Kuvapalatsissa saa huomenna perjantaina ensi-iltansa ruotsalainen dekkarielokuva Miehet jotka vihaavat naisia. Tämän lajin ruotsalaiset tunnetusti osaavat, ja täysosuma on tämäkin, vaikka onkin tanskalaisen Niels Arden Oplevin (47) ohjaama.On tässä esityksessä myös muuta mielenkiintoista. Se on nimittäin esitystekniikaltaan digitaalinen. En ole tekniikan asiantuntija, mutta näin se yksinkertaistettuna menee: Finnkinolle Lahteen tuli tällä viikolla sellainen niin kuin tietokoneen kovalevy, johon koko elokuva oli taltioitu; siitä elokuva imuroitiin Kuvapalatsin digitaaliseen projektoriin, jolla elokuva heijastetaan valkokankaalle. Kovalevy jatkoi matkaansa johonkin toiseen Finnkinon teatteriin ja sieltä taas edelleen. Enää ei tarvita kymmeniä kiloja painavia filmikeloja. Eikä tulevaisuudessa varmasti näitä kovalevyjäkään, vaan digitaalinen elokuva voidaan siirtää elokuvateattereihin sähköisesti.
Uuden tekniikan edellyttämän laitteiston hankinta on tietenkin maksanut paljon, mutta ajanoloon investointi tuo itsensä takaisin, kun filmikopioita ei enää tarvitse valmistaa.
Näin elokuvan Kuvapalatsin omassa testikatselussa, ja kyllähän kuva hyvä oli. Terävä kuin mikä, eikä minkäänlaisia värinöitä eikä väri-virheitä. Nyt elokuvan näkee alkuperäisen tasalaatuisena kaikkialla. Toisaalta nykyiset filmielokuvatkin ovat tekniseltä laadultaan erinomaisia. Jos sanottaisiin, että maksamalla vaikka kaksi euroa enemmän digitaalisesta versiosta, niin en maksaisi.
VASTAPAINO AMERIKKALAISELLE
RÄISKIMISELLE JA VÄKIVALLALLE
Miehet jotka vihaavat naisia perustuu Stieg Larssonin (1954 - 2004) samannimiseen romaaniin (WSOY, 2006). Elokuva on juoneltaan ja jännittävyydeltään parasta A-luokkaa. Se on kuitenkin hyvin toisen-lainen kuin amerikkalaiset lajissaan. Elokuvan herpaantumaton intensiteetti ei perustu vauhdikkaaseen räiskimiseen eikä turhaan väkivaltaan. Larsson oli toimittaja ja kirjailija, joka käsitteli aiheitaan psykologisesti ja yhteiskunnallisesti. Tässäkin tapauksessa poliittinen aines nivoutuu luontevasti rikostarinaan.
Larsson tunnettiin erityisesti taistelustaan äärioikeistoa ja rasismia vastaan. Hän oli myös perustamassa ruotsalaista Expo-säätiötä, joka keskittyy äärioikeistolaisuuden, uusnatsismin ja rasismin aiheutta-mien ongelmien ratkaisemiseen. Larsson oli säätiön julkaiseman lehden Expon päätoimittaja. Sitä ennen hän toimi ruotsalaisen tietotoimiston Tidningarnas telegrambyrån (TT) palveluksessa 1977-99. Vielä 80-luvulla Larsson osallistui Sosialistisen puolueen toimintaan. Larssonin kuoleman jälkeen löytyi testamentti, josta kuitenkin puuttuivat todistajat eikä se siksi ole pätevä - testamentin mukaan miljoonaomaisuus olisi mennyt uumajalaiselle kommunistiyhdistykselle.
Elokuvan päähenkilö on toimittaja, joka elokuvan alussa tuomitaan kunnianloukkauksesta vankilaan. Ennen kuin vankilatuomio astuu voimaan, saa toimittaja erikoisen tarjouksen, kun ison sukufirman entinen johtaja lähestyy häntä. Toimittajan toivotaan selvittävän, mitä tapahtui vanhan patruunan veljentyttärelle, joka katosi elokuisena iltapäivänä 1966. Toimittaja ryhtyy hommiin ja saa avukseen nuoren, tunnehäiriöisen mutta nerokkaan hakkerin, joka on erikoistunut ihmisten yksityiselämän tonkimiseen. Tapaus vie heidät yhä syvemmälle kohti rikkaan suvun ja samalla Ruotsin kansankodin sisällä vellovaa mustaa menneisyyttä: rasismia, vihaa ja veritekoja.
Tämän elokuvan nähtyään jää odottamaan kahta seuraavaa elokuvaa, jotka tehdään Larssonin Millennium-trilogian kahdesta myöhemmästä dekkarista: Tyttö joka leikki tulella (WSOY, 2007) ja Pilvilinna joka romahti (WSOY, 2008).
Tämän jutun otsikkokuvassa ovat toimittajaa esittävä Michael Nyqvist ja Peter Haber, joka Suomessa tunnetaan lähinnä komisario Martin Beckinä. Erikoismaininnan kuitenkin ansaitsee uusi löytö, hakkeri-tyttöä loistavasti näyttelevä Noomi Rapace.
kari.naskinen@gmail.com