Tämän hetken paras tv-sarja Mad Men kertoo ajasta, jolloin elämänmeno oli kovin toisenlaista kuin nyt. Eletään 1960-lukua. Vaikka maailma ympärillä on taas kerran uhkaavassa tilassa, kolmas maailmansota lähellä syttyä, on ihmisten arkielämä sekä kotona että töissä huumaavan leppoisaa. Töissä ei ole kiirettä, ja jos on toimistossa oma huone, siellä voi ottaa paukun aina kun siltä tuntuu, eikä tupakointiakaan estä mikään. Toimiston naisia voi kevyesti läpsiä pyllylle ja flirttailla, eikä kukaan tee oikeusjuttua sukupuolisesta häirinnästä.
Tosin tämä on vain yksi tapa katsoa Mad Meniä. On siellä toimistossa nimittäin jo sellaisiakin naisia, joista näkee, että naisasialiike tekee tuloaan. Ehkäisypilleritkin alkavat tulla muotiin. Joka tapauksessa: "eettiset työperiaatteet", savuttomuus, seksuaalisen ahdistelun tuomitseminen ja etninen monimuotoisuus ovat vasta edessäpäin.
Mainostoimisto Sterling Cooperissa on myös liikaa porukkaa, jos tilannetta verrataan nykypäivään. Työtahti on niin löysä, että Sterling Cooper ja Don Draper voisivat hyvin aloittaa yt-neuvottelut muutaman henkilötyövuoden vähentämiseksi.
Samanlaista meininkiä ei enää hyväksytä. Kun Nokian nettotulos oli toissa vuonna 6 miljardia euroa, mutta putosi viime vuonna 5,3 miljardiin, on yhtiö paniikissa. Pakko panna väkeä pihalle. Sitten vain kutsutaan paikalle pastori Katri Kuusikallio, joka siunaa lopputilin saaneet viimeisenä päivänä - Herran haltuun, kun herrat hylkäävät (HS 27.1.).
Tämä on pelin henki. Tärkeintä on se, mikä on omistajien osakkeiden arvo. Sijoitetun pääoman on kasvettava korkoa, ja kasvun on oltava aina suurempi kuin edellisvuonna. Nokian katastrofista saa kuvan, kun lukee tilinpäätöstiedoista, että sijoitetun pääoman tuotto oli toissa vuonna 52 %, mutta viime vain surkeat 36 %. Eihän ihmisiä voi pitää töissä, kun kerran miljoonan euron sijoituksella sai vain 1,36 miljoonaa.
Eikä siitäkään mitään tule, että liikevaihto putosi 51:stä 50,7 miljoonaan (vuonna 2006 se oli ollut 41 miljoonaa). Aloitetaan yt-neuvottelut, pannaan osa työntekijöistä pellolle ja kiristetään työtahtia lopuilta.
Tv-sarjan nimi on suomennettuna "Hullut miehet". Onkohan nimenkeksijä erehtynyt vuosisadasta?
kari.naskinen@gmail.com
Viime vuonna eduskunta päätti korottaa terveyskeskus- ym. terveydenhuoltomaksuja yli 16 prosenttia. Annika Grofin ohjaamassa dokumenttielokuvassa Liikkumavara seurataan, miten lainmuutoksen käsittely eteni eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnassa. Pääosassa on valiokunnan puheenjohtaja Juha Rehula (Kesk), jonka lisäksi erityisseurannassa ovat valiokunnan jäsenet Sirpa Asko-Seljavaara (Kok), Marjaana Koskinen (SDP) ja Pentti Tiusanen (Vas). Huomiota saa myös Anni Sinnemäki (Vihr) supatellessaan nenäkkäin Rehulan kanssa.
