Taiteen lajeista ooppera on ehkä hölmöin. Yhdessä maailmankuulussa oopperassa esimerkiksi kaksossisarukset tekevät keskenään lapsen, joka sitten nai oman tätinsä. Jos tästä huolimatta käy katsomassa ja kuuntelemassa oopperaesityksiä, niin se on kaikki kotiin päin.Kun viime viikolla kävin neljä kertaa Kansallisoopperassa, sain maksamiani verorahoja takaisin noin 800 euroa, vaimoni samoin. Valtionavustukset oopperalle ovat nimittäin niin isot, että ne tekevät subventiona yhtä pääsylippua kohden noin 200 euroa. Jäimme siis voiton puolelle, vaikka pääsyliput olivat kalliit, väliaikatarjoilu myös, ja bensaakin paloi 60 litraa.
Neljä kertaa piti kuitenkin käydä, koska kysymyksessä oli Richard Wagnerin neliosainen oopperasarja Nibelungin sormus. Edellisen kerran näin tämän tetralogian 2004, ja edelleen pidän sitä maailman kaikkien aikojen parhaana taideteoksena. Sen kanssa kilpailemaan pääsevät taiteen muilta sektoreilta ehkä Danten Jumalainen näytelmä, Goethen Faust ja Madridin Reina Sofia -museossa oleva Picasson Guernica.
Jos järjestettäisiin kansanäänestys julkisten varojen jakamisen tärkeysjärjestyksestä, jäisi ooppera epäilemättä aivan viimeisten joukkoon. Se mielletään puhtaasti eliitin harrastukseksi, ja siksi pidetään älyttömänä syytää verorahoja moiseen.
Totta toinen puoli, mutta se toinen puoli on sitten toisenlainen. Halvimmat liput Kansallisoopperaan maksavat 12 euroa, ja niiltäkin paikoilta näkee näyttämölle aivan hyvin. Eikä oopperan väliajalla katsasteta kenenkään vaatetusta, nytkin meitä oli ulkoasultaan koolla hyvin sekalainen seurakunta – farkut, t-paita ja lenkkarit olivat täysin mukiinmenevä yhdistelmä siinä missä tumma pukukin.
Taidelajina ooppera on varmaan vaikeammin lähestyttävä kuin iskelmämusiikki tai maisemamaalaus. Viime viikolla istahdimme yhdellä väliajalla pöytään, jossa aloimme keskustella noin 65-vuotiaan rouvan kanssa illan esityksestä. Hän kertoi mielenkiintoisen tarinan oopperaharrastuksestaan:
Vuonna 1986 hän oli päättänyt perehtyä johonkin sellaiseen uuteen asiaan, minkä oli siihen mennessä elämänsä aikana sivuuttanut kokonaan. Rouva oli valinnut oopperan, koska se oli hänestä aina tuntunut kaikkein luotaantyöntävimmältä taidemuodolta. Rouva osti pääsylipun ensimmäiseen oopperaansa, ja nyt hänen elämänsä yksi keskeinen asia on ooppera. – ”Tämä on parasta, mitä minulle elämässäni on tapahtunut”, sanoi rouva.
Oman ooppera-alkuni muistan hyvin. Olin Tampereella opiskelemassa ja yhtenä iltana päätin jättää menemättä Hakametsän halliin Vehmaisten Urheilijoiden mestaruussarjapeliin, koska arvelin VehU:n silläkin kertaa häviävän, ja niin hävisikin ja putosi sarjasta keväällä 1969. Meninkin siis Tampereen Teatteriin, jossa Tampereen ooppera esitti Giuseppe Verdin Traviatan.
Opiskelut lopetin, kun kevättalvella 1969 pääsin töihin demarien Hämeen Kansaan (nyk. Viikko-Häme) Hämeenlinnaan. Kuinka ollakaan, Tampereen ooppera teki Traviatallaan vierailuesityksen Tervakoskelle, saattoi olla työväentalo. Ei muuta kuin Tervakoskelle. Sielläkin tutustuin väliajalla, silläkin kertaa omanikäiseeni tyttöön. Kun näytti olevan yksin, tarjouduin ajamaan nätin tytön esityksen jälkeen kotiin. Tyttö suostui. Kun ajoin hänen kotinsa pihalle, näin talon olevan iso ja komea ja arvelin tytön isän joksikin Tervakosken paperitehtaan pohataksi.
Kerroin tytölle, missä olen töissä, että soitellaan tai jotain silleen. Ei soittanut, enkä minäkään, koska tyttö ei ollut antanut numeroaan. Eikä kai ihme, koska olin kuskannut tytön kotiinsa Hämeen Kansan autolla, avolava-Mossella, jonka huuruista tuulilasia piti koko ajan pyyhkiä, että näki jotakin. La Traviata joka tapauksessa jätti jälkensä.
Wagnerin Ring-kokonaisuus on taideteos, missä yhdistyvät kaikki: kirjallisuus, musiikki, teatteri, kuvataide, arkkitehtuuri. Nobel-kirjailija George Bernard Shaw on sanonut, että vaikka oopperoiden tarinat ovat usein vähemmän uskottavia kuin puhenäytelmien, ”tekee musiikillisen ilmeikkyyden ylivoimainen intensiteetti oopperasta todellisemman kuin näytelmä on”.
Eivätkä oopperat suinkaan kauttaaltaan ole juonenkulultaan niin pöljiä tai postmoderneja kuin oopperoita harrastamaton voi luulla. On myös vakavasti yhteiskunnallisia aiheita käsitteleviä teoksia, kuten vaikkapa Benjamin Brittenin Peter Grimes, joka kertoo oppipojan kuolemasta syytettynä olevasta syrjäytyneestä kalastajasta. Kansallisoopperassa tulee marraskuussa ohjelmistoon John Adamsin Doctor Atomic, joka kertoo niistä hetkistä, kun USA oli valmis ensimmäisen atomipommin räjäyttämiseen kesällä 1945. Oopperan keskiössä ovat J. Robert Oppenheimer ja hänen kollegansa, heidän ajatuksensa ja pelkonsa. Nerouden ja hulluuden rajamailla hiljainen ääni kysyy, onko pommin rakentaminen oikein? Räjäytyksen odotuksesta tulee kaikkien totuuden hetki.
Wagnerin Ring päättyi sunnuntaina kahden korkean tornin kaatumiseen…
kari.naskinen@gmail.com