Peräkkäisinä iltoina nähtiin tv-elokuvat kahden naispääministerin tuhoutumisesta. Elokuvissa on yksi yhteinen piirre: Anneli Jäätteenmäkeä ja Margaret Thatcheria esittävät näyttelijät ovat kauniimpia kuin kohteensa.Sen verran samaa näissä kahdessa kotkassa myös on, että BBC:n tekemästä elokuvasta olisi voinut lainata pari repliikkiä Anneli Jäätteenmäestä kertovaan elokuvaan; vaikkapa Mauri Pekkarisen suuhun olisi sopinut sama, minkä joku konservatiivipoliitikko sanoi Margaret Thatcherista: "Teennäinen, pöyhkeä, omahyväinen". Toinen samanmoinen: "Se joka käyttää tikaria, ei koskaan kanna kruunua".
Elokuvat sinänsä ovat kovin erilaisia. Timo Harakan ja Antti Karumon käsikirjoittama Pääministeri on niin hatara ja perustuu niin pintapuolisiin asioihin, että kymmenen vuoden kuluttua elokuvasta eivät saa mitään tolkkua sellaiset ihmiset, jotka eivät itse jotenkin muista vuoden 2003 tapahtumia. Uusia ihmisiä tulee aikuisikään, mutta heille tällainen kevyt versio Jäätteenmäen munimisesta ei aukea vain elokuvaa katsomalla.
Esimerkiksi pääministerille salaisia asiakirjoja vuotanut Martti Manninen on elokuvassa outo hiippailija. Katsojan pitää tietää, kenestä on kysymys, koska elokuvasta se ei selviä. Ei edes se, että Manninen on töissä tasavallan presidentin kansliassa. Sama koskee Mauri Pekkarista ja Matti Vanhasta. Jos lapsenlapseni joskus kymmenen vuoden kuluttua katsovat elokuvaa, niin vaikea heidän on tajuta, keitä nämä "Mauri" ja "Matti" ovat.
Margaret Thatcher joutui eroamaan pääministerin tehtävästään 1990, mutta vaikka ne vaiheet eivät enää ole ollenkaan hyvin muistissa, niin silti elokuva toimi täydellisesti näin 20 vuotta myöhemminkin. Sama koskee Yle Teemalta tullutta elokuvaa Abraham Lincolnista. Hän oli presidenttina 150 vuotta sitten, mutta elokuva on täysin ymmärrettävä. Näihin verrattuna Harakan ja Karumon elokuva jäi tällaiseksi kertakäyttöviihteeksi.
kari.naskinen@gmail.com