keskiviikko 1. heinäkuuta 2009

Kun ei ole yhteistä päämäärää, ei tarvita myöskään yhteishenkeä

Kristian Smedsin Tuntematon sotilas päättyy kovaan rokinrämpytykseen, josta erottuvat sanat ”Suomi kuolee”. Suomenlinnan kesäteatterissa päättyy Q-teatterin Siniväriset toteamukseen ”Suomi hukkuu”. Q-teatterin näytelmän ovat kirjoittaneet Kati Kaartinen, Okko Leo ja Outi Nyytäjä.

Talvisodan hengestä aina puhutaan. Enää ei ole sellaista tilannetta päällä, mikä ajaisi ihmiset tekemään kaikki samaa asiaa yhdessä jonkun puolesta, sanotaan Siniväristen käsiohjelmassa. Tokko sotakaan olisi enää sellainen asia, joka yhdistäisi kansaa samalla tavalla kuin 70 vuotta sitten.

Yhteishengen ja yhteisöllisyyden puuttumisen huomaa monissa yhteyksissä. Autoilijatkaan eivät enää pidä yhtä – eivät enää vilkuttele valoja vastaantulijoille varoittaakseen poliisien ratsiasta.

Siniväriset palaa sotavuosiin Lotta Svärd -järjestön kautta. Vaikka Lotta Svärd perustettiin nimenomaan oikeistolaisen Suojeluskunta-järjestön sisareksi, se kuului sotavuosina siihen tiiviiseen yhteisöön, joka Suomea puolusti. Ainakaan kaikki lotat eivät liittyneet järjestöön poliittisista syistä, mutta selvästi poliittisaatteellinen Lotta Svärd oli. Jäseniksi ei kelpuutettu kommunisteja eikä juutalaisia. Saksalaishenki vallitsi tässäkin järjestössä, ja keväällä 1943 lottien puheenjohtaja Fanni Luukkonen kävi Adolf Hitlerin päämajassa ottamassa vastaan ainoana ei-saksalaisena naisena Kotka-ritarikunnan ristin ansioistaan ”bolsevismia vaastaan käymästään taistelusta”.

Jotain tällaista tarvittaisiin nytkin, vai? Tätä pohditaan varsinkin Outi Nyytäjän kirjoittamassa osassa, jossa henkiinherännyt Fanni Luukkonen alkaa kouluttaa uutta amatsoniryhmää. Synninpäästöä Lotta Svärd ei näytelmässä kuitenkaan saa. Se tehdään selväksi, että lottajärjestön ideologinen pohja oli sama kuin suojeluskunnilla: kodin, uskonnon ja isänmaan suojeleminen kaikenmaailman kommareilta ja muilta vääränvärisiltä. Vaikka lotat eivät käyttäneet aseita, oli Lotta Svärd selvästi maanpuolustusjärjestö. Se perustettiin 1921. Ennen talvisotaa siihen kuului yli 100 000 naista ja 25 000 pikkulottaa.

Suomenlinnassa ei joistakin ennakkojutuista huolimatta lyödä lottia lyttyyn. Lottien huoraamista sivutaan, mutta ei tuo nyt mikään kummallinen asia ollut, jos rintamalotat välillä helpottivatkin sotilaiden alapaineita. Enemmän näytelmä käsittelee sitä aikakautta, joka nyt on jonkinlaisessa päätösvaiheessaan, kuolemassa tai hukkumassa. Outi Nyytäjä puhuu jo demokratiankin loppumisesta. Ainakin se on pahassa kriisissä, mistä todisteina ovat vaalien jatkuvasti pienenevät äänestysprosentit. Kriisissä on myös puoluejärjestelmä, koska puolueet ovat munineet maineensa. Jos ihmiset saisivat nyt päättää, he taitaisivat lakkauttaa puolueet, ja vaaleissa äänestettäisiin vain henkilökohtaisia ehdokkaita ilman minkäänlaisia yhteisötunnuksia. Näin päästäisiin eroon ikävistä yhteisöllisyyden rippeistä ja voitaisiin entistä selvemmin toimia vain yksilöinä.

kari.naskinen@gmail.com