Ensimmäiseen Turkissa järjestettyyn mäkihyppykilpailuun osallistui myös Anssi Koivuranta. Hän on myös kansainvälisten talousasioiden erikoistuntija. Tämän päivän Helsingin Sanomissa Koivuranta sanoo Erzerumin kaupunkiin rakennetusta hyppyrimäestä, että se on rakennettu kebabeista tienatuilla rahoilla.
kari.naskinen@gmail.com
Tuoreen tutkimuksen mukaan suomalaisten sosiaalityöntekijöiden asenteet köyhiä kohtaan ovat tylymmät kuin muissa pohjoismaissa. (STT 28.12.2010)
Tylyä on palvelu myös terveydenhoidon alalla. Menin eilen terveyskeskuksen vuodeosastolle katsomaan yhtä kaveriani. Kun olin vieraassa kaupungissa enkä tuntenut taloa, kävelin aulassa olevan neuvontatiskin luo. Kaksi valkopukuista naista siinä istui ja tuijotti omiin tietokoneisiinsa. Seisoin heistä vajaan metrin päässä ja odotin, että jompi kumpi nostaisi katseensa, jolloin voisin kysäistä kaverini huonetta. Melkein minuutin siinä seisoin, mutta kumpikaan naisista ei edelleenkään noteerannut minua. Sanoin mielessäni, että haistakaa vittu ja käännyin pois. Osaston käytävällä osui vastaani sivooja, jonka kanssa lähdimme etsiskelemään kaveriani, ja löytyikin.
kari.naskinen@gmail.com
Paras näkemäni elokuva vuonna 1961 oli Akira Kurosawan Rashomon, paholaisen temppeli (kuva). Kun nyt on loppumassa vuosi 2010, on vuorossa 50. vuosilistan tekeminen, siis vuoden kymmenen parasta elokuvaa.
Paremmuuslistojen tekeminen ei ole koskaan ollut helppoa. Kovin oli urakka sen jälkeen, kun olin täyttänyt 16 vuotta ja pääsin katsomaan myös "kiellettyjä" elokuvia. Tuolloin 1960-luvulla elokuvakäyntejä kertyi vuosittain yli 250. Siihen aikaan meillä Jyväskylässä oli viisi elokuvateatteria, ja lisäksi tulivat jokalauantaiset elokuvakerhon esitykset Bio Fantasiassa, Jyväskylän Kesän runsas elokuvatarjonta ja joskus tuli käydyksi myös yliopiston elokuvasarjoja katsomassa + televisiosta tulleet elokuvat´noiden 250 elokuvan lisäksi.
Nykyisin laadin listat niistä elokuvista, jotka nähdään Lahden elokuvateattereissa. Kun suomalaiset elokuvat ovat tänä vuonna saavuttaneet kaikkien aikojen parhaan katsojamäärän, niin hyvin ne ovat edustettuina omallakin listallani:
1. Timo Koivusalo: Täällä Pohjantähden alla, osa 2
2. Anton Corbijn: The American
3. Jörn Donner: Kuulustelu
4. Roman Polanski: The Ghost Writer
5. Daniel Alfredson: Pilvilinna joka romahti
6. Miguel Arteta: Youth in Revolt
7. Oliver Stone: Wall Street; Money Never Sleeps
8. Juan José Campanella: Katseeseen kätketty
9. Clint Eastwood: Invictus – Voittamaton
10. Cristian Mungiu: Tarinoita kulta-ajalta
Kympin sakkiin olisi mennyt myös Paul Greengrassin Green Zone, mutta tämä saavutus olisi edellyttänyt sitä, ettei elokuvaa olisi kuvattu jatkuvasti heiluvalla käsivarakameralla. Kun ihminen puhuu puolilähikuvassa, kamera heiluu koko ajan joka suuntaan. Sitten ne valtavan isot lähikuvat, eihän se ole normaali näkymä. Kun puhun toiselle ihmiselle, en ole 20 sentin päässä sen naamasta.
Parempi Irak-elokuva on esimerkiksi Nick Murphyn BBC:lle ohjaama Paluu helvettiin, mikä tuli televisiosta syyskuussa. Erinomainen jännäri on myös Rod Lurien CIA-aiheinen Nothing But The Truth, mikä myös tuli telkkaista; saa myös dvd:nä, mutta teattereissa se ei ole pyörinyt edes Yhdysvalloissa.
PARHAAT VIIDELTÄ
VUOSIKYMMENELTÄ
En viitsi tähän juttuuni kopioida kaikkia 50 vuoden listoja, mutta kunkin vuosikymmenen parhaat elokuvat kuitenkin:
1960-luku: Jacques Demyn Enkelten lahti
Paras suomalainen: Mikko Niskasen Käpy selän alla
1970-luku: Bernardo Bertoluccin 1900
Paras suomalainen: Mikko Niskasen Kahdeksan surmanluotia
1980-luku: Ingmar Bergmanin Fanny ja Alexander
Paras suomalainen: Rauni Mollbergin Tuntematon sotilas
1990-luku: Theo Angelopouloksen Odysseuksen katse
Paras suomalainen: Timo Koivusalon Kulkuri ja joutsen
2000-luku: Alejandro Gonzáles Inárritun Babel
Paras suomalainen: Jari Halosen Aleksis Kiven elämä
kari.naskinen@gmail.com
On taas saatu verokortit ensi vuoden ennakonpidätysperusteista. Kun aikaisemmin syksyllä oli lehdistä luettu viime vuoden verotustietoja, niin yhteenvedoksi pystyin tälläkin kertaa toteamaan, että minä olen raskaammin verotettu kuin esimerkiksi Aatos Erkko ja Harald Relander. Maksan eläkkeestäni veroa 31 prosenttia, mutta Erkko omista tuloistaan vain 28 prosenttia ja Relander 27 prosenttia. Se kuitenkin lohduttaa, että olen veronmaksajana samaa tasoa 31 prosentin Björn Wahlroosin kanssa.
Eikä meininki tästä ole mihinkään muuttumassa. Martti Hetemäen verotyöryhmä lähtee edelleen siitä, että verotusta kevennetään sieltä sun täältä, mutta ei kuitenkaan eläkeläisten verotusta. Rikkaiden henkilökohtaisen verotuksen keventäminen kompensoidaan kulutusveroja korottamalla, mikä käytännössä tarkoittaa, että kaikki ihmiset maksavat entistä enemmän veroja tasaprosenttiperusteella.Kaksi viimeistä hallitusta on jo säätänyt kaikkein suurituloisimmille miljardien eurojen verohelpotukset. Jos seuraavankin hallituksen koostumus on nykyisenkaltainen, ei Erkon verotusta kiristetä, sillä pääomatulojen verotuksesta ei tehdä progressiivista eikä varallisuusveroa palauteta.
kari.naskinen@gmail.com
Papit valmistelevat saarnojaan selaamalla Raamattua ja pyrkien sitomaan löydöksensä nykypäivään. Minun raamattuni on jo yli kymmenen vuoden ajan ollut Kristian Smedsin näytelmätuotanto. Pari viikkoa sitten kävin taas vahvistamassa uskoani katsomalla Helsingissä Joel Keskisen monologiesityksen Smedsin rajusta yhteiskunnallisesta näytelmästä Huutavan ääni korvessa. Siksi tämä joulusaarna pohjautuu soveltaen tähän Smedsin näytelmään, joka sai kantaesityksensä Kajaanissa syksyllä 2001.
Tässä maassa on aina vallinnut vääryys ja kierous. Köyhän kansan on napisematta täytynyt kärsiä puutetta ja nälkää ja kuolla kurjuuteen, josta ei kukaan ole tahtonutkaan pelastaa, sanoi agitaattori Puntarpää. Sama jatkuu edelleen. Suomen hallitusherrat ovat syytäneet miljardeja euroja Islantiin, Latviaan, Kreikkaan ja Irlantiin, vaikka EU:n perustuslaki kieltää jäsenmaita vastaamasta toisten maiden veloista. Lissabonin sopimuksen artikla 125 sanoo yksiselitteisesti:
”Jäsenvaltio ei ole vastuussa eikä ota vastatakseen sitoumuksista, joita toisen jäsenvaltion keskushallinnoilla, alueellisilla, paikallisilla tai muilla viranomaisilla, muilla julkisoikeudellisilla laitoksilla tai julkisilla yrityksillä on.”
Herrat sortajat eivät ole mitään tietää tahtoneet kansan suurista kärsimyksistä, vaan ovat aina niille nauraneet ja sanoneet niiden johtuvan vain typeryydestä ja laiskuudesta.
Eikä rehellinen työmies, tai työnainen, tähän asti ole koskaan saanut työstään sitä palkkaa, jota on oikeus ja kohtuus vaatia. Pappi on petollisesti opettanut kirkossa ja rippikoulussa, että näin olla pitää ja että Jumalalta muka tulee sekä rikkaus että köyhyys. Pappi kirkossa valehtelee.
KÖYHIEN VALMISTAUDUTTAVA
KEVÄÄN EDUSKUNTAVAALEIHIN
Nyt tästä perkeleellisestä järjestelmästä, tästä valheen ruhtinaan vallasta vihdoinkin täytyy loppu tulla. Jokaisen köyhän on pakko nousta etujansa puolustamaan, omia ihmisoikeuksiansa vaatimaan. Tämä käy laatuun vain sillä tavalla, että kaikki köyhät kautta maan valmistuvat tuleville valtiopäiville – elikkäs eduskuntavaaleihin.
Jo on saatava poikki se kehitys, mistä Helsingin Sanomien pääsivulla viikko sitten kerrottiin isoin käyrin: suomalaisten tuloerot ovat rajusti kasvaneet, rahanpuute haittaa ihmisiä saamasta tarvitsemiaan terveyspalveluja, joita porvarit innolla yksityistävät, ja työttömyys uhkaa entistä pahemmin varsinkin nuoria.
MEILLÄ on voimaa! Tietäkää se! Ihmisyyttä me vaadimme, ja jos ei sitä meille hyvällä anneta, niin me otamme sen vaikka väkisten.
Ovatko herrat ja hidalgot tyhmiä, vai mistä on kyse, kun ne eivät näytä ollenkaan tajuavan, millaisia aseita niitä vastaan koko ajan teroitetaan?
Tässä maassa on käynnissä ennennäkemätön inhimillisten arvojen alasajo, valtiollinen satanismi, kansanmurha, koko tämä fiksujen ja rikkaiden terrori, jota talouselämässä kutsutaan nimellä Ainoa Vaihtoehto, syö tätä maata sisältäpäin kuin syöpä. Sielun paino on lompakon paino.
Kansalainen ei ole enää kansalainen, vaan kuluttaja. Sairaaloissa ei ole potilaita, vaan markkinatalouden terminologialla asiakkaita. Kaupunki ei enää ole kaupunki, vaan konserni, suljettujen osakeyhtiöiden rypäs.
Totuus on, että jokainen, jolla on tänä päivänä tässä maassa työtä, tai edes ansiosidonnaista työttömyyskorvausta, on auttamatta porvari. Porvarisika, joka on voittajien puolella ja jonka on syytä pelätä henkensä edestä.
Köyhälistö on liian voimaton, varsinkin kun se ei viitsi edes äänestää. Ketkä sitten muodostavat sen köyhälistön, sen tämän päivän todellisen työväenluokan? Keitä ovat ne, joiden pitäisi sieltä sorron yöstä nousta? Smeds vastaa:
Kaikki ne, jotka ovat jo ajat sitten pudonneet tämän yhteiskunnan ulkopuolelle, kaikki ne joista kukaan ei välitä, joiden yli kävellään, joita kartetaan ja vihataan, kaikki ne jotka tämä rikkaiden terrori on jo itse asiassa tappanut, kaikki asunnottomat pummit, metsien miehet, alkoholistit ja nistit, huorat, epäsosiaaliset tapaukset, henkisesti häiriintyneet, kaikki ne kaduille irti lasketut avohoitopotilaat veitset taskussa…
EI OLE MAASSA RAUHA
Totisesti, totisesti, minä sanon teille kuten sanoo apostoli Paavali:”Radix enim omnium malorum est cupiditas” - Ahneus on kaiken pahan alkujuuri.
Lopuksi veisaamme virsistä 440 ja 441, mitkä kirkolliskokous poisti liian totuudellisina virsikirjasta 13.2.1986:
”Jo vääryys vallan saapi. Se huutaa taivaaseen. Se turmaa ennustaapi. Vie kansat kurjuuteen. Nyt viekas vilppi täällä on noussut kunniaan. On valhe vallan päällä ja vääryys voimassaan. Ei kuulla kurjan ääntä, ja köyhää sorretaan, lainkin rikkaat vääntää vääryyttä puoltamaan.”
”Kas köyhän leivän syövät nuo jumalattomat, he viatonta lyövät ja häntä vainoovat. He kurjaa ahdistaapi kuin käärme kiukussa. Korvansa tukkeaapi tuon raukan huudoilta. He armotonna vievät osuuden orpojen. He syövät lesken leivät.”
”On saanut vallan laittomuus. Nyt murha, verenvuodatus ja viha, vaino, sadatus merellä, maalla pauhaa. Ei ole maassa rauhaa.”
”Myös vilja maasta vähenee ja köyhyys meitä lähenee elämän korskan tähden. Ja lihassaan ken kylvääpi, hän turmelusta niittääpi. Saa palkan kaikkein nähden. Rakkaus, rauha raukenee, ja sydän paatuu, kovenee. Niin kaikki loppuun kääntyy.”
kari.naskinen@gmail.com
Kun on julkkis, pitää olla oma kielikin. Parin viime vuoden aikana on ainakin televisiossa näyttäytyvien nuorten kielenkäyttöön tullut erikoinen tapa. Suomen kielen teonsanoja ei haluta taivuttaa oikein, vaan käytetään jonkinlaista stadilaista slangia. Esimerkiksi jyväskyläläinen jääkiekkokommentaattori Sinuhe Wallinheimo (kuva) MTV3:n studiossa sanoo, että Suomen "pitää pelaa paremmin" ja "täytyy hyökkää aggressiivisemmin". Selostajan kanssa touhuava Mika Kortelainen säestää: "suomalaisten täytyy taklaa kovemmin".
