Suomi-kuva on viime aikoina tummentunut. Sankari-Suomi maksoi sotakorvauksensa ja -velkansa, ja sai myös apua muilta. Nyt Suomi on kuitenkin panemassa oviaan lukkoon, eikä muiden ole syytä tulla tänne apua ruinaamaan. Synkkää Suomi-kuvaa maalataan nyt myös ruotsalaisessa elokuvassa Sovinto, jonka todentunnun vakuutena on elokuvan pohjana oleva ruotsinsuomalaisen Susanna Alakosken romaani Sikalat (2006), rankka kertomus Suomesta Ruotsiin siirtyneen maahanmuuttajaperheen elämästä.Oudot olot, koti-ikävä ja viina. Siinä yhdistelmä, mistä syntyy pahaa jälkeä. Tosin ei tässä mistään erityisen suomalaisesta perhehelvetistä ole kysymys; kyllä samaa ja paljon pahempaakin kuvausta on nähty ihan aitojen ruotsalaistenkin kirjailijoiden ja elokuvantekijöiden jäljiltä. Lars Norenin näytelmät ovat yhtenä hurjana esimerkkinä, ja sairaalloisesta Ruotsista kertoo myös Stieg Larssonin Millennium-trilogia.
Niin tai näin, Pernilla Augustin elokuva on hyvä. Se sai viime vuonna parhaan ruotsalaisen elokuvan Guldbaggen-palkinnon, ja Outi Mäenpää sai palkinnon parhaasta naissivuosasta. Susanna Alakosken romaani puolestaan on saanut arvostetun August-palkinnon.
Ruotsiin joskus 60-luvun lopulla muuttaneen perheen vanhempia näyttelevät Outi Mäenpää ja Ville Virtanen. Loistavat roolityöt; peräti tuntuu siltä, että ruotsalainen ohjaaja on saanut heistä irti vieläkin enemmän kuin on saatu Suomessa. Pernilla Augustin tyylitajua on esimerkiksi se, että hän ei ole korostanut liikaa kännikohtauksia - sitä helpointa ratkaisua -, vaan on keskittynyt krapulaisten ihmisten häpeän ja kaiken olemassaolon kurjuuden kuvaamiseen.
Huonointa elokuvassa on perheen vanhinta lasta esittävä Noomi Rapace (kuva). Tämä nuori näyttelijä on näköjään jäänyt pahasti jumiin Millennium-elokuvissa esittämäänsä Lisbetiin. Sovinnossakaan hänellä ei ole mitään muuta näytettävää kuin jurottava, tuijottava ilmeensä, ja melkein puhumattomana läpi elokuvan. Tällaista ihmiskuvaa elokuva toki perustellusti edellyttääkin, mutta nyt katsoja näkee koko ajan vain Lisbetin.
Kirjaa lukemattomana joutuu itse tarinasta sanomaan, että erinomaisesta henkilöohjauksesta huolimatta juttu jää hieman vajaaksi. Draamana se ei täysin toimi, koska 1) kahden aikatason välillä tiuhaan hypittäessä jännitteet katkeilevat, 2) dramaattiset huipennukset jäävät vajaiksi. Suurta draamaa olisi tarjonnut esimerkiksi pikkuveljen ankea kohtalo, mutta se jää lopulta hataraksi, pelkäksi maininnaksi huumeiden liikakäytöstä. Tätäkin vähemmälle jää isän kohtalo - esillä on vain tuhkauurna.
Sekin ihmetyttää, miksi Leena (Noomi Rapace) on niin totaalisesti hylännyt äitinsä, koska kaiken pahan juuri Leenan lapsuudenkodissa oli ollut nimenomaan isä. Äiti tosin meni mukaan miehensä ryyppäämiseen, mutta äiti joka tapauksessa edes yritti pitää asioita kasassa.
Pienessä roolissa on myös Minna Haapkylä.
kari.naskinen@gmail.com