Elokuva on muuten hyvä ja mielenkiintoinen, mutta äänitys on paikoin kelvoton. Kun yksi ihminen puhuu, kuuluu kymmenen muun ihmisen paperin kahistelu, eikä puheesta saa selvää.Elokuva antaa hyvää kuvaa siitä, millaista työtä kansanedustajat tekevät. Siitä työstä on eduskunnan isossa salissa istuminen vain pieni osa. Toisaalta paljastuu se arkinen tosiasia, että valiokunnalla ei tässäkään tapauksessa, tärkeässä ja isossa asiassa, ole paljonkaan liikkumavaraa. Kuten Sirpa Asko-Seljavaara elokuvan lopussa sanoo, "me tehdään niin kuin isot pojat määrää".
Isot pojat istuvat hallituksessa, ja valiokunnissa hienosäädetään niitä asioita, joista hallituksessa on päätetty.
Sirpa Asko-Seljavaara on elokuvan koomikko. Kun hän on edellisenä iltana ollut television A-talk-ohjelmassa, hän valittaa, että ei siitä mitään tullut, kun kaikki muut ohjelmassa mukana olleet olivat hulluja. Valiokunnan käsittelyssä olevista, sosiaali- ja terveysalan järjestöjen lausunnoista hänellä on sellainen vankka näkemys, että kaikkien järjestöjen johtohenkilöt ovat demareita ja että lausunnot on kirjoitettu SDP:n puoluetoimistossa. Sosiaalidemokraatiksi hän nimeää mm. Terveyden edistämisen keskuksen toiminnanjohtajan Mika Pyykön, koska teksti on kovaa. Tämän hän sanoo kokoomuslaisten ryhmäkokouksessa - sitten hetken kuluttua joku on kaivanut tiedon ja kertoo Sirpa-rouvalle, että Pyykkö on kokoomuslainen.
Oikea sosiaalidemokraatti on vuodesta 1995 eduskunnassa ollut Marjaana Koskinen, ja kun on elokuvan katsonut, panee kysymään, missä tämä raisiolainen kansanedustaja oli silloin, kun puolueelle etsittiin uutta puheenjohtajaa.
Terveydenhuollon maksuihin tuli viime vuonna 16,6 prosentin korotusta ja lisäksi 3,2 prosentin indeksikorotus sekä hammashuollon maksuihin indeksin kanssa noin 23 prosentin korotus. Korotukset eivät ole perusteltavissa, sillä Suomessa oli jo ennestään Euroopan kolmanneksi korkeimmat maksut.
Lasten päivähoitomaksujen ylintä maksuluokkaa korotettiin 200:sta 233 euroon kuukaudessa ja indeksikorotus päälle. Veronmaksajien keskusliiton selvityksen mukaan lapsiperheiden verotus on Suomessa kireämpää kuin muissa EU-maissa.
Sitten tämän uuden lainsäädännön "hauskuus": kuntien ei ollut pakko nostaa maksuja, mutta jos jokin kunta olisikin jättänyt korotukset tekemättä, olisi valtio joka tapauksessa leikannut tältäkin kunnalta maksujen korotuksen verran valtionosuuksien. Kaikkiaan tämä operaatio lisää valtion tuloja yli 60 miljoonaa euroa vuodessa.
Marjaana Koskinen sanoo, että korotetun maksupolitiikan kautta hallitus haluaa edelleen vähentää julkisen terveydenhuollon houkuttelevuutta ja siirtää painopistettä yksityisen terveydenhuoltoon.
"Olen hämmästynyt siitä, millaisia viestejä Kokoomuksen kansanedustajaehdokkaat saivat edellisten eduskuntavaalien alla turuilla ja toreilla. Olivatko lapsiperheet suurella rintamalla vaatimassa päivähoitomaksujen korotuksia ja ryhmäkokojen ylittämistä? Vaativatko eläkeläiset terveydenhuollonmaksuihin 20 prosentin korotusta ja työeläkeindeksin säilyttämistä alhaisella tasolla? Ovat kansalaisten oikeat toivomukset valuneet hukkaan, Kokoomuksen kuuroille korville", sanoo Marjaana Koskinen.
kari.naskinen@gmail.com
Lähes päivälleen 20 vuotta sitten teimme Timo Taulon kanssa listan Lahden intellektuelleista, älyköistä. Koska Paavo Lipponen teki viime vuonna oman listansa Suomen intellektuelleista, on Lahdenkin tilanne tarkasteltava uudelleen.