Jotenkin olen muistavinani, että kuulin tätä kummallista verbien taivuttamista ensimmäisen kerran Jari Kurrilta tai Teemu Selänteeltä. Nyt tämä tyyli on joka tapauksessa levinnyt kehä III:n ulkopuolellekin, ja tyylin hallitsijoita ovat myös nuoret laulajat sekä muutkin tv-kameroiden eteen pääsevät.
Käyttääköhän kaupunginvaltuutettu Wallinheimo (Kok) samaa kieltä myös Jyväskylän kaupungintalolla - "kyllä kaupungin pitää raivaa tilaa yksityistämiselle".
Suomen ja Tshekin välisen ottelun asiantuntijana Wallinheimo näytti osaamisensa. Kun ottelun lopuksi alettiin arvuutella, ketkä pelaajat menevät ampumaan rankkareita, oli Wallinheimon mielestä yhden ampujan oltava ilman muuta huippumies Josef Vasicek. Ei vain Wallinheimo ollut huomannut, että Vasicek oli ajettu pelistä ulos tämän taklattua väärin Olli Malmivaaraa. Wallinheimo oli niin tohkeissaan saamastaan tv-julkisuudesta, ettei hän ollut noteerannut edes entiselle seurakaverilleen aivotärähdyksen aiheuttanutta pelaajaa.
Toinen nuorison nykykielenkäyttöön kuuluva ihmeellisyys on, ettei osata käyttää relatiivipronominia "joka", mikä viittaa edellä olevaan sanaan tai lauseeseen. Nämä wallinheimot ja kortelaiset sanovat esimerkiksi, että "ne pelaajat, ketkä on kentällä". Olisi ylioppilaskirjoituksissa viiden pisteen virhe, kaksikin virhettä peräkkäin, mutta eivätpä nämä pelaajat ja kommentaattorit yleensä ylioppilaita olekaan.
kari.naskinen@gmail.com
Olen nyt viikonpäivät ollut sisällä Twitterissä. Se on samankaltainen systeemi kuin Facebook, mutta eräällä tavalla asiallisempi. Twitterissä ei tarvitse ruikuttaa kenenkään "kaveriksi" pääsemistä eikä myöskään ottaa ketään omaksi kaverikseen. Twitterissä ei lässytetä aivan turhanpäiväisiä asioita, vaan seurataan maailmanmenoa yleisemmällä tasolla.
Twitter kuuluu siihen "sosiaaliseen median", jonka käyttäjät pystyvät lähettämään ja lukemaan toistensa päivityksiä internetissä. Twitterin tekstipohjaiset viestit saavat sisältää korkeintaan 140 merkkiä. Yleisin tapa onkin sellainen, että muutamalla sanalla otetaan esille jokin asia, johon sitten linkitetään ko. nettisivu.
Minulla on Twitterissä tällä hetkellä seurannassa 80 kohdetta. Ne ovat yhteisöjä ja yksittäisiä ihmisiä. Otetaan nyt esimerkeiksi vaikka Ferrari, New Yorkin Modernin taiteen museo ja NHL: aina kun niiltä lähtee maailmalle mikä tahansa julkinen viesti, se lävähtää omalle Twitter-sivulleni luettavaksi. Samoin on seurannassani mm. poliitikkoja ja muita mielenkiintoisia ihmisiä, joiden blogikirjoitukset luen Twitteristä. Minun Twitter-tekstejäni ja -linkkejäni puolestaan näyttää seuraavan 16 ihmistä eri puolilla maailmaa. Lisäksi tulevat satunnaiset seuraajat ja seurattavat. Facebookista poiketen Twitterissä voi nimittäin kuka tahansa seurata ketä tai mitä tahansa, vaikka ei millään seurantalistalla olisikaan. Kaikkiaan Twitter-sivuston käyttäjiä on noin 150 miljoonaa.
Twitterin seuratuin henkilö on tällä hetkellä amerikkalainen laulaja Lady Gagaa, jota seurasi lokakuussa lähes seitsemän miljoonaa ihmistä. Muita Twitterin käyttäjiä, joilla on paljon seuraajia, ovat mm. laulajat Justin Bieber ja Ashton Kutcher, näyttelijä Britney Spears sekä presidentti Barack Obama. Myös presidentti Tarja Halonen on Twitterissä. Lahtelaisia en ole löytänyt muita kuin Renkomäen koulun rehtorin Jukka Mannisen.
Twitter-kohua syntyi, kun sivustoa käytettiin viime vuonna menestyksekkäästi lietsomaan Moldovan vaalien jälkeisiä levottomuuksia ("Twitter-vallankumous"). Viime vuonna Twitterin avulla yritettiin ajaa konkurssiin guatemalalaista Banrural-pankkia, jonka väitettiin sekaantuneen korruptiojuoneen. Ensimmäisen viestin lähettänyt Anleu Fernández pidätettiin ja häntä syytettiin taloudellisen paniikin lietsomisesta. Iranin presidentinvaalien jälkeisissä mielenosoituksissa 2009 levittivät vaalitappion kokeneen opposition kannattajat Twitterin avulla tietoa mellakoista ulkomaille; ulkomaalaisilta toimittajilta oli samaan aikaan kielletty tilanteiden raportointi, mikä lisäsi Twitterin merkitystä.
Tämän jutun kirjoitettuani menen Twitteriin ja panen jutusta linkin maailmalle.
kari.naskinen@gmail.com
Kuntalaki sanoo yksiselitteisesti, että ylin päätösvalta kunnassa kuuluu valtuustolle. Käytännössä näin ei ole. Valtuustoilla ei enää ole edes täyttä budjettivaltaa, jota on hajautettu valtuustotasolta alaspäin, siis kaupunginhallitukselle, lautakunnille ja virkamiehille. Kun Lahden kaupunki kymmenen vuotta sitten perusti ns. sisäisen pankin, delegoitiin sijoitus- ja rahoitustoimen asioista päättäminenkin kaupunginjohtajalle.
Iso muutos kunnallispolitiikassa on ollut yhtiöittämiskehitys. Tyypillisiä esimerkkejä ovat kaupunkien isot energiayhtiöt, joiden päätöksenteosta on vaikea saada tietoa, koska osakeyhtiölaki sallii yhtiön toimia ”pimeästi”. Päättävien poliitikkojenkin on vaikea pysyä kärryillä energiayhtiöiden asioista. Demokraattinen kontrolli on vajaata, on syntynyt se paljon puhuttu demokratiavaje.
Valtuustoja on tietoisesti kehitetty sellaiseen suuntaan, että ne pyörittelevät vain isoja asioita, luovat strategioita, visioita ja raameja, tekevät jopa päätöksentekoa kahlitsevia valtuustosopimuksia. Näin vesitetään kunnallispolitiikkaa ja vähennetään äänestysaktiivisuutta.
KOKOOMUS HALUAA RAJOITTAA
VALTUUTETTUJEN ALOITTEELLISUUTTA
Lahden valtuuston puheenjohtaja Ilkka Viljanen (Kok) kummeksui pari viikkoa sitten pidetyn kaupunginvaltuuston talousarviokokouksen jälkeen sitä, että valtuutetut olivat rohjenneet tehdä muutosesityksiä kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirran (Kok) ja kaupunginhallituksen sorvaamaan budjettiesitykseen. Pääsyylliseksi Viljanen osoitti taas sosialidemokraatit, jotka saivat läpi lisäyksen sosiaali- ja terveyspuolen määrärahoihin.
Kokoomuksen mielestä valtuustolla ei pitäisi olla tällaista valtaa. Samaa yrittivät porvarit viimeksi, kun valittiin uutta sosiaali- ja terveyspuolen toimialajohtajaa. Käytännöllisesti katsoen sanelupäätöksellä aiottiin viedä valtuustossa läpi kokoomuslaisen hakijan valinta. Perusteltua kuitenkin oli demarien vaatimuksesta käsitellä asia avoimesti valtuustossa, sillä kysymys on sentään apulaiskaupunginjohtajatasoisesta virasta.
Luottamushenkilöistä on tullut enemmän järjestelmän puolustajia kuin kansalaisten asiamiehiä. Kuntalain kanssa tämä on ristiriidassa. Laki korostaa valtuuston roolia kunnan toiminnan, talouden ja kuntakehityksen ohjaajana, samoin kunnan asukkaiden itsehallinnon ensisijaisena toteuttajana.
Kunnallistieteen professori, orimattilalainen Aimo Ryynänen onkin huolissaan siitä, että ihmiset ovat vieraantuneet kunnallispolitiikasta, koska heidän vaaleilla valitsemansa valtuutetut eivät enää päätä asioista – eivät valtuutetut päätä sähkön tai kaukolämmön hintojen korotuksista, niistä päätetään energiayhtiöissä.
”Jos vahvistuu käsitys siitä, että kansalaisten äänellä ei ole merkitystä, vaan asioiden tosiasialliseen ratkaisuun vaikuttavat ns. asiantuntijoiden ja kabinettien mutkikkaat neuvottelu- ja välitysmekanismit, ei vieraantumista ole ihmeteltävä”, sanoo Ryynänen.
”Luottamus kansanvaltaiseen järjestelmään edellyttää, että kansalaiset tietävät, miten päätökset syntyvät, kuka niistä on vastuussa ja miten ne pannaan täytäntöön.”
VIRKAMIEHISTÄ ON
TULLUT POLIITIKKOJA
Yhteiskuntatieteiden tohtori Anne Luomala toteaa väitöskirjassaan ”Politiikan mahdollisuudet valtuuston talousarviokokouksessa” (9.4.2010), että valtuuston pelivara on kaventunut. Keskeisistä virkamiehistä on tullut ammattipoliitikkoja, ja vaaleilla valitut luottamushenkilöt ovat häviämässä taistelun vallasta.
Anne Luomala ja kansanedustaja Tuomo Puumala (Kesk) käsittelevät asiaa nyt Kunnallisalan kehittämissäätiön julkaisemassa kirjassa ”Budjetti – julkinen salaisuus vai salainen julkisuus”. Heidän mukaansa edustuksellinen politiikka on teknistynyt, ja luottamushenkilöiden rooliksi budjettikäsittelyssä on jäänyt usein vain hyväksyä tai hylätä virkamiesten esitys. Eikä aloitteellisuuskaan ole välttämättä poliitikkojen käsissä.
Kun Lahden demarit nyt olivat aloitteellisia, ei sitä Kokoomuksessa katsottu hyvällä. Ei yllättävää, että Anne Luomala päätyi tuloksiinsa tutkittuaan asioita mm. Lahdessa ja Hollolassa.
Jotakin sentään on Lahdessa yritettykin. Antti Holopaisen (Vas) kesällä laatimassa aloitteessa 33 valtuutettua yli puoluerajojen esittivät, että kaupunginhallitus ottaisi toimialojen perustamisen yhteydessä laaditut delegointisäännöt uudelleen arvioitaviksi ja valmistelisi niihin valtuuston päätösvaltaa vahvistavat muutokset.
Toimialauudistusten yhteydessä siirrettiin valtuustolle kuuluvaa valtaa lautakunnille. Kaupunginhallituksella on lautakuntien päätöksiin nähden ns. otto-oikeus, mutta valtuustolta päätösvalta on delegointisäännöillä poistettu. Tällainen järjestelmä on kaventanut vaaleilla valitun valtuuston päätösvaltaa yleisen oikeustajun vastaisesti. Valtuustolle tulisikin palauttaa toimivalta keskeisissä ratkaisuissa.kari.naskinen@gmail.com
Urheiluselostajat Bubi Wallenius ja Niki Juusela ehdottivat, että vuoden parhaan urheilijan valitsisi aina joku yksittäinen asiantuntija, kuten tehdään myös kirjallisuuden Finlandia-palkinnon ja kuvataiteen Ars Fennica -palkinnon kanssa. Jos näin meneteltäisiin, ei tulos olisi sen parempi tai huonompi kuin nykysysteemilläkään, jossa valinnan tekevät Urheilutoimittajain liiton jäsenet äänestämällä.
Olkoon millainen menettelytapa tahansa, objektiivisen oikeaa tulosta ei saada. Eri lajien urheilijoiden eritasoisia saavutuksia ei voi panna paremmuusjärjestykseen muuten kuin omia mieltymyksiään mukailleen. Vai millä mittarilla katsotaan, onko suunnistuksen maailmanmestari parempi urheilija kuin keihäänheiton EM-kolmonen?
Entä ne lajit, joita ei harrasteta muualla kuin Suomessa? Voisiko paras pesäpalloilija olla Suomen paras urheilija, koska on lajinsa paras maailmassa? Kyllähän Yhdysvalloissakin voidaan beisboolin huippupelaaja valita vuoden parhaaksi urheilijaksi.
Seuraavassa joka tapauksessa faktisesti oikea järjestys:
1. Peetu Piiroinen, lumilautailun olympiahopea (kuva)
2. Mika Ahola, enduromoottoripyöräilyn maailmanmestari
3. Petri Vehanen, SM-liigan ja KHL:n paras maalivahti, olympiapronssia
4. Antti Niemi, NHL:n voittajajoukkueen maalivahti
5. Roope Korhonen, maailman paras pesäpalloilija
6. Joonas Kylmäkorpi, maarata-ajon (1000 m:n rata) maailmanmestari
7. Tomi Tuuha, telinevoimistelun EM-kultaa (hypyssä)
8. Aino-Kaisa Saarinen, olympiapronssia 30 km:llä ja viestissä
9. Robert Helenius, nyrkkeilyn raskaansarjan EU-mestari
10. Heikki Timonen, kuudes Päijänneajon voitto
Vuoden parhaaksi joukkueeksi valitsen pesäpallomestaruuden voittaneen Vimpelin Vedon. Urheilutoimittajien äänestyksessä voiton vie kuitenkin Suomen salibändimaajoukkue, joka voitti MM-loppuottelussa Ruotsin. Tätä lajia ei käytännössä muut maat kunnolla harrastakaan.
