olisi esimerkiksi Viitasaari? Ottaisiko se huolehtiakseen Pekka Haavistosta, jos tämä joutuisi pakenemaan lynkkaajiaan?

Entä Lappeenranta; vieraspaikkakuntalaisena en tunne kaupungin henkistä ilmapiiriä, mutta siellä luultavasti otetaan avosylin vastaan vieraat venäläiset, koska he jättävät paljon rahaa tekemällä ostoksia Iso-Kristiinassa - siis hyötynäkökohta.

Jos kauppakeskus-teatteritalo toteutuu, kannattaa näyttämölle tehdä myös tekstityslaite, joka mahdollistaa venäläisturistien teatterivierailut.

Itse näytelmästä vielä sen verran, että sen ilmiasu on parempi kuin von Trierin elokuvan. Teatterin lavalla tyylittelyä ei ole viety samalla tavalla minimalistiseen tylsyyteen kuin elokuvassa. Lisäksi erikoismaininnan ansaitsee Kira Riikosen tekemä koreografia, siis puhenäytelmässä koreografia, toimii hienosti, varsinkin pääosan esittäjälle Ilona Pukkilalle tehty koreografia on erinomainen korostaen tämän tulijan erilaisuutta.

kari.naskinen@gmail.com