Kirjassaan Järki voittaa (Otava, 2008) Lipponen määrittelee intellektuellin monella tavalla: "Intellektuelli pyrkii käyttämään älyään (intellect) työskennelläkseen, pohdiskellakseen, spekuloidessaan tai esittääkseen kysymyksiä laajasta erilaisten ideoiden valikoimasta. Intellektuelli on ihminen, joka on uppoutunut syvälle ideoiden maailmaan ja yhdistää tietojaan kokonaisnäkemykseksi. Yleisesti intellektuelleilla tarkoitetaan kuitenkin pientä joukkoa ihmisiä, jotka älynsä, tietojensa, luovuutensa ja keskustekuvalmiutensa takia erottuvat suuresta yleisöstä" jne.
Toisaalta "intellektuellit löyhkää, tylsempiä ihmisiä et maailmasta löydä", sanotaan Paul Austerin romaanissa Sattumuksia Brooklynissa (Tammi, 2008).
Yksi kriteeri on myös, että listalle ei pääse, jos ei ole ajatuksineen julkisuudessa. Siksi esimerkiksi Lahden yliopistomaailman edustajia ei listalle juurikaan pääse. Ei riitä, vaikka kuinka olisi oman alansa huippu, jos me muut emme siitä tiedä. Eikä sekään riitä, että on huippu nimenomaan omalla alallaan, pitää olla laaja-alaisempi.
Silloin 20 vuotta sitten löysimme Lahdesta itsemme lisäksi viisi muuta intellektuellia, tässä järjestyksessä:
1. Ossi Kivekäs, originelli mielipidevaikuttaja, joka on tehnyt lehdestään johtavan kulttuuri-instituution maakunnassa.
2. Heikki Lampi, luovan älyn tuulahdus matalan tulotason junttikaupungissa.
3. Jalo Paananen, yritysmaailman ideologi.
4. Raija-Sinikka Rantala, analyytikko, joka panee asiat oikeille kohdilleen, arvojärjestykseen.
5. Antero Ronimus, harvinaisuus julkisen hallinnon virkamiehenä, osaa ajatella myös omilla aivoillaan.
Lipposen listalla on noin 60 nimeä, suurin osa miljoonan asukkaan pääkaupunkiseudulta. Jos Lahdessa pantaisiin rima yhtä korkealle, täältä 100 000 asukkaan kaupungista pitäisi löytyä kuusi intellektuellia. Löysin kuitenkin enemmän, tässä aakkosjärjestyksessä:
Pekka Aula, verkkoviestinnän professori.Arno Forsius, lääket. ja kir. tri, historioitsija.
Vesa Harmaakorpi, innovaatiojärjestelmien professori, jonka laaja-alaisuutta todistaa mm. Lahden Ahkeran puheenjohtajuus.
Jouko Heinonen, museoneuvos, historioitsija.
Jari Juutinen, paljon enemmän kuin pelkkä teatterimies.
Antti Karisto, sosiaaligerontologian professori, Lahden historian tutkija ja julkistaja.
Jaakko Koskela, ESS:n entinen kakkospäätoimittaja, jonka juttuja on edelleen nautinto lukea.
Markku Koski, josta Lipposen listalla oleva Peter von Bagh on sanonut: "Ellei Markku Koskea olisi, hänet pitäisi keksiä, ja siihen ei kukaan pystyisi."
Tapio Luttinen, tekniikan tohtori ja TKK:n professori, myös yhteiskunnallinen ajattelija.
Ville Marjomäki, Lahden kansanopiston rehtori, joka olisi tällä listalla paljon korkeammalla, jos ei mentäisi aakkosten mukaan.
Jyrki Myllyvirta, ottanut Antero Ronimuksen paikan.