Vuoden valmentaja voisi olla Peetu Piiroisen valmentaja Pekka Koskela. Oma valintani on kuitenkin ratamoottoripyöräilyssä maailmanmestaruuden voittaneen Marc Marquezin tallipäällikkö Aki Ajo, jota tässä tapauksessa on pidettävä myös Marquezin valmentajana.
URHEILULEHDEN PARHAAT
Tämän viikon Urheilulehden laatima lista todistaa, että makuasioita ovat. Urheilulehden ja minun listoillani on vain kolme samaa urheilijaa. Urheilulehti:
1. Laura lepistö, taitoluistelun MM-pronssi
2. Antti Niemi
3. Tomi Tuuha
4. Minna Kauppi, suunnistuksen maailmanmestari
5. Sami Hyypiä, Budesliigan paras toppari
6. Jarkko Nieminen, maailman 40 parhaan tenniksenpelaajan joukossa
7. Peetu Piiroinen
8. Petteri Koponen, koripalloilija Italiassa
9. Tero Pitkämäki, keihäänheiton EM-mitalisti
10. Sari Multala, purjehduksen maailmanmestari
kari.naskinen@gmail.com
Kun on nyt muutaman talven kuullut Jarmo Punkkisen (kuva) kommentointia hiihtokilpailuissa, ei enää tänä talvena jaksaisi. Sama koskee muitakin urheilulähetysten ns. asiantuntijakommentaattoreita. Tällainen kommentaattori näköjään tyhjentää itsensä yhden kilpailukauden aikana niin, että seuraavalla kaudella ei ole mitään sanottavaa - paitsi että niitä samoja vanhoja juttuja jauhetaan ja meidän on niitä kuunneltava.
Sitten kun ei varsinaisesti ole mitään uutta sanottavaa, ollaan siinä varsinaisen selostajan vieressä ja toistetaan, että "juuri niin". Erkki Mustakari on formulalähetyksissä toistanut tätä juuriniitä jo kymmenen vuotta.
Kommentaattoreiden kieli on ymmärrettävästi köyhää, koska he eivät ole sanankäytön ammattilaisia. Siksi heitä ei pitäisi päästää ääneen niin paljon kuin nykyisin on tapana.
Kommentaattoreiden, valmentajien ja muidenkin urheilun ammattilaisten kielenkäytössä on viime vuosina tapahtunut sellainen erikoinen muutos, että eri lajit ovat lähentyneet toisiaan. Enää ei hypätä, pelata tai hiihdetä, nyt kaikki vain tekevät. - "Larinnolla on nyt hyvää tekemistä." "Ensimmäisessä erässä meillä oli huonoa tekemistä, mutta toisesta erästä alkaen homma parani." "Jauhojärven tekemisessä on nyt asiat kohdallaan."
Toni Niemisen tekeminen MTV 3:n selostuksissa on niin karmeaa, että jo muutaman vuoden on mäkikisat tullut katsotuksi Eurosportilta, jossa Kalle Lepistö on viime vuosina kehittynyt kovasti.
Nelonen Sport Pron studiokommentaattori jääkiekkokierrosten tiistai- ja torstai-iltoina on entinen pelimies Tero Lehterä. Kommentaattori, joka ei uskalla kommentoida. Kun Ässät oli kummallisesti jättänyt Pekka Rautakallion valitsematta mihinkään Ässien hommiin tämän kauden jälkeen, ei Lehterä sanonut mitään, vaikka ohjelman juontaja pyysi. Rautakallion tapaus on ollut kuluneen syksyn erikoisimpia, mutta kommentaattori ei kommentoinut. Ei ollut näköjään kanttia. On pidettävä kilpi puhtaana joka suuntaan.
kari.naskinen@gmail.com
Sekin on nyt kokeiltu, Facebook. Eilen liityin ja tänä aamuna erosin. Erikoinen systeemi. Eilispäivän aikana ehdin päästä mukaan sellaiseen Facebook-kimppaan, jossa olivat lapseni ja pari muuta lähisukulaista. Sitten klikkailin ns. kavereikseni joitakin muitakin, ja päivän mittaan alkoi tulla lisää pyyntöjä päästä kaverikseni. Ei siinä mitään, sehän tuntui hauskalta. Yksi pikkuserkku Kanadastakin oli jo mukana, ja hänelle suunnittelin kirjoittavani jotakin jääkiekosta.
Facebook on varmaan tehokas väline esimerkiksi vaaleja lähestyville poliitikoille, siitä on ehkä apua järjestötyössä jne. Tällaisena tavallisena talliaisena hoksasin kuitenkin jo illalla, että eihän tässä ole mitään järkeä. Jos vaikka kysäisisin Facebookissa, että mitenkäs ne lastenlasten ekat joulumyyjäiset koulussa menivät, niin mitä tuollainen viesti kenellekään muulle kuuluu. Tai jos alkaisin Sirkku Hildénin, Mika Karin ja Eero Vainion kanssa pohtia vaalikampanjoiden ydinasioita, tai Rehti-Pepen kanssa ryhtyisimme suunnittelemaan vallankumousta, niin hölmöähän niitä asioita muiden on lukea.
Siispä lopetin Facebook-harrastukseni. Onhan minulla puhelin, sen tekstiviestisysteemi ja sähköposti, joiden avulla asiani hoidan. Nyt keskityn taas IS Liigapörssiin, jossa on vastaavanlainen keskustelupalsta, mukana sukulaisia ja asia kaikille yhteinen. Nyt täytyy vain se Kanadan-serkku saada mukaan. Joulukortit pitää myös kirjoittaa.
kari.naskinen@gmail.com
Lahden kaupungin itsenäisyyspäivän vastaanotto Sibeliustalolla jäi minulta kesken, kun jouduin ambulanssikyydillä päivystykseen. Yhtäkkinen humaiskohtaus vei jalat alta. Ensiensiapu oli tasapuolisen hyvää, sillä siitä huolehtivat paikalla olleet alan ammattilaiset, kaupunginvaltuutettu Katja Ilmoniemi (SDP) ja entinen valtuutettu Satu Väihkönen (Kok). Kaupunginsairaalassa lääkäri teki perusteellisen tutkimuksen, sydänfilmi otettiin ym. Ei mitään vikaa. Olisin vielä ehtinyt palata Sibeliustalolle, mutta en voinut, koska olin vetänyt vahingossa solmioni suoraksi, enkä osaa solmion solmua tehdä.
Nyt kyllä tiedän, missä vika oli. Juomatarjoilu nimittäin oli yhtä laihaa kuin ennenkin. Ehdin hörästä entisen kansliapäällikön Timo Pohjansalon (SDP) vanhalla reseptillä tehtyä vihreää boolia pari lasillista, mutta kun ambulanssimiehet puhalluttivat, ei promilleja ollut kuin 0,07. Elimistö ei pitkästä aikaa ollut tottunut noin laimeaan kostutukseen. Pitää ensi vuonna ottaa kunnon pohjat. Jos ei ota, voi vastaanotolle mennä omalla autolla.
Boolin laihuus on perinne. Mutta silloin, kun vastaanotto vielä pidettiin kaupungintalolla, oli Pentti E Rantasella (SDP) pari kossupulloa muistaakseni kaupungin apulaislakimiehen Juha Suopohjan huoneessa, josta käytiin hakemassa terästystä.
Tuli sekin mieleen, että olivat nämä maanantaina todelliset hyvinvointivaltion juhlat. Sen paremmin ambulanssissa kuin kaupunginsairaalassa ei kukaan kysellyt, onko minulla rahaa maksaa, onko luottokorttia tai onko sairausvakuutukseni kunnossa. Ei tarvinnut, koska hyvinvointivaltio huolehtii kansalaisistaan ilmankin.
Kaikkein parhaiten toimeentulevat haluaisivat tällaisen järjestelmän kuitenkin romuttaa. Rikkaat ovat sitä mieltä, että veroja kerätään turhaan, koska niillä vain hyysätään sosiaalipummeja ja muuta toisarvoista väkeä. Todennäköiseltä näyttää, että näiden rikkaiden puolue saa suurimman kannatuksen seuraavissa vaaleissa.
Terveydenhuollossa yksityistäminen on viime vuosina ollut nopeaa. Lahti on siinä ollut etunenässä. Perusterveydenhoito on vielä lähes maksutonta, mutta yhä enemmän ihmiset joutuvat käyttämään omia varojaan päästäkseen hoitoon silloin, kun he sitä tarvitsevat. Tämä terveydenhoitopolitiikka saa jatkoa, jos vaaleissa käy niin kuin mielipidemittaukset tällä hetkellä ennakoivat.
Lahdessakin on sama meininki. Kokoomuksen johdolla aiotaan kaupungin uudeksi sosiaali- ja terveystoimen toimialajohtajaksi valita Kouvolan perusturvan tuotantojohtaja Mikko Komulainen (Kok), joka on nimenomaan ulkoistamisen eli yksityistämisen asiantuntija, on väitellyt aiheesta tohtoriksikin.
kari.naskinen@gmail.com
Pelicansin alamäki on jyrkentynyt valmentajanvaihdoksen jälkeen. Mika Toivolan aikana Pelicans voitti 15 ottelustaan 4, tasan pelattiin 4 kertaa ja tappiota tuli 7. Pasi Räsäsen valmennuksessa on 15 ottelusta tullut 3 voittoa ja 12 tappiota. Varsinkin maalinteko on Räsäsen aikana vaikeutunut.
Sekä Toivolaa että Räsästä on ollut valitsemassa Pelicans Oy:n pääomistaja Pasi Nurminen (kuva), joka on mukana myös pelaajien valitsemisessa ja valmentamisessa. On hankala yhtälö. Nurminen istuu niin monella pallilla, että vastuukysymysten jaottelu on ilmeisen vaikeaa. Varsinkin toimitusjohtaja Ilkka Kaarna lienee vaikeassa rakosessa.
Parasta olisikin, että Nurminen kantaisi vastuunsa selvemmin: joko ottaisi päävalmentajuuden itselleen tai vetäytyisi taka-alalle hoitamaan vain liiketoimintaan kuuluvia hallinnollisia asioita.
Kurja on myös Räsäsen tilanne. Puun ja kaarnan välissä. Kun Pelicans oli hävinnyt kotonaan IFK:lle, antoi Räsänen tiedotusvälineille kovia lausuntoja - pelaajat tulisivat saamaan rangaistuksensa ja heidät pantaisiin opettelemaan voittamista. Olikohan rangaistus se, että Räsänen ja Nurminen korottivat ääntään ja että pelaajat pantiin iltamyöhällä pelin jälkeen juoksulenkille? Haluaako Räsänen Lahden Jortikaksi?
Nurmisen puolestaan on turha leikkiä Lahden Harkimoa, sillä sellaiseen leikkiin tarvitaan miljoonia euroja tuhlattavaksi. Hjallis Harkimo ei ehkä rahallakaan saa Jokereita mestariksi, mutta välttää kuitenkin liigakarsinnat.
Jokereissa Hannu Jortikka ei enää räyhää, vaan valmennuksesta vastaa "professoriksi" tituleerattu sivistynyt Erkka Westerlund. Ajan kuva? Jääkiekkoanalyytikko Petteri Sihvonen onkin sanonut, että palkitsevimpi valmennusmetodi perustuu nykyisin innostuksen ja itseluottamuksen tartuttamiseen kuin kuriin ja pelkoon.
Valmentajanvaihdoksissa on ongelmallista, kun uudeksi ykköseksi nostetaan entinen kakkonen. Nytkin Räsänen oli yli vuoden Mika Toivolan "opissa" ja varmaankin omaksui Toivolan peli-ideologioita. Vaikea niistä on kertaheitolla eroon päästä, jos vaikka katsotaan, että Toivolan "prinsiipit" olivat olleet vääriä. Jos taas Räsänen ei ole ollut samoilla linjoilla Toivolan kanssa, niin huono juttu sekin on; jälkeenpäin joutuu miettimään, että oliko tällainen kahtiajako syy huonoon pelaamiseen. Sitten samassa sopassa on rasitteena vielä Nurminen.
Tämä liigakausi on Pelicansilta jo käytännöllisesti katsoen ohi. Siksi nyt olisi hyvä aika katsoa tulevaisuuteen ja tehdä valmentaja- ja koko organisaatiopuolella uudet ratkaisut.
kari.naskinen@gmail.com
Blogi tulee englanninkielisistä sanoista web (verkko) ja log (lokikirja). Olen nyt kaksi ja puoli vuotta pitänyt tätä omaa blogiani, ja vanhana lehtimiehenä olen huomannut, että juttuni blogissa ovat erilaisia kuin ne olivat lehdessä. Vaikka teen blogikirjoitukseni samoilla periaatteilla kuin lehtikirjoitukseni yli 40 vuoden aikana, on tilanne nyt toisenlainen. Olen havainnut kirjoittavani nyt vapautuneemmin.
Kun toimittaja kirjoittaa lehteen, ei lehti yleensä ole hänen omansa. Siksi toimittajan on otettava huomioon palkansaaja-asemansa. Internetissä sen sijaan olen täysin oma herrani.
On tällä sellainenkin vaikutus, että nettiin tulee joskus kirjoitetuksi vähän löysemmin. Kun ei ole vastuussa työnantajalle tai esimiehelle, voi antaa itselleen helpommin vapauksia. Ote on rennompi. Vaikea sanoa, onko tämä kirjoitusten kannalta hyvä vai huono asia.