Jalo Paananen, säilyttänyt asemansa.
Väinö Pässilä, kaiken lisäksi runoilija.
Seppo Rainisto, kaupunkeihin ja niiden imagoihin laajasti perehtynyt lahtelaistohtori.
Paavo Ristola, insinööritoimiston perustaja, laaja-alainen maailman asioiden pohdiskelija.
Antti Vihinen, Sibeliuksen ja Wagnerin parhaita tuntijoita Suomessa.
Tällä kertaa joudun jättämään itseni pois listalta, sillä minulla on kirjallinen todistus siitä, että en kuulu intellektuelleihin. Kun nimittäin joskus 70-luvulla kirjoitin Etelä-Suomen Sanomiin autojen häkäpöntöistä, tuli Ossi Kivekkäältä työpöydälleni lappunen, missä luki: "Intelligentsija puhuu puukaasuttimista".
Lipposta moitittiin siitä, että hänen listaltaan puuttui naisia ja nuoria. Sama koskee omaa listaani, mutta minkäs teet, kun ei ole riittävästi henkilökohtaista kokemusta näistä ryhmistä. Muutenkin lista perustuu täysin omiin tuttavuuksiini, kokemuksiini ja lukemisiini. Eivätkä kaikki listalla olevat edes asu Lahdessa, mutta ovat mukana siksi, että he vaikuttavat Lahdessa.
Lipponen on erikseen maininnut kolme elävää suomalaista, jotka ovat maailmanluokan älykköjä: Jörn Donner, Max Jakobson ja Matti Klinge. Lisäksi Lipposen kirjasta löytyy sellaisia henkilöitä, jotka joidenkin mielestä ehkä kuuluvat älykköporukkaan, mutta joita Lipponen ei listalleen missään tapauksessa kelpuuta, mm. Heidi Hautala, Martti Häikiö, Markku Jokisipilä, Osmo Jussila, Lasse Lehtinen, Tuomo Martikainen, Olli Mäenpää, Heikki Patomäki, Terho Pursiainen, Timo Soikkanen, Jukka Tarkka, Erkki Tuomioja ja Antti Tuuri. Lahdestakin tällaisen varjolistan saisi, mutta jääköön toiseen tai kolmanteen kertaan.kari.naskinen@gmail.com
Edith Piafin elämästä kertovan näytelmän ensimmäinen jakso ennen väliaikaa on niin täynnä henkilöitä ja tapahtumia, että kokonaisuus ei pysy kunnolla kasassa, liikaa tavaraa. Jakson lopussa näyttämölle tulee kuitenkin Marlene Dietrich, niin vaikuttava sisääntulo ja niin upea ilmestys, että koko näytelmä saa ikään kuin uuden alun. Väliajalla joku sanoikin, että täytyyhän aina olla "highlightsit".
Marlene Dietrichiä tässä Lahden kaupunginteatterin esityksessä näyttelee Laura Huhtamaa (kuvassa vas.). Varsinaiselta ammatiltaan hän on koreografi, toimii tanssinopettajana Lahden ammattikorkeakoulun musiikkiteatterilinjalla. Näyttelijänä Laura Huhtamaa on aiemmin vieraillut mm. Lahden Catsissa, Tampereen Työväen Teatterin Marilyn Monroe -musikaalissa ja Heinolan kesäteatterissa.
Vastaavanlaisia nuorten, kauniiden naisten häikäiseviä sisääntuloja muistan Lahden kaupunginteatterista pari aiemminkin: Lumikki Väinämö musikaalissa Cyrano (1994) ja Anna Vihanto Vanhempieni romaanissa (2001).
Piaf-näytelmän varsinaiset tähdet ovat kuitenkin kokeneempaa sorttia: Lumikki Kouki (kuvassa oik.) 15 vuotta vanhempana kuin Cyranossa tyttönimellään ja Mirja Räty. He esittävät Edith Piafia tämän niissä vaiheissa, jolloin ura oli jo alamäessä ja elämä lopullisesti risana. Vakuuttavaa näyttelemistä molemmilta, ja Mirja Rädyn kohdalla tekee mieli puhua pitkän hiljaisen kauden jälkeen loistavasta come backista. Missä Mirja Räty on ollut?
Näin kun sanon, tulevat mieleen Kansallisoopperan viimeaikaiset tapahtumat ja Raija-Sinikka Rantalan Optimisti-näytelmä (Teatteri Vanha Juko) - kyllä vanhoilla, osaavilla näyttelijöillä on vielä paljon annettavaa, vaikka heitä roolijaoissa usein syrjitäänkin.
Nuorta Edith Piafia esittävä Elsa Saisio tekee niin ikään hyvän roolityön. Hänen nuori Piafinsa on kuitenkin enemmän tapahtumista, kun taas Lumikki Väinämö ja Mirja Räty porautuvat "Pariisin sielun" romahtamiseen, ja tämä edellyttää näyttelemiseltä syvyyttä. (Pariisin sieluksi Edith Piafia kutsui Marlene Dietrich.)
Miehiä Edith Piafin elämässä oli paljon ja monenlaisia. Heitä esittävät mm. Jori Halttunen, Tero Porali ja Heikki Rantanen. Rantanen on algerialainen nyrkkeilijä Marcel Cerdan, Pariisin pikkuvarpusen suurin rakkaus, joka voitti keskisarjan maailmanmestaruuden 1948 ja menetti sen seuraavana vuonna Jake LaMottalle, jonka elämästä kertoo Martin Scorsesen elokuva Kuin raivo härkä (1980).
Englantilaisen Pam Gemsin kirjoittama Piaf - pikkuvarpunen esitetään ison Juhani-näyttämön remontin takia näyttämön rautaesiripun edessä. Näyttämöä ei siis syvyyssuunnassa ole paljon. Hyvin silti toimii, vaikka eihän niitä Pariisin ja New Yorkin näkymiä kovin komeasti saada esille.
Rautaesirippu teatterissa on paloturvallisuuden takia. Aikoinaan rautaesirippu laskettiin alas ennen jokaista esitystä ja nostettiin heti takaisin. Näin varmistettiin, että varmasti toimii, ja samalla saliin jo saapunut yleisö näki, että heidän turvallisuutensa on varmistettu, jos vaikka näyttämöllä tupakoimisesta aiheutuu tulipalo.
P.S. Milloin ohjelmistoon tulee Pam Gemsin näytelmä Marlene Dietrichistä, joka Suomessa on nähty Hämeenlinnan kaupunginteatterissa?
kari.naskinen@gmail.com
Tarjoustalon, Robinhoodin ja muutaman muunkin halpahalliketjun omistaja Kyösti Kakkonen sanoi viime viikon A-talk-ohjelmassa, että isojen kauppaketjujen bonusjärjestelmät tulevat asiakkaille kalliiksi. Hän otti esimerkiksi ABC-bensanjakelupisteet, joissa litrahinta on aina viisi senttiä korkeampi kuin kaupan keskusliikkeiden systeemeihin kuulumattomilla asemilla. Sitä eroa eivät saatavat bonukset tasoita.
Piti kokeilla, kun tankki oli melkein tyhjä. Ostin aamulla Paavolan Teboililta (entinen Jet) 51 litraa ysiviitosta, litrahinta 1,109 euroa, maksoi 55,55 euroa. Sitten ajoin Prisman pihaan, jossa näkyi, että litra maksoi 1,149 euroa. Jos olisin ostanut 51 litraa ABC-bensaa, se olisi maksanut 58,60 euroa. Erotus siis 3,05 euroa Teboilin hyväksi.
Isojen keskusliikkeiden kortit meidän perheessä on kaikki. S-ryhmän bonuksia saamme 2 %, joten ABC:n 58,60:sta olisimme saanet takaisin 1,17 euroa. Kun tämänkin ottaa huomioon, oli Teboilin 51 litran bensalasku vieläkin 1,98 euroa halvempi.
Jos ajaa vuodessa 20 000 km, tulee Teboililla tankkaaminen vuodessa lähes 60 euroa halvemmaksi kuin ABC:llä.
Jos tällaisia bomusjärjestelmiä ei olisi, voisi kaikkien tuotteiden hintoja laskea. Avaus Consulting -yhtiön Tom Nickelsin mukaan näiden kanta-asiakasohjelmien kustannukset kaupalle ovat 0,5 - 3 % liikevaihdosta (Talouselämä 15.1.). Kun päivittäistavarakaupan vuosimyynti on Suomessa noin 12 miljardia euroa, ovat kanta-asiakasohjelmien yhteiskustannukset noin 200 miljoonaa euroa vuodessa.
"Kauppa leipoo kulut hintoihin", sanoi Suomen Pankin johtokunnan neuvonantaja Harry Leinonen bonusjärjestelmistä.
kari.naskinen@gmail.com
Lehdessä oli uutinen, että kanadalainen filmitähti Michael J. Fox (47) lahjoitti 600 000 euroa amerikkalais-ruotsalaiselle biotekniikkayhtiölle, joka kehittää parkinsonintautia hidastavaa lääkettä. Fox itse on sairastanut tautia vuodesta 1991.
Yhdysvalloissa on lahjoittamisesta tullut suorastaan "muotia". Yksi virike tälle on ollut se, että isot talouslehdet ovat alkaneet aikaisempaa näyttävämmin kertoa lahjoituksista.
Miten olisi meillä, kannattaisiko loppuvuoden verotustilastojen rinnnalla alkaa julkaista myös lahjoitustilastoja?
Raamatussa kylläkin sanotaan, että "varokaa tuomasta hurskaita tekojanne ihmisten katseltaviksi" (Matt. 6:1). Näiden oikeanlaisten hurskastelijoiden julkinen tilastointi on kuitenkin yksi syy siihen, että erilaisiin hyväntekeväisyyskohteisiin lahjoittavien määrä on kasvanut ja summat suurentuneet.
Joillakin on tietenkin ketunhäntäkin kainalossa. Kun Bill Gates lahjoitti 200 miljoonaa dollaria kirjastoille niiden tietokonehankintoja varten ja Gatesin omistama Microsoft-yhtiö toisen mokoman tietokoneohjelmistojen hankkimiseen, niin kyllähän siinä samalla tehtiin kovan luokan markkinointia.
CNN-kanavan omistaja Ted Turner sanoikin suoraan, että "mitä enemmän teen hyvää, sitä enemmän ansaitsen rahaa". Turner lahjoitti YK:lle miljardi dollaria jaettuna kymmenen vuoden ajalle. Turner sanoi menettävänsä Forbes-lehden vuosittain julkaisemalla maailman rikkaimpien ihmisten listalla 25. sijan, mutta korvaukseksi tästä hän on nyt lahjoittajien listan ykkönen.
Le Monde diplomatique -lehden suomenkielisessä kirjasarjassa (7/2008) kerrotaan yhdysvaltalaisesta jäätelöfirmasta Ben and Jerry, joka on saanut avokätisyytensä takaisin satakertaisena. Yhtiö jakaa 7,5 % voitoistaan hyväntekeväisyyteen, ylistävien kirjoitusten tulva tuo ilmaista julkisuutta ja ihmiset kiirehtivät ostoksille, koska tuntevat tekevänsä hyvän teon aina nautiskellessaan hintavia kermajäätelöitä.
Lahdessa ovat hyväntekeväisyyttä harjoittaneet viimeksi mm. ne yritykset ja yhteisöt, jotka ovat lahjoittaneet rahaa Vesijärvi-säätiölle. Mutta miten saataisiin koottua sellainen lista, mistä vuosittain näkyisi kaikki suurimmat lahjoittajat, olkoot kohteet mitä tahansa?
Tosin kapitalismin evankelista Milton Friedman (1912 - 2006) sanoi, että yritysjohtajien tehtävänä on tehdä voittoja, eikä pelastaa maailmaa.
kari.naskinen@gmail.com
Päijät-Häme on samanlainen nettomaksaja Suomessa kuin on Suomi EU:ssa. Oli hyvä, että Helsingin Sanomat teki asiasta näyttävän jutun. Siinä se on tämän päivän lehdessä, kartta ja luvut: Uusimaa, pääkaupunkiseutu ja Päijät-Häme ovat suurimmat häviäjät, kun lasketaan, mitä valtio saa ja mitä antaa. Hesarin otsikko kertoi paljon: "Ruuhka-Suomi elättää muuta maata".
Valtion tulot maakunnan kunnista ovat verotuloja. Valtion menot puolestaan ovat mm. valtionavustukset ja aluella olevan valtionhallinnon toimintakulut.
Päijät-Hämeen osalta tämä tase on meidän kannaltamme tappiollinen, -998 euroa/asukas eli lähes sata miljoonaa euroa kaikkiaan.
Tätä suurempia nettomaksajia ovat vain Uusimaa ja pääkaupunkiseutu. Lisäksi nettomaksajia, Päijät-Hämettä pienempiä, ovat Varsinais-Suomi, Kymenlaakso ja Pirkanmaa. Eniten voiton puolelle jäävät elätit Ahvenanmaalla (+3934 euroa/asukas), Kainuussa (+2937) ja Pohjois-Karjalassa (+2438). Saamapuolella ovat myös Päijät-Hämeen naapurimaakunnat Keski-Suomi (+1233) ja Kanta-Häme (+784). Esimerkiksi siis Hämeenlinna hyötyy valtion aluepolitiikasta Lahteen nähden 1782 euroa/asukas joka vuosi.
Asia on ajankohtainen juuri nyt, kun maan hallitus tekee aluepolitiikkaa oikein urakalla. Valtion virastoja ja laitoksia ollaan siirtämässä varsinkin kepun vahvoille alueille - valtiolta lisää panoksia elättimaakunnille.
Valtionhallinnon taloustoimilla on iso vaikutus aluekehitykseen. Aluepolitiikan suunta muuttui 1970-luvun loppupuolella suunnitelmalliseksi toiminnaksi, jolla pyrittiin turvaamaan aluekehityksen tasaisuus. Toimenpiteet ja tulokset kuitenkin todistavat, että kehityksen tasaisuudesta ei ole ollut hajuakaan. Eri puolille maata on suunnattu julkisen talouden panostuksia, tehty investointeja ja luotu työpaikkoja. Ne ovat merkinneet tulonsiirtoja, jotka ovat lyöneet leimansa alueiden kehitykseen.
Myös kauppa-, raha- ja työvoimapolitiikan toimet ovat vaikuttaneet eri alueiden kehitykseen.Tässä aluepolitiikan kokonaisuudessa on Päijät-Häme ollut suuri häviäjä.
Erityisesti valtionhallinnon työpaikat ovat vähäisiä Päijät-Hämeessä. Niiden osuus Päijät-Hämeen kaikista työllisistä on vain kolme prosenttia, kun vastaavat osuudet tilaston yläpäässä ovat Kainuu 15 %, Kymenlaakso 10 % ja Kanta-Häme 10 %.
Valtionhallinto on hyvin työvoimavaltaista, jolloin siitä syntyvää arvonlisäystä siirtyy merkittävässä määrin kiertoon aluetalouden sisällä palkkojen muodossa.
Yksi iso selittäjä maakuntienvälisiin eroihin on korkeakoulujärjestelmä. Kun Lahdessa ei ole yliopistoa, se tuntuu. Opetusministeriön kohdentamat menot koulutukseen ovat Pohjois-Savossa 1523 euroa/asukas, mutta Päijät-Hämeessä vain 708 euroa/asukas. Valtion koulutusmenoilla on myös kerrannainen vaikutus. Koska voimakkailla opiskelupaikkakunnilla