Kysymys on siitä samasta asiasta, mistä demarien puoluesihteeri Mikael Jungner on puhunut käsitellessään internetissä toimivaa sosiaalista mediaa: ei ole enää yhden johtajan mallia, vaan netissä ihmiset voivat osallistua keskusteluun ilman käskyvaltaa. Jungner sanoi Lahden ammattikorkeakoulun lehdessä (Lamboree 3/2010), että maailma on nyt liian monimutkainen yhden johtajan malliin:
”Vaikka johtaja olisi minkälainen renessanssinero, 5000 alaista jäsentävät maailmaa häntä kuitenkin paremmin. Renessanssinero on oman ajankäyttönsä ja monologinsa vanki, mutta 5000 ihmistä ovat kuin varpusparvi, jotka tarkkailevat maailmaa omasta näkökulmastaan.”
Olisivatkohan Hitler ja Stalin onnistuneet, jos internet olisi jo silloin ollut olemassa?
Jungnerista päästään kätevästi tuleviin eduskuntavaaleihin. On jo sanottu, että ne käydään internetissä, vaikka siellä ei vielä näissä vaaleissa voi äänestää. Kun vaalirahoitus on käynyt aikaisempaa vaikeammaksi, on kampanjoita toteutettava netissä.
Facebookin käyttäjiksi on rekisteröitynyt lähes 1,5 miljoonaa suomalaista. Lisäksi ovat käytettävissä ainakin Twitter, Youtube, Flickr, Audioboo.com ja hieman ”vanhanaikaisempi” internetin kotisivusysteemi.
SDP on aloittanut verkossa nettikoulutuksen, jonka aiheena on yhteisöpalvelu Facebook. Viime kuussa käytiin läpi perustoimenpiteet ja eilen illalla pidettiin jatkokurssi. Puoluevaltuuston viime kokoustakin pidettiin osaltaan netissä. Hyvä näin, sillä politiikantekoon tarvitaan nyt uusia eväitä.
Kunnallisvaaleissa 2008 demarit olivat huonosti esillä internetissä. Antti Kalliomäen (SDP) huomio oli, että netissä demareista kyllä puhutaan, mutta demarit itse eivät puhu. Aktiivisimpia bloggaajia ja muutenkin nettiä hyödyntäviä ovat edelleen vihreät ja kokoomuslaiset. Kunnallisvaalien alla nähtiin, että netti on jo merkittävä poliittisen keskustelun areena, ja merkitys vain kasvaa. Suosituimmissa poliittisissa blogeissa vierailee päivittäin tuhansia lukijoita.
Internetin merkitys maailmanlaajuisesti on jo valtava. Jungnerin mainitsemat renessanssinerot ja muut johtajat ovat kusessa, kun yliopisto-opiskelijoiden ja muiden nuorten hunsvottien synnyttämä sosiaalinen media on ottanut ison roolin maailmanmenossa. Esimerkiksi WTO:n, IMF:n ja Maailmanpankin kokousten yhteydessä järjestetyt isot mielenosoitukset on saatu aikaan netin avulla. Nettiä hyödyntäen isoja tapahtumia voidaan järjestää hyvin vähällä byrokratialla ja hierarkialla.
Tuhokapitalismin noususta paljon puhunut ja kirjoittanut Naomi Klein kertoo havainnollisia esimerkkejä tällaisista tapahtumista. Kun zapatistit ovat kapinoineet Meksikon köyhimmässä osavaltiossa Chiapsissa, on USA:n armeijan yhteistyöelin Rand-tutkimuslaitos nimittänyt kapinointia ”kirppuparven sodaksi”. Siihen on sotilasasiantuntijoiden mukaan vaikea vastata, koska sillä ei ole keskitettyä johtoa eikä komentorakennetta. Zapatistien kirppuparvi on monipäinen, joten sen kaulaa on vaikea katkaista. (Vastarintaa ja vaihtoehtoja, WSOY 2003)
Mikroprosessoreita valmistavan Intelin teettämän tutkimuksen mukaan naiset luopuvat kahdeksi viikoksi mieluummin seksistä kuin internetistä. Kehitys ei kuitenkaan lopu internettiin. Seuraava iso asia on ubiikki. Se tulee latinan ubique-sanasta, joka tarkoittaa ”kaikkialla läsnäolevaa, kaikkialle ulottuvaa”. Ubiikkiyhteiskunnassa kaikki on sidoksissa toisiinsa - televisio, internet, kännykkä, ne ovat kietoutumassa yhdeksi yhteiseksi käyttöliittymäksi.
Eikä tämä tähän jää. Tulevaisuudessa ihmisen elimistökin voidaan integroida ubiikisti. Ihon alle voidaan sijoittaa pienenpieniä tietokonesiruja, joiden avulla pystyy kontrolloimaan omaa terveydentilaansa. Sitten vain katsotaan omalta tietokoneelta, paljonko on verenpainetta ja kolesterolia jne.
kari.naskinen@gmail.com
Usein kuulee sanottavan, että mitä sitä kannattaa äänestää, kun ei niillä puolueilla mitään eroa ole. Lahden kaupunginvaltuuston eilinen talousarviokokous osoitti taas kerran, että kyllä eroja on, isojakin. Kun sosiaalidemokraattien esittämä 620 000 euron lisäys terveyspalvelujen budjettiin oli hyväksytty äänestyksen jälkeen, sanoi Kokoomuksen valtuustoryhmän puheenjohtaja Juha Rostedt Lahden Radiossa, että määräraha tarkoittaa Lahden kaupungin tuottavuusohjelman ajamista vessasta alas. Demarien kanssa lisärahan puolesta äänestivät Vasemmistoliitto, Kristilliset, Keskusta ja Perussuomalaiset. Kokoomuksen kanssa samaa mieltä olivat vihreät.
Kokoomus ei tunnetusti hyvällä katso terveys- ja sosiaalipalvelujen järjestämistä julkisin varoin. Sen mielestä köyhät ja sairaat voisi vetää vessasta alas. Kokoomus lähtee siitä, että kaikkien olisi itse vastattava itsestään, eikä verovaroin tulisi terveydenhoitoa järjestää ollenkaan. Kokoomuslainen markkinatalous on sitä, että pyritään yksityistämään kaikki. Tärkeintä on tuottavuus, se ajaa ohi hyvinvointipalvelujen.
Helsingissä Kokoomus ajaa voimakkaasti sosiaali- ja terveyspalvelujen yksityistämistä. Siellä on otettu käyttöön palvelusetelit sosiaali- ja terveyspalveluissa. Kokoomus on perustellut tätä sillä, että ne luovat lisää markkinoita yksityisille palveluyrityksille. Seuraavaksi Kokoomus pyrkii avaamaan pään terveysasemien yksityistämiselle. Perusteeksi sanotaan, että terveyasemat eivät kaupungin hoitaminan toimi, mistä ovat todisteina pitkät jonot. Jonot kuitenkin johtuvat pitkään jatkuneesta alibudjetoinnista.
Palvelusetelit ovat seteliselkärankaisten porvarien silmänkääntötemppu. Eivät ne palveluita lisää. Ainoa mitä tapahtuu, on rahan siirtyminen julkisista palveluista yksityiselle sektorille. Siis veronmaksajien rahoja siirretään pavelusetelien muodossa yksityisten yritysten lihottamiseen. Jokainen palveluseteli vähentää kunnan palvelujen rahoitusta.
kari.naskinen@gmail.com
Fortune-lehden kansikuvamies Gordon Gekko ennustaa Wall Street -elokuvan kakkososassa, että eivät finanssikriisit lopu. Seuraava sijoituskupla on jo tulossa. Todellisessa elämässä Fortune oli myös avainasemassa, kun se paljasti energiayhtiö Enronin suurhuijauksen. Kirjoitin Enronista edellisessä jutussani (25.11.) ja sopivasti samana iltana kävi Lahden Paasikiviseurassa luennoimassa valt. tri, dosentti Tapani Paavonen Turun yliopistosta, aiheenaan finanssikriisi 2008-09. Paavonen sanoi, että sen takana oli se yksi ja sama asia, mikä tulee esille Wall Street -elokuvissa ja Enronin tapauksessa: rikastumisen huuma.
Finanssikriisin perimmäinen syy oli USA:n rahoitusmaailman johtajien ahneus. Miljoonaluokan bonuksia haalittiin lyhyen tähtäimen tulosten perusteella. Tuloksia pankkien kannalta syntyi, kun ihmisille tyrkytettiin lainoja, vaikka ihmiset eivät lainoja olisi tarvinneet. Näin meneteltiin myös Suomessa 20 vuotta sitten ja saatiin aikaan pankkikriisi. Muistan hyvin kuinka esimerkiksi Salpausselän säästöpankki mainosti Riitta Väisäsen naamalla, että tulkaa ihmiset hakemaan meiltä rahaa, nyt sitä saa, ottakaa vaikka kottikärryt mukaan, vakuuksista ei niin väliä. Ihmiset tarttuivat syötteihin, huumautuivat rikastumisen mahdollisuudesta, vaihtoivat isompiin ja kalliimpiin asuntoihin, koska pankkien sijoitusneuvojat neuvoivat, että asunnoissa rahat ovat hyvin kiinni.
USA:ssa asuntojen hinnat olivat nousseet voimakkaasti 1990-luvulta alkaen vuoteen 2007 asti. Sitten kupla puhkesi. Asuntojen hinnat eivät enää nousseetkaan, vaan oli alkanut raju lasku. Asiakas meni pankkiin, mutta siellä ei hänen lainaansa enää hoidettukaan, sillä 85 % asuntolainoista oli myyty velkakirjoina ulkopuolisille sijoittajille.
Seurasi katastrofi. Tavalliset ihmiset, asunnonostajat, joutuivat kuseen, ja pankitkin ajautuivat kriisiin. Yleismaailmallisen paniikin laukaisi investointipankki Lehman Brothersin konkurssi syksyllä 2008. Se oli sitä aikaa, kun fantastinen valtiovarainministeri Jyrki Katainen (Kok) sanoi, ettei noilla kaukaisilla asioilla ole mitään vaikutusta Suomeen. Asiantuntijoiden käsitys Suomessakin oli toinen, ja tässä tapauksessa myös oppositio kuului asiantuntijoihin. Vuosi 2009 oli sitten synkkä: Suomen bkt:n muutos oli -7,8 %, kun vastaava muutos koko maailmassa oli -0,6 % ja läntisessä Euroopassa -4,1 %. Suomen huono tilanne johtui siitä, että Suomen hallitus reagoi finanssikriisiin liian myöhään ja liian vähän.
Mahtoiko finanssikriisin siemen olla jo Enronissa aivan 2000-luvun alussa? Lehman Brothers Holdings Inc. oli nimittäin mukana sen touhuissa.
KRIISIN OPETUKSET
Paavoselta on vastikään ilmestynyt Ulkopoliittisen instituutin tilaama raportti A New World Economic Order. Paasikiviseurassa Paavonen kävi läpi näitä asioita. Hän sanoi, että finanssikriisi antoi kolme opetusta:
1) Se osoitti, että koko maailmantaloutta uhkaava lama voidaan kansainvälisen yhteistyön hengessä läpiviedyllä elvytyksellä typistää suhteellisen lyhytaikaiseksi taantumaksi.
2) Finanssikriisi paljasti vakavia puutteita globaalin finanssijärjestelmän sääntelyssä, joita puutteita paraikaa ollaan korjaamassa kansainvälisen yhteistoiminnan merkeissä.
3) Finanssikriisi myös osoitti havainnollisesti, että ns. nousevat taloudet ovat tulleet perinteisten teollisuusmaiden rinnalle maailmantaloutta ohjaaviksi tekijöiksi. Paavonen pohti, voidaanko uudet kriisit ehkäistä hallitusten ja keskuspankkien yhteistyöllä sekä globaalien finanssimarkkinoiden sääntelyllä yhteisten sääntöjen pohjalla?Finanssikriisi kyseenalaisti sen kapitalistisen periaatekäsityksen, että mahdollisimman vähäinen sääntely voisi parhaiten ylläpitää vakautta finanssimarkkinoilla. Syksyllä 2008 tätä käsitystä oli tarkistettava. G 20 -ryhmittymä, jonka muodostavat 20 suurinta taloutta, otti tehtäväkseen maailmanlaajuisen yhteistoiminnan organisoimisen laman torjumiseksi. Ripeällä elvytyksellä uhkaava lama onnistuttiinkin typistämään suhteellisen lyhytaikaiseksi taantumaksi. Pankkien likviditeetin turvaamiseksi keskuspankit käynnistivät rahapoliittisen elvytyksen laskemalla ohjauskorot lopulta lähelle nollaa prosenttia ja ottamalla käyttöön uusia tilapäisiä luototusmuotoja, joissa luoton ehtoja helpotettiin.
Rahapolitiikan mahdollisuudet rajoittuvat kuitenkin vakavaraisten pankkien likviditeetin turvaamiseen. Finanssipolitiikan keinoja tarvitaan kokonaiskysynnän ja työllisyyden ylläpitämiseen, maksukyvyttömien pankkien pääomittamiseen ja niiden sitoumusten takaamiseen. Useat valtiot ja EU laativatkin mittavia elvytyspaketteja.
G 20 -yhteistyöllä oli ratkaiseva merkitys rahoituksen hankkimiseksi köyhimpien ja taantumasta eniten kärsineiden maiden elvytyspolitiikalle. Vuosina 2008-09 toteutettu elvytys osoittaa Paavosen mukaan, että suhdannekehityksen hallitseminen on mahdollista.
Finanssipoliittisesta elvytyksestä oli kuitenkin seurauksena valtioiden velkakriisi. Useissa kehittyneissä maissa oli turvauduttu julkisten menojen velkarahoitukseen jo kriisiä edeltäneellä nousukaudella. Euro-alue meni tähän ansaan. - "Opetus tapahtuneesta on, että julkista velkaa on lyhennettävä tehokkaasti nousukaudella, jotta elvytysvaraa ei kuluteta etukäteen. Tätä myös keynesiläinen suhdanteiden tasaamisen politiikka oikein ymmärrettynä tarkoittaa", sanoo Paavonen.
G-20 -kokousten kannanotot vastaavien kriisien ehkäisemiseksi tulevaisuudessa tuottivat suurisuuntaisen suunnitelman rahoitusmarkkinoiden sääntelyn perinpohjaiseksi uudistamiseksi. Uudistus koskee pääomamääräyksiä, palkitsemisjärjestelmiä, tilinpito- ja tilinpäätösstandardeja ja tiukennettua tilintarkastusta, täydennettynä pankkimaksuista kerättävällä rakennerahastolla. Uudet säännökset ovat tällä hetkellä valmisteltavina eri maissa.
"Finanssikriisi toi havainnollisesti näkyviin maailmataloudessa tapahtuneen painopisteen siirtymän Aasiaan sekä muihin nouseviin ja kehittyviin talouksiin. Kasvu on pääsääntöisesti ollut nopeampaa taloudellisesti vähemmän kehittyneissä maissa kuin johtavissa teollisuusmaissa. Esimerkiksi Kiinassa, joka on muodostunut merkittävimmäksi nousevaksi taloudeksi, ei taloudellinen kasvu hidastunut käytännöllisesti katsoen lainkaan. Vanhojen teollisuusmaiden suhteelliset resurssit vastuun kantamiseksi maailmantalouden kehityksestä ovat ehtymässä. Nousevien talouksien vastuu globaalin talouden hallinnasta taas on kasvamassa", sanoo Paavonen.
kari.naskinen@gmail.com
Näytelmä energiayhtiö Enronin konkurssista ja siihen johtaneesta suurhuijauksesta on niin mielikuvituksellisen tuntuinen, että jos näytelmän pohjana ei olisi tosi tarina, ei sellaista voisi uskoa tapahtuvan. Englantilaisen Lucy Prebblen kirjoittamaa näytelmää esitetään Helsingin kaupunginteatterissa.
Enronin konkurssi vuonna 2001 oli Yhdysvaltain historian suurin, kun mittana käytetään yhtiön tasetta. Konkurssihetkellä yhtiössä oli töissä 20 000 ihmistä. Suuri osa heistä oli pyrkinyt turvaamaan loppuelämänsä Enronin varaan, mutta konkurssissa menivät heidän eläke- ja sairausvakuutussäästönsä, jotka olivat kiinni Enronin nollan arvoisiksi muuttuneissa osakkeissa. Eikä osakkeilla aiemminkaan ollut mitään todellista arvoa, koska Enronin pörssiarvo perustui suureen huijaukseen. Enron oli kupla, minkä puhaltamista näytelmä kuvaa hyvin.
Enronin huijauksen yksi mahdollistaja oli George Bushin hallinto, joka 1990-luvun alkupuolella poisti sähkömarkkinoiden säätelyn ja valtion hintasäännöstelyn. Tilaa annettiin markkinaehtoiselle sähköbisnekselle, ja tämä oli Enronille jättipotti. Samalla se sai takaisin tuhatkertaisesti panostuksensa republikaanien ja Bushin vaalikampanjoihin, joihin yhtiö sijoitti 5,3 miljoonaa dollaria.
Mukana huijauksessa oli tunnettu tilintarkastusyhtiö Arthur Andersen, jonka neuvoja noudattamalla Enron perusti noin 3000:n tytär- ja partnership-yhtiön verkoston. Tämä yhtiörypäs, joka osittain toimi ns. veroparatiiseissa, pelasi omaa peliään kuin valtio valtiossa. Toiminta oli rikollista, sen Enronin johtajat tietenkin tiesivät, mutta tienestit olivat niin isoja, että millään ei ollut mitään väliä. Päärikolliset olivat toimitusjohtaja Kenneth Lay (kuvassa vasemmalla näyttelijä Seppo Maijala), itse piru, varatoimitusjohtaja Jeffrey Skilling (Eero Aho) ja rahoitusjohtaja Andrew Fastow (Iikka Forss).
Kapitalistinen järjestelmä antaa mahdollisuuden tällaiselle rikollisuudelle. Kapitalistiseen rikosjärjestelmään kuuluvat Enronin tapauksen kaltaiset huijaukset, vakuutuspetokset, korkokeinottelu yms. Osa rikollisuudesta paljastuu, mutta suurin osa ei.
Eikä kysymys ole vain Amerikasta. Suomen pankkikriisi 20 vuotta sitten oli seurausta huonosta toiminnasta, mihin liittyi myös rikollista epärehellisyyttä. Rainer Partanen puolestaan rosvosi 278 piensijoittajan rahat, yhteensä 1,3 miljoonaa euroa, johonkin ihmeakkukeksintönsä toteuttamiseen. Jippii-yhtiön pörssirikosta puidaan edelleen, ja Wincapitan Madoff-tyylinen tapaus on tulossa käsittelyyn. Kuten dokumenttielokuvien tekijä Michael Moore sanookin, epäterve suhde kapitalismiin, sen röyhkeä hyödyntäminen omien etujen ajamiseksi, on kulkutaudin tavoin levinnyt ilmiö. (Capitalism: A Love Story, 2009)
Enron-näytelmä on hyvä oppitunti meille tavallisille ihmisille. Se todistaa todeksi vanhan sijoitustoiminnan perussäännön: "Jos se näyttää liian hyvältä ollakseen totta, se luultavasti on liian hyvää ollakseen totta".
Näytelmän lopussa yritysjohtaja Skilling filosofoi jotenkin siihen tapaan, että tärkeimpiä asioita ihmisen elämässä ovat usko, toivo ja rakkaus, mutta suurin on kuitenkin raha.
kari.naskinen@gmail.com
Metropolitan-oopperan ykkössopraanon Renée Flemingin konsertti Finlandia-talossa viime perjantaina päättyi klo 21.25. Kun olin ripeä, olin vaatenarikalla ensimmäisten joukossa, ja kotona Lahdessa lukaisin illan jääkiekkotulokset teksti-tv:stä jo klo 22.45. Taas kerran tuli mieleen, että Lahden paras ominaisuus on Helsingin läheisyys.
Samana iltana viime perjantaina veljeni Jyväskylästä oli Helsingissä teatterissa. Oli ottanut töistä vapaata, ja lisäksi piti jäädä Helsinkiin hotelliin yöksi. Ei sieltä kaukaa monta kertaa vuodessa viitsi Helsinkiin lähteä.
Helsinki on Suomen ainoa iso kaupunki. Siellä on kaikkea sitä muutakin, mitä Lahdessa tai Jyväskylässä tai Kuopiossa ei ole. Kulttuuri-, viihde- ja urheilutapahtumien osalta se on yliveto, samoin kaupalliset palvelut ovat Helsingissä ylivoimaiset Suomessa.
Jokin aika sitten kirjoitin otsikolla "Paska kaupunki" (7.10.) siitä, miten ihmiset ovat tyytymättömiä omiin kotikaupunkeihinsa, näin varsinkin Lahdessa. Ei kuitenkaan ole paskempaa asua Lahdessa, puolet halvemmalla kuin Helsingissä, ja käyttää hyväkseen kaikkia Helsingin etuisuuksia.
Vastaavanlainen tilanne on, kun asuu Asikkalassa tai Hollolassa tai Nastolassa. Lahden lähikuntien paras ominaisuus on Lahti. Muutama viikko sitten sanoin Sibeliustalossa vieressäni istuneelle puolitutulle asikkalalaiselle, että ette sitten liittyneet Lahteen, mutta eikös ole mukava käydä nauttimassa näistä meidän lahtelaisten aikaansaannoksista. Ei sanonut mitään, eikä sanonut väliajallakaan.
Vaikka ymmärtäähän tämän. En minäkään hyväksyisi, että Lahdesta tehtäisiin kuntaliitoksella osa Helsinkiä, vaikka Helsinkiä rakastankin. Kätevää on taas 2.12. hurauttaa Z-junalla Hartwall-areenan pysäkille alle tunnissa katsomaan Jokerien ja Pelicansin ottelua, ja helmikuussa tulee Finlandia-taloon maailman tämän hetken johtava Wagner-bassobaritoni Bryn Terfel.
Lahti on joka tapauksessa hyvässä nousussa, kuten Kuntalehden uusimmassa numerossa (18.11.) todetaan: "Lahti ja Pori ovat ainoat suuret kaupungit, jotka ovat pystyneet kääntämään negatiivisen maassamuuttokehityksen positiiviseksi 1990-2000-luvuilla. Lahden muuttovetovoima suhteessa muihin suuriin kaupunkeihin on parantunut jokaisen viisivuotikauden aikana vuoden 1989 jälkeen. Lahti on noussut jo neljänneksi vetovoimaisimmaksi kaupungiksi vuosina 2005-10."
kari.naskinen@gmail.com
Lahden kaupunginhallituksen puheenjohtaja Kari Salmi (SDP) sanoi kaupunginvaltuuston veronkorotuskokouksessa, että meistä kukaan ei rakasta veronkorotusta. Toinen hyväkäs Mika Kari (BMW-SDP) sanoi suoremmin vastustavansa veronkorotusta, ja käytännössä haukkui demarien valtuustoryhmän, joka oli tehnyt ryhmäpäätöksen kunnallisveron korottamisesta 19 prosentista 19,5:een. Salmi ja Kari sentään myöntyivät äänestämään ryhmäpäätöksen mukaisesti.
Salmi ja Kari ovat kuitenkin väärässä. Meitä veroja rakastavia on paljon, jopa veronkorotuksia rakastavia, jos lopputuloksena on hyvinvointivaltion, -kunnan ja -palvelujen turvaaminen. Asia on entistä ajankohtaisempi juuri nyt, kun vallassa oleva oikeisto on voimansa tunnossa romuttamassa näitä järjestelmiä.
Yle Uutisten tekemän kyselyn mukaan yli puolet suomalaisista kiristäisi pääomatulojen verotusta ja palauttaisi varallisuusveron. Vapaan autoedun verotusta korottaisi tuntuvasti 70 prosenttia suomalaisista. Kaikkiaan joka neljäs suomalainen on valmis verotuksen selvään kiristämiseen lähivuosina.
OIKEUDENMUKAISUUDELTA
PUUTTUU ETUJÄRJESTÖ
Yrityselämä vaatii yritysverotuksen ja pääomatulojen verotuksen alentamista, Kokoomus laulaa tässä kuorossa mukana ja vaatii tuloverojen alentamista. Vastapainoksi asetetaan kaikenlaisten välillisten verojen nostaminen. Tästä seuraa, että pienituloisimmat kärsivät. Kalle Isokallio onkin todennut, että kun näitä verovaatimuksia kuuntelee, niin yhtä jää puuttumaan: kukaan ei vaadi verotuksen oikeudenmukaistamista – oikeudenmukaisuudella ei ole etujärjestöä.
Epäoikeudenmukaisuus ei ole hyvä lähtökohta. Jo Aristoteles sanoi, että sosiaaliset konfliktit johtuvat eriarvoisuudesta taloudellisissa ja sosiaalisissa oloissa.
Valtiovarainministeri Jyrki Kataisen (Kok) vaatimus verotusjärjestelmän muuttamisesta työllisyyteen vedoten on kuin silmänkääntötemppua tekisi. Kansantaloustieteen professori Matti Tuomala Tampereen yliopistosta pitää verotuksen painopisteen muuttamista hämäyksenä: ”Jos veroja vähennetään jostain ja lisätään toisaalle, miten se voisi kannustaa ihmisiä töihin. Olisi rehellistä myöntää suoraan, että progressiivisuutta vain halutaan vähentää.” (HS 4.11.)
Verotuksen epäoikeudenmukaisuudesta saatiin taas vuotuinen katsaus, kun verotustiedot vuodelta 2009 julkaistiin pari viikkoa sitten. Näkyi, että kymmenessä vuodessa ovat kaikkein suurituloisimpien keskimääräinen veroprosentti alentunut selvästi. Samoin on eniten pääomatuloilla rikastuneiden kokonaisveroprosentti laskenut.
Kunnallisverotus on kummallista. Kaikkein eniten tienanneista iso joukko ei maksa kunnallisveroa ollenkaan tai ainakin hyvin vähän. Esimerkiksi Päijät-Hämeen rikkain, Lahden Polttimon pääomistaja Harald Relander maksoi kunnallisveroa suunnilleen yhtä vähän kuin minä.
Lisäksi pitää muistaa, että kun kerran verotettu pääomatulo muuttuu seuraavana vuonna varallisuudeksi eli pääomaksi (Das Kapital), siitä ei enää tarvitse maksaa varallisuusveroa.
Eikä kaikista pääomatuloistakaan tarvitse maksaa valtiollekaan veroja. Jos kysymyksessä ei ole pörssiyritys, sen omistaja voi nostaa osinkoja verottomasti 90 000 euroon asti, siis puhtaana käteen 7500 euroa kuukaudessa. Tällaista verovapautta ei ole missään muualla maailmassa!
Mitä ne puhuvat verotuksen progressiivisuuden lisäämisestä. Hyvinhän se toimii jo nyt. Mitä enemmän tuloja, sitä vähemmän veroja.
RIKAS VOI KEPLOTELLA,
KÖYHÄ EI
Rrikkailla on myös mahdollisuus ns. verosuunnitteluun. Kun on monenlaisia tuloja, niiden kanssa voi vempuloida. Tavallisella palkansaajalla ei tällaisia veronkiertomahdollisuuksia ole.
Miksi yrityksiä verotetaan kevyemmin kuin ihmisiä? Miksi yritys maksaa veroja vasta voitoista, siis sen jälkeen, kun on laskettu päältä pois kaikki menot? Eikös se näin pitäisi olla meillä ihmisilläkin, maksettaisiin verota vasta siitä summasta, mikä on jäänyt käteen kaikkien menojen jälkeen?
Kunnatkaan eivät jää kokonaan ilman pääomatuloveroja. Niitä kiertyy kunnille valtionosuuksina pääasiassa sosiaali-, terveys- ja opetuspalveluiden hoitamiseen. Katainen kehuu, että valtionosuudet ovat lisääntyneet. Vastaavasti kuitenkin kunnat ovat menettäneet verotuloja satoja miljoonia euroja valtion tekemien veronalennusratkaisujen takia. Lisäksi kuntien palvelutuotannon kustannukset ovat koko ajan nousseet, ja valtio on jatkuvasti lisännyt kunnille uusia tehtäviä. Valtionosuuksien lisääntyminen ei korvaa tätä. Siksi on kunnallisveroja korotettava.
Vuosina 1991 - 2009 olivat valtion leikkaukset kuntien verotuloista, valtionosuuksista, indekseistä ja kustannustenjaosta yhteensä 4,2 miljardia euroa. Valtio on kompensoinut näitä menetyksiä kunnille vain 1,5 miljardia euroa.
kari.naskinen@gmail.com
Jääkiekon viihdearvo on korkea. Suomessa sen markkinointi on osattu hoitaa ylivoimaisesti parhaiten kaikista urheilulajeista. Uusinta uutta on SM-liigan, Ilta-Sanomien ja Suomen jääkiekkoilijat ry:n internetpeli "IS Liigapörssi", joka on tuonut SM-liigan jokaisen ulottuville niin mielenkiintoisella tavalla, että se tuntuu hetkittäin jopa ohittavan oikeat liigapelit. Siinä kukin pelaaja, siis kuka tahansa, valitsee itselleen yhden kentällisen pelaajia (6) ja jokaisella liigakierroksella lasketaan, montako pistettä nämä pelaajat ovat saavuttaneet. Pisteitä saa maaleista, syötöistä, laukauksista, erikseen voittomaaleista, maalivahdit nollapeleistä jne. Jos sitten katsoo, etteivät kaikki pelaajat ole keränneet riittävän hyvin pisteitä, voi pelaajia vaihtaa.
SM-liigan ensimmäisellä jaksolla, joka päättyi viime viikonvaihteen Karjala-turnaukseen, meitä pelaajia IS Liigapörssissä oli yli 60 000. Sen verran huonosti pärjäsin, että olisi pitänyt antaa potkut valmentajalle, siis itselleni. Tässä lajissa ei kuitenkaan eroteta valmentajia, vaan pelaajia.
Ei ole helppo homma kasata hyvää joukkuetta. Kentällisen kokonaishinta ei saa ylittää kahta miljoonaa euroa. Tästä seuraa, että kun valitsin eilen alkaneelle toiselle jaksolle avauskentälliseen Lukon Perttu Lindgrenin ja HIFK:n Ville Peltosen, niin puolet pelaajabudjetista oli jo käytetty. Neljään muuhun pelaajaan meni toinen milli, ja pakko oli kelpuuttaa mukaan pari oikein halpaakin pelaajaa. Kolmanneksi hyökkääjäksi valitsin HIFK:n Eetu Pöystin, puolustajiksi HIFK:n Mikko Kurvisen ja SaiPan Mikko Pukan sekä maalivahdiksi Bluesin Iiro Tarkin. JYPin pelaajia en viitsi joukkueeseeni ottaa, koska sukulaiseni Jyväskylässä peluuttavat pelkästään niitä. Pelicansin ukkoja valitsen vasta, jos otteet paranevat.
Vaikeusastetta lisää se, että pelaajien hinnat muuttuvat kaiken aikaa sen mukaan, miten hyvin tai huonosti pelaajat pelaavat ja miten paljon heitä ostetaan näihin nettijoukkueisiin.
IS Liigapörssissä on myös sellainen kimppasysteemi, jossa esimerkiksi meidän tapauksessamme on viisi lahtelaista ja viisi jyväskyläläistä. Tärkeintä on pärjätä tässä porukassa. Lisäksi kimppa voi keskustella keskenään eräänlaisessa facebook-tyylisessä systeemissä.
SM-liigan kannalta IS Liigapörssi on hieno juttu. Tiedän jo nyt kaksi nuorta tuttavaani, jotka ovat lähteneet Lahden jäähalliin katsomaan otteluita nähdäkseen omia suosikkipelaajiaan ja saamaan vinkkejä mahdollisia pelaajavaihdoksiaan varten. Eikä ihme, että Hartwall-areena oli taas täynnä, kun Suomi pelasi; pitihän siellä tutkailla pelaajien edesottamuksia tulevia valintoja varten.
Viime viikon Veikkaaja-lehdessä oli juttu siitä, miten tällaiset fantasiapelit ovat Amerikassa jo valtava bisnes. Siellä vastaavanlaiset internetpelit toimivat jääkiekon lisäksi useimmissa muissakin joukkuelajeissa. Lehden tuorein tieto on vuodelta 2007, jolloin noin 30 miljoonaa yhdysvaltalaista ja kanadalaista pelasi näitä pelejä. Arvio on, että koko alalla pyörii vuosittain rahaa 3-4 miljardia dollaria.
IS Liigapörssin ohella Suomessa rullaa NHL-pelikin, jossa myös olen mukana. Nykyisellään näiden kahden internetpelin kanssa touhuamiseen minulta menee pari tuntia päivässä. Onneksi Suomessa selviää toistaiseksi sillä, että valitsee yhden kentällisen - Amerikan NHL-pelissä pitää valita neljä kentällistä ja maalivahti.
Vähän tämä tietenkin maksaakin. Kun valitsin sellaisen vaihtoehdon, että saan tehdä 20 vaihtoa jokaisella viidellä jaksolla, maksan tästä ilosta yhteensä 28 euroa. Halvemmallakin pääsee, mutta silloin vaihto-oikeuksia on vähemmän.
Tämän jutun otsikkokuvassa on joukkue, minkä Perttu Lindgren oli markkinointimielessä valinnut IS Liigapörssin etusivulle eilen alkaneen toisen jakson merkeissä.
kari.naskinen@gmail.com
Filmitähti-sana on vanhahtava, vie ajatukset 1950-60-luvuille, jolloin filmitähtien kuvia kerättiin ja liimattiin vihkoihin. Edelleen näitä tähtiä tietenkin on, ja ovat nytkin oleellinen osa elokuvateollisuutta. Tuli tämä mieleen, kun katsoin George Clooneyta elokuvassa The American, joka on vuoden parhaita leffoja.
Clooney on tavallaan tehnyt itse itsestään tähden. Hän on selvästi niitä näyttelijöitä, joilla on ollut varaa kulkea omia teitään. Clooney on ilmeisen tarkkaan valikoinut elokuvansa, eikä ole tehnyt huteja. Päinvastainen esimerkki on tällä hetkellä ohjelmistossa oleva RED; vuoden surkeimpia elokuvia, täyttä roskaa, päänäyttelijöinään Bruce Willis, John Malkovich, Morgan Freeman ja Helen Mirren.
Clooney ei ole jäänyt vain näyttelijäksi, vaan on ottanut aloitteet omiin käsiinsä, on lähtenyt tuottajaksi ja ohjaajaksi Clint Eastwoodin malliin. Tältä puolelta on kaksi erinomaista onnistumista: tuottajana Terrence Malickin sotaelokuvassa Veteen piirretty viiva (1998) ja ohjaajana CIA:n kähminnöistä kertovassa elokuvassa Good Night, and Good Luck (2005). Näyttelijänä Clooney on saanut miessivuosa-Oscarin Syrianasta (2006).
Hollantilaisen Anton Corbijnin ohjaama The American osuu hyvin tähän sarjaan. Se kertoo eläkepäivilleen valmistautuvasta palkkamurhaajasta, joka piileskelee viimeistä tehtäväänsä valmistellen Italiassa, pienessä Castel Del Monten kaupungissa Rooman korkeudella lähellä Pescaraa. Hienovireisen elokuvan kruunaa Martin Ruhen kuvaus, sama kuvaaja, joka teki yhteistyötä Corbijnin kanssa rock-elokuvassa Control (2007). The American on niitä elokuvia, jotka kuvauksensa takia on "pakko" katsoa elokuvateatterissa isolta kankaalta.
Ovathan elokuvassa mukana myös Irina Björklund ja Samuli Vauramo. Molemmat kuolevat parin minuutin jaksojensa päätteeksi. Pääsivät kuitenkin pitemmälle kuin Peter Franzén, joka esitti tv-sarjassa CSI: Miami valmiiksi kuollutta ruumista.
Yksi vanha tähti on puolestaan REDissä: Poikamiesillasta (1955) Oscarin voittanut Ernest Borgnine (93) esiintyy CIA:n päämajan arkistonhoitajana. Elokuvan ainoa kunnon roolisuoritus.
Filmitähdistä puheenollen Naomi Watts on myös sellainen. Jos minulla olisi naimaikäinen poika, olisi Naomi Watts ihanneminiä. Tosin olisi helpompaa, jos miniä puhuisi suomea, joten suosikkiminiä olisi sittenkin Krista Kosonen. Mukavaa naapurintyttöä muistuttava Naomi Watts on joka tapauksessa ykkösnaistähteni tällä hetkellä. Esillä hän on parhaillaan kahdessa erinomaisessa elokuvassa, Woody Allenin You Will Meet a Tall Dark Stranger ja Doug Limanin Fair Game.
Sitten ne kaikkien aikojen suurimmat filmitähdet, 30 parasta aakkosjärjestyksessä:
Brigitte Bardot
Ingrid Bergman
Humphrey Bogart
Marlon Brando
Charles Chaplin
Sean Connery
Gary Cooper
Bette Davis
Doris Day
James Dean
Robert DeNiro
Clint Eastwood
Errol Flynn
Jane Fonda
Clark Gable
Greta Garbo
Judy Garland
Cary Grant
Rita Hayworth
Audrey Hepburn
Grace Kelly
Sophia Loren
Steve McQueen
Marilyn Monroe
Jack Nicholson
Gregory Peck
Mary Pickford
James Stewart
Elizabeth Taylor
John Wayne
kari.naskinen@gmail.com
Autourheilun kansallinen keskusliitto (AKK) on jo vuosia yrittänyt saada Suomen MM-rallia siirretyksi Jyväskylästä Lahteen. Kun se ei ole rohjennut tehdä tätä siirtoa pelkällä sanelupäätöksellä, se on kaksi kertaa "kilpailuttanut" rallin järjestämisoikeuden Jyväskylän, Lahden ja Tampereen kesken. Molemmilla kerroilla on Jyväskylä näennäisesti voittanut. Nyt AKK on omaehtoisesti lähtenyt siitä, että rallin painopistettä siirretään etelämmäksi.
Kaiken pohjana on se, että Jyväskylä on liian kaukana Helsingistä. Killerin yleisö- ja Vip-erikoiskokeet Jyväskylän raviradalla piti jo lopettaa, koska ne eivät vetäneet riittävästi niitä kaikkein tärkeimpiä eli pääkaupunkiseudulta tulevia isorahaisia yritysasiakkaita. Lahteen olisi helpompi saada tätä porukkaa.
"Bisneksen vuoksi haluaisin rallin vierailevan muissakin kaupungeissa", sanoi AKK:n johtaja Jarmo Mahonen viime kesänä Jyväskylässä.
MM-ralli on iso bisnes, ja Suomessa ison bisneksen keskus on Helsinki. Sieltä on kuitenkin entistä vaikeampi saada maksavia asiakkaita kauas Jyväskylään, jossa kaiken lisäksi hotellikapasiteetti on aina rallin aikana tukossa. Jos Vip-erikoiskokeet järjestettäisiin Lahdessa, ei tätä ongelmaa olisi, koska yöksi voisi palata kotiin Helsinkiin.
Kansainvälisille vieraillekin Lahti olisi parempi paikka. Jos Citroenin pääjohtaja ensi kesänä haluaa tulla katsomaan Sebastien Loebin voittoa, hän panee sihteerinsä soittamaan AKK:hon ja varaamaan viiden tähden hotellisviitin. Sellaista ei Jyväskylästä löydy, mutta Helsingistä kyllä. Eikä kisapaikalle Lahteen piipahtaminen enää ole iso asia; sen sijaan Jyväskylässä ei piipahdeta, sinne pitää oikein matkustaa.
Lahden kaupunginhallitus ottaa maanantaina periaatteellisen kannan siihen, onko Lahti valmis toivottamaan MM-rallin tervetulleeksi.
Kun Lahdessa järjestettiin formulaveneiden MM-osakilpailut, niiden järjestäjille maksettiin "tervetulotoivotuksina" 60 000 euroa molempina vuosina. MM-ralli on aivan toisen kokoluokan tapahtuma, pohjoismaiden suurin.
Jos MM-rallin Vip-erikoiskoe järjestetään ensi tai seuraavana kesänä Jokimaalla, siitä ei ole pitkä matka siihen, että myös rallin keskuspaikka siirtyy Lahteen. Jyväskylässä hienona keskuspaikkana toimii messukeskus Paviljongin alue, Lahdessa urheilu- ja messukeskus on Paviljongin aluetta moninverroin parempi.
Seuraava vaihe tästä olisi, että jos keskuspaikka olisi Lahti, voitaisiin pari yleisöpikataivalta järjestää Helsingissä, ja se se vasta jotakin olisi bisneksen kannalta.
kari.naskinen@gmail.com
Ensi huhtikuussa Kristian Smeds (41) vastaanottaa Pietarissa EU:n myöntämän "uusien teatteritodellisuuksien" palkinnon, ensimmäisenä pohjoismaalaisena teatterintekijänä. Smedsin kohdalla palkinnon nimi on hyvin kohdallaan. Hänen uusin ohjauksensa, Paul Austerin (63)kummalliseen romaaniin Mr Vertigoon (1994) perustuva näytelmä on niin uudenlaista teatteritodellisuutta, että se ei enää ole pelkkää teatteria. Kysymyksessä on esitys, mikä välillä tuo mieleen modernin performanssin, välillä katsoja on kuin sisällä isossa installaatiossa, ja koko homma on kuin suurta taianomaista sirkusta. Kun ollaan oikein solmussa ja sisällä mysteerissä, soi hetken Twin Peaksin musiikki.
Teatterintekemisen ydintä Smeds ei silti ole hylännyt. Kun me katsojat istumme Kansallisteatterin pyörivän näyttämön päälle rakennetussa katsomossa ja kiepumme ympäri, näkyy tavallisesti näkymättömissä olevilta seiniltä vanhoja julisteita: Hamlet, Myrsky, Othello, Romeo ja Julia, Tukkijoella... Kunnioituksensa kansalliselle teatteriperinteelle Smeds osoittaa myös sillä, että mukana näytelmässä on upean roolityön tekevä Tea Ista (77).
Smeds tekee teatteria ylpeästi omalla polullaan - Smedsin sanoin: "Teatterin ei pidä ruveta kumartelemaan katsojille. Taiteen ei tarvitse miellyttää, taiteella pitää olla asiaa." Tällä Smeds tarkoittaa, että myös laitosteatterin pitäisi päästä eroon lipputulopaineistaan, jotka ovat pakottaneet ottamaan ohjelmistoon muotopuolisia musikaaleja ja muuta hömppää. Smeds lainaa mielellään Anton Tshehovia: "Ei pidä pudottaa Gogolia kansan tasolle, vaan nostaa kansa Gogolin tasolle". Smeds on näin menetellyt jo yli 20 vuotta.
Smeds ei hae isoja katsojamääriä. Ei hakenut silloinkaan, kun vuosikymmenen alkupuoliskolla työskenteli pienessä teatterissa kaukana Kajaanissa. Mr Vertigon esityksiin ei mahdu kuin 200 katsojaa kerralla.
Mr Vertigo kertoo kiehtovan tarinan ihmepoika Waltista, jonka Mestari Yehudi opettaa levitoimaan, lentämään. Tapahtuu ihme, ja onhan teatterikin eräänlainen ihmeiden taikapiiri - sopii ihmepoika Kristianille. Ihme ei kuitenkaan olisi ihme, jos se ei olisi ihme. Smedskin jättää salaisuuksia paljastamatta.
Kun täyttä ympyrää pyörivä katsomo ensimmäisen kerran lähtee liikkumaan, tunnelma on lähes maaginen. Ollaanhan me osittain pyörivässä katsomossa istuttu Pyynikin kesäteatterissa, mutta nyt tämä on aivan jotain muuta. Me olemme sisällä taikapiirissä, siinä "uudessa todellisuudessa". Tuossa toisessa todellisuudessa voi myös unelmoida uusista asioista - saa nähdä, toteutuvatko ne, mutta ainakin on lupa unelmoida ja uppoutua sadun ja mystiikan maailmaan.
Minulle Smedsin teatteri on tähän asti merkinnyt enimmillään Teatteri Takomon Jumala on kauneus -näytelmää (2000) ja nimenomaan Kajaani-trilogiaa (2001-04). Tuntematon sotilas (2007) oli tervetullut herätys, Mental Finlandista (2009) en oikein päässyt jyvälle, mutta Mr Vertigo on jotain ennen kokematonta. Se avaa ovia aivan uudenlaiseen ilmaisuun ja poistaa teatterilta sellaisia rajoja, joita sillä on ollut.
Saa nähdä, mitkä rajat menevät rikki, kun Smeds syksyllä 2011 tuo Turun kulttuuripääkaupunkivuotta hurjistamaan yhdessä virolaisten ja latvialaisten kavereittensa kanssa (Von Krahl Theatre) tekemän Karamazovin veljekset. Tämäkin on niitä Smedsin aikaansaannoksia: monikielistä ja -kulttuurista teatteria, eikä kuitenkaan tarvita tekstityslaitteita. Jäniksen vuodessa (2005) tämä toimi jo hyvin.
kari.naskinen@gmail.com
Pelicansin alamäki on jyrkentynyt valmentajanvaihdon jälkeen. Pasi Räsäsen (kuva) valmennuksessa tulokset ovat huonommat kuin Mika Toivolan aikana.
Pelicansin toimitusjohtajan Ilkka Kaarnan ja omistaja-valmentaja Pasi Nurmisen olisi pitänyt muistaa syyskaudelta 2005, että Räsänen ei ole osaava valmentaja. Silloin Räsänen nostettiin samalla tavalla ykkösvalmentajaksi, kun Jami Kaupille oli annettu potkut. Odoteltaessa Hannu Aravirran tuloa Lahteen Räsänen toimi vt. päävalmentajana 20 ottelun ajan, eikä tulos ollut häävi: 10 tappiota, 5 tasapeliä ja vain 5 voittoa.
Nyt ollaan yhtä huonossa jamassa. Kolme viimeistä nollapeliä todistavat, että Räsänen on täysin hukassa.
Räsäsen valmennuksessa Pelicans on pelannut kaikkiaan 26 peliä. Näistä otteluista on voittoprosentti 36,5 (laskentatapa: voitto on voitto ja kaikki varsinaisella peliajalla tasan päättyvät ottelut ovat puolikkaita voittoja). Toivolan voittoprosentiksi Pelicansissa jäi 41,8 (tänä syksynäkin 40 %).
SYY ON KAARNAN
JA NURMISEN?
Jääkiekkoanalyytikko Petteri Sihvonen kirjoitti viime torstain Viikko-Hämeessä, että vastuu Pelicansin ennakoitua surkeammasta menestyksestä on myös Nurmisen ja toimitusjohtaja Ilkka Kaarnan. Hehän valmentajat ovat valinneet ja epäonnistuneet.
Kaarna ja Nurminen ovat valinneet Pelicansiin kolme päävalmentajaa, joista he ovat erottaneet kaksi. "Toimitusjohtajan ja pääomistajan osumatarkkuus on ollut näin muodoin erittäin heikko sillä osa-alueella, joka on heidän toimenkuvansa tärkeimpiä ulottuvuuksia", sanoo Sihvonen.
"Montako hutikutia Kaarnalle vielä sallitaan" kysyy Sihvonen. Nurmiselle tietenkin sallitaan, koska Nurminen on itse oma sallijansa.
kari.naskinen@gmail.com
Lahden sos.dem. kunnallisjärjestön nuori puheenjohtaja Pekka Komu on sanonut, että tulevien vaalien toritapahtumiin pitää saada soppatykkien rinnalle myös pizzatarjoilu. Hyvin hoksattu. Vaikka hernekeitto on hyvää sapuskaa, niin onhan se vanhanaikaista. Ei kai kukaan alle 50-vuotias menisi Raxiin, jos siellä tarjottaisiin hernekeittoa.
Sosiaalidemokraattien on muutenkin tultava ulos niiltä hernekeittoajoilta. Nyt kun demaritkin jo ajavat kymppitonneja maksavilla Bemareilla, esimerkiksi Lahden kaupunginvaltuuston varapuheenjohtaja Mika Kari, on syytä tarkastella tilannetta vaikkapa Hannu Jouhkin ärhäkän Punakoneen viritysoppaan (WSOY, 2010) valossa.
Jouhki on 37-vuotias ekonomi, SDP:n jäsen, joka kirjassaan avaa näkökulmia vasemmiston uudistumiseen. Kirjassa katsotaan yhteiskuntaa ansiotyöllään itsensä elättävän keskiluokan silmin. Jouhkin viesti on, että jos SDP haluaa voittaa takaisin johtavan puolueen aseman, se ei saa leimautua pelkäksi edunsaajien puolueeksi. Sosiaalidemokraattien on tarjottava poliittinen koti tämän päivän työväelle, koulutetulle keskiluokalle.
"Ansiotyöllä elävä koulutettu keskiluokka ei kuulu mihinkään suojattuun eliittiin. Koulutetut asiantuntijat ovat yhtä lailla globalisaation armoilla kuin paperimiehet tai teollisuustyöntekijät. Yt-neuvottelut ja irtisanomiset voivat osua kenen tahansa myyntipäällikön, spesialistin tai it-ammattilaisen kohdalle. Silloin jää leasing-bemari firman talliin ja katoaa pohja elintasolta", sanoo Jouhki.
Onko sosiaalidemokratia menettänyt otettaan kansalaisista? Mitä se tarjoaa äänestäjille globalisaation, maahanmuuton ja lisääntyvän epävarmuuden aikakaudella? Jos SDP haluaa nousta, sen on muututtava nykyajan työväenliikkeeksi ja palveltava omalla ansiotyöllään elävää keskiluokkaa. Työtä tekevä ja koulutettu keskiluokka, toimihenkilöt ja asiantuntijat ovat työväenliikkeen unohdettu kansa.
Demarien on edelleen oltava myös kaikkein huono-osaisimpien asialla, mutta tällä asialla ei voi olla, jos ei ole valtaa. Eikä valtaa ole, jos ei ole hallituksessa. Pelkkien huono-osaisimpien ja köyhimpien äänillä ei enää valtaan pääse. Osaksi tämä johtuu siitäkin, että surkeimmassa asemassa olevat ihmiset eivät enää äänestä, koska ovat pettyneitä kaikkeen.
Tuoreet mielipidekyselyt todistavat, että vasemmistolaisen maailmankatsomuksen arvomaailma hyväksytään hyvin laajasti. Tämä hyväksyntä ei kuitenkaan realisoidu vaaleissa.
Suomessa on nyt kolme sellaista eduskuntapuoluetta, jotka vasemmisto-oikeistoakselilla voidaan sijoittaa vasemmalle. Perussuomalaiset on se kolmas. Sen kannattajakunnan enemmistö on ilmiselvästi duunareita. Timo Soinin kannanotot moniin tärkeisiin asioihin puolestaan ovat hyvin vasemmistolaisia, viimeksi veropolitiikkaan; myös Kreikka-asiassa Soini oli SDP:n kanssa samalla kannalla.
Ei olisi kovin kaukana edes se, että kevään eduskuntavaaleissa kolme vasemmistopuoluetta SDP, Vasemmistoliitto ja PS saisivat yhdessä yksinkertaisen enemmistön. Kun nykyisiä kannatuslukuja ynnäilee, päästään tulokseen SDP 20 %, Perussuomalaiset 14 %, Vasemmistoliitto 8 %, yhteensä 42 %. Tarvitaan vielä jonkin verran terästystä ja varsinkin nukkuvien puolueen herättelyä, niin päästäisiin yli 50 prosentin.
Jos kuitenkaan ei saavuteta tällaista 50 prosentin vasemmistoa, on joka tapauksessa täysin mahdollista, että vaalien jälkeen päästään toteuttamaan kepun toive kolmen suuren hallituksesta, koska Kokoomuksen ja SDP:n jälkeen kolmanneksi suurin puolue voi olla PS.
kari.naskinen@gmail.com
Lahden Kokoomuksella on lahtelaisittain mielenkiintoiset henkilöasetelmat kevään eduskuntavaaleissa. Kahden kansanedustajan eli Tuija Nurmen ja Ilkka Viljasen lisäksi Lahdesta ovat ehdokkaina kovaa poliittista nousua tekevä Sari Niinistö ja valtuustoryhmän puheenjohtaja Juha Rostedt. Ylimääräistä jännitettä tuo lisäksi Arto Viljanen (kuva), joka muutaman viime vuoden on asunut Hattulassa, mutta on kuitenkin tunnettu lahtelainen, entisen kansanedustajan Matti Viljasen poika.
Arto Viljanen on 46-vuotias varatuomari ja oikeustieteen kandidaatti. Urheilupiireissä hän on tuttu mies sekä Lahdessa että Kanta-Hämeen puolella, mm. Kuusysin, FC Hämeenlinnan ja Hämeenlinnan jalkapalloseuran hallitusten jäsen. Aktiiviuransa aikana Viljanen pelasi Kuusysissä ja FC Hämeenlinnassa. Kun Arto Viljanen on myös kova metsämies, on selvää, että Matti Viljasen tehokkaaksi tiedetty hirvimiesorganisaatio on tärkeässä asemassa vaalien lähestyessä. Arto Viljasen vaaliorganisaatioon kuuluu mm. Lahden Kokoomuksen valtuustoryhmän edellinen puheenjohtaja Jari Salonen.
Ilkka Viljasen taustalta löytyy puolestaan lestadiolaista jengiä, joka tunnetusti on tiiviisti omiensa takana. Rostedtin taustaporukkaa ovat tietenkin vapaamuurarit; aikaisemmin syksyllä Rostedt oli jo purjehdusreissulla Välimerellä Lahden rikkaimman miehen, rappariveli Harald Relanderin kanssa.
Tuija Nurmen apuna on tunnetusti tehokas tukiryhmä, joka koostuu ainakin maanpuolustus- ja kirkkoporukoista. Sari Niinistön tukiryhmää en osaa vastaavalla tavalla luokitella, mutta ainakin se on nähty, että hänen markkinointikampanjansa on hyvää tasoa.
Keiden kampanjat purevat parhaiten: lestadiolaisten, vapaamuurareiden, hirviporukoiden vai naisverkostojen?
kari.naskinen@gmail.com
Ensimmäiseen Turkissa järjestettyyn mäkihyppykilpailuun osallistui myös Anssi Koivuranta. Hän on myös kansainvälisten talousasioiden erikoistuntija. Tämän päivän Helsingin Sanomissa Koivuranta sanoo Erzerumin kaupunkiin rakennetusta hyppyrimäestä, että se on rakennettu kebabeista tienatuilla rahoilla.
Tuoreen tutkimuksen mukaan suomalaisten sosiaalityöntekijöiden asenteet köyhiä kohtaan ovat tylymmät kuin muissa pohjoismaissa. (STT 28.12.2010)
Paras näkemäni elokuva vuonna 1961 oli Akira Kurosawan Rashomon, paholaisen temppeli (kuva). Kun nyt on loppumassa vuosi 2010, on vuorossa 50. vuosilistan tekeminen, siis vuoden kymmenen parasta elokuvaa.
On taas saatu verokortit ensi vuoden ennakonpidätysperusteista. Kun aikaisemmin syksyllä oli lehdistä luettu viime vuoden verotustietoja, niin yhteenvedoksi pystyin tälläkin kertaa toteamaan, että minä olen raskaammin verotettu kuin esimerkiksi Aatos Erkko ja Harald Relander. Maksan eläkkeestäni veroa 31 prosenttia, mutta Erkko omista tuloistaan vain 28 prosenttia ja Relander 27 prosenttia. Se kuitenkin lohduttaa, että olen veronmaksajana samaa tasoa 31 prosentin Björn Wahlroosin kanssa.
Papit valmistelevat saarnojaan selaamalla Raamattua ja pyrkien sitomaan löydöksensä nykypäivään. Minun raamattuni on jo yli kymmenen vuoden ajan ollut Kristian Smedsin näytelmätuotanto. Pari viikkoa sitten kävin taas vahvistamassa uskoani katsomalla Helsingissä Joel Keskisen monologiesityksen Smedsin rajusta yhteiskunnallisesta näytelmästä Huutavan ääni korvessa. Siksi tämä joulusaarna pohjautuu soveltaen tähän Smedsin näytelmään, joka sai kantaesityksensä Kajaanissa syksyllä 2001.
Kun on julkkis, pitää olla oma kielikin. Parin viime vuoden aikana on ainakin televisiossa näyttäytyvien nuorten kielenkäyttöön tullut erikoinen tapa. Suomen kielen teonsanoja ei haluta taivuttaa oikein, vaan käytetään jonkinlaista stadilaista slangia. Esimerkiksi jyväskyläläinen jääkiekkokommentaattori Sinuhe Wallinheimo (kuva) MTV3:n studiossa sanoo, että Suomen "pitää pelaa paremmin" ja "täytyy hyökkää aggressiivisemmin". Selostajan kanssa touhuava Mika Kortelainen säestää: "suomalaisten täytyy taklaa kovemmin".
Olen nyt viikonpäivät ollut sisällä Twitterissä. Se on samankaltainen systeemi kuin Facebook, mutta eräällä tavalla asiallisempi. Twitterissä ei tarvitse ruikuttaa kenenkään "kaveriksi" pääsemistä eikä myöskään ottaa ketään omaksi kaverikseen. Twitterissä ei lässytetä aivan turhanpäiväisiä asioita, vaan seurataan maailmanmenoa yleisemmällä tasolla. 
Kuntalaki sanoo yksiselitteisesti, että ylin päätösvalta kunnassa kuuluu valtuustolle. Käytännössä näin ei ole. Valtuustoilla ei enää ole edes täyttä budjettivaltaa, jota on hajautettu valtuustotasolta alaspäin, siis kaupunginhallitukselle, lautakunnille ja virkamiehille. Kun Lahden kaupunki kymmenen vuotta sitten perusti ns. sisäisen pankin, delegoitiin sijoitus- ja rahoitustoimen asioista päättäminenkin kaupunginjohtajalle.
Urheiluselostajat Bubi Wallenius ja Niki Juusela ehdottivat, että vuoden parhaan urheilijan valitsisi aina joku yksittäinen asiantuntija, kuten tehdään myös kirjallisuuden Finlandia-palkinnon ja kuvataiteen Ars Fennica -palkinnon kanssa. Jos näin meneteltäisiin, ei tulos olisi sen parempi tai huonompi kuin nykysysteemilläkään, jossa valinnan tekevät Urheilutoimittajain liiton jäsenet äänestämällä.
Kun on nyt muutaman talven kuullut Jarmo Punkkisen (kuva) kommentointia hiihtokilpailuissa, ei enää tänä talvena jaksaisi. Sama koskee muitakin urheilulähetysten ns. asiantuntijakommentaattoreita. Tällainen kommentaattori näköjään tyhjentää itsensä yhden kilpailukauden aikana niin, että seuraavalla kaudella ei ole mitään sanottavaa - paitsi että niitä samoja vanhoja juttuja jauhetaan ja meidän on niitä kuunneltava.
Sekin on nyt kokeiltu, Facebook. Eilen liityin ja tänä aamuna erosin. Erikoinen systeemi. Eilispäivän aikana ehdin päästä mukaan sellaiseen Facebook-kimppaan, jossa olivat lapseni ja pari muuta lähisukulaista. Sitten klikkailin ns. kavereikseni joitakin muitakin, ja päivän mittaan alkoi tulla lisää pyyntöjä päästä kaverikseni. Ei siinä mitään, sehän tuntui hauskalta. Yksi pikkuserkku Kanadastakin oli jo mukana, ja hänelle suunnittelin kirjoittavani jotakin jääkiekosta.
Lahden kaupungin itsenäisyyspäivän vastaanotto Sibeliustalolla jäi minulta kesken, kun jouduin ambulanssikyydillä päivystykseen. Yhtäkkinen humaiskohtaus vei jalat alta. Ensiensiapu oli tasapuolisen hyvää, sillä siitä huolehtivat paikalla olleet alan ammattilaiset, kaupunginvaltuutettu Katja Ilmoniemi (SDP) ja entinen valtuutettu Satu Väihkönen (Kok). Kaupunginsairaalassa lääkäri teki perusteellisen tutkimuksen, sydänfilmi otettiin ym. Ei mitään vikaa. Olisin vielä ehtinyt palata Sibeliustalolle, mutta en voinut, koska olin vetänyt vahingossa solmioni suoraksi, enkä osaa solmion solmua tehdä.
Pelicansin alamäki on jyrkentynyt valmentajanvaihdoksen jälkeen. Mika Toivolan aikana Pelicans voitti 15 ottelustaan 4, tasan pelattiin 4 kertaa ja tappiota tuli 7. Pasi Räsäsen valmennuksessa on 15 ottelusta tullut 3 voittoa ja 12 tappiota. Varsinkin maalinteko on Räsäsen aikana vaikeutunut.
Blogi tulee englanninkielisistä sanoista web (verkko) ja log (lokikirja). Olen nyt kaksi ja puoli vuotta pitänyt tätä omaa blogiani, ja vanhana lehtimiehenä olen huomannut, että juttuni blogissa ovat erilaisia kuin ne olivat lehdessä. Vaikka teen blogikirjoitukseni samoilla periaatteilla kuin lehtikirjoitukseni yli 40 vuoden aikana, on tilanne nyt toisenlainen. Olen havainnut kirjoittavani nyt vapautuneemmin.
Usein kuulee sanottavan, että mitä sitä kannattaa äänestää, kun ei niillä puolueilla mitään eroa ole. Lahden kaupunginvaltuuston eilinen talousarviokokous osoitti taas kerran, että kyllä eroja on, isojakin. Kun sosiaalidemokraattien esittämä 620 000 euron lisäys terveyspalvelujen budjettiin oli hyväksytty äänestyksen jälkeen, sanoi Kokoomuksen valtuustoryhmän puheenjohtaja Juha Rostedt Lahden Radiossa, että määräraha tarkoittaa Lahden kaupungin tuottavuusohjelman ajamista vessasta alas. Demarien kanssa lisärahan puolesta äänestivät Vasemmistoliitto, Kristilliset, Keskusta ja Perussuomalaiset. Kokoomuksen kanssa samaa mieltä olivat vihreät.
Fortune-lehden kansikuvamies Gordon Gekko ennustaa Wall Street -elokuvan kakkososassa, että eivät finanssikriisit lopu. Seuraava sijoituskupla on jo tulossa. Todellisessa elämässä Fortune oli myös avainasemassa, kun se paljasti energiayhtiö Enronin suurhuijauksen. Kirjoitin Enronista edellisessä jutussani (25.11.) ja sopivasti samana iltana kävi Lahden Paasikiviseurassa luennoimassa valt. tri, dosentti Tapani Paavonen Turun yliopistosta, aiheenaan finanssikriisi 2008-09. Paavonen sanoi, että sen takana oli se yksi ja sama asia, mikä tulee esille Wall Street -elokuvissa ja Enronin tapauksessa: rikastumisen huuma.
Näytelmä energiayhtiö Enronin konkurssista ja siihen johtaneesta suurhuijauksesta on niin mielikuvituksellisen tuntuinen, että jos näytelmän pohjana ei olisi tosi tarina, ei sellaista voisi uskoa tapahtuvan. Englantilaisen Lucy Prebblen kirjoittamaa näytelmää esitetään Helsingin kaupunginteatterissa.
Metropolitan-oopperan ykkössopraanon Renée Flemingin konsertti Finlandia-talossa viime perjantaina päättyi klo 21.25. Kun olin ripeä, olin vaatenarikalla ensimmäisten joukossa, ja kotona Lahdessa lukaisin illan jääkiekkotulokset teksti-tv:stä jo klo 22.45. Taas kerran tuli mieleen, että Lahden paras ominaisuus on Helsingin läheisyys.
Lahden kaupunginhallituksen puheenjohtaja Kari Salmi (SDP) sanoi kaupunginvaltuuston veronkorotuskokouksessa, että meistä kukaan ei rakasta veronkorotusta. Toinen hyväkäs Mika Kari (BMW-SDP) sanoi suoremmin vastustavansa veronkorotusta, ja käytännössä haukkui demarien valtuustoryhmän, joka oli tehnyt ryhmäpäätöksen kunnallisveron korottamisesta 19 prosentista 19,5:een. Salmi ja Kari sentään myöntyivät äänestämään ryhmäpäätöksen mukaisesti.
Jääkiekon viihdearvo on korkea. Suomessa sen markkinointi on osattu hoitaa ylivoimaisesti parhaiten kaikista urheilulajeista. Uusinta uutta on SM-liigan, Ilta-Sanomien ja Suomen jääkiekkoilijat ry:n internetpeli "IS Liigapörssi", joka on tuonut SM-liigan jokaisen ulottuville niin mielenkiintoisella tavalla, että se tuntuu hetkittäin jopa ohittavan oikeat liigapelit. Siinä kukin pelaaja, siis kuka tahansa, valitsee itselleen yhden kentällisen pelaajia (6) ja jokaisella liigakierroksella lasketaan, montako pistettä nämä pelaajat ovat saavuttaneet. Pisteitä saa maaleista, syötöistä, laukauksista, erikseen voittomaaleista, maalivahdit nollapeleistä jne. Jos sitten katsoo, etteivät kaikki pelaajat ole keränneet riittävän hyvin pisteitä, voi pelaajia vaihtaa.
Filmitähti-sana on vanhahtava, vie ajatukset 1950-60-luvuille, jolloin filmitähtien kuvia kerättiin ja liimattiin vihkoihin. Edelleen näitä tähtiä tietenkin on, ja ovat nytkin oleellinen osa elokuvateollisuutta. Tuli tämä mieleen, kun katsoin George Clooneyta elokuvassa The American, joka on vuoden parhaita leffoja.
Autourheilun kansallinen keskusliitto (AKK) on jo vuosia yrittänyt saada Suomen MM-rallia siirretyksi Jyväskylästä Lahteen. Kun se ei ole rohjennut tehdä tätä siirtoa pelkällä sanelupäätöksellä, se on kaksi kertaa "kilpailuttanut" rallin järjestämisoikeuden Jyväskylän, Lahden ja Tampereen kesken. Molemmilla kerroilla on Jyväskylä näennäisesti voittanut. Nyt AKK on omaehtoisesti lähtenyt siitä, että rallin painopistettä siirretään etelämmäksi.
Ensi huhtikuussa Kristian Smeds (41) vastaanottaa Pietarissa EU:n myöntämän "uusien teatteritodellisuuksien" palkinnon, ensimmäisenä pohjoismaalaisena teatterintekijänä. Smedsin kohdalla palkinnon nimi on hyvin kohdallaan. Hänen uusin ohjauksensa, Paul Austerin (63)kummalliseen romaaniin Mr Vertigoon (1994) perustuva näytelmä on niin uudenlaista teatteritodellisuutta, että se ei enää ole pelkkää teatteria. Kysymyksessä on esitys, mikä välillä tuo mieleen modernin performanssin, välillä katsoja on kuin sisällä isossa installaatiossa, ja koko homma on kuin suurta taianomaista sirkusta. Kun ollaan oikein solmussa ja sisällä mysteerissä, soi hetken Twin Peaksin musiikki.
Pelicansin alamäki on jyrkentynyt valmentajanvaihdon jälkeen. Pasi Räsäsen (kuva) valmennuksessa tulokset ovat huonommat kuin Mika Toivolan aikana.
Lahden sos.dem. kunnallisjärjestön nuori puheenjohtaja Pekka Komu on sanonut, että tulevien vaalien toritapahtumiin pitää saada soppatykkien rinnalle myös pizzatarjoilu. Hyvin hoksattu. Vaikka hernekeitto on hyvää sapuskaa, niin onhan se vanhanaikaista. Ei kai kukaan alle 50-vuotias menisi Raxiin, jos siellä tarjottaisiin hernekeittoa.
Lahden Kokoomuksella on lahtelaisittain mielenkiintoiset henkilöasetelmat kevään eduskuntavaaleissa. Kahden kansanedustajan eli Tuija Nurmen ja Ilkka Viljasen lisäksi Lahdesta ovat ehdokkaina kovaa poliittista nousua tekevä Sari Niinistö ja valtuustoryhmän puheenjohtaja Juha Rostedt. Ylimääräistä jännitettä tuo lisäksi Arto Viljanen (kuva), joka muutaman viime vuoden on asunut Hattulassa, mutta on kuitenkin tunnettu lahtelainen, entisen kansanedustajan Matti Viljasen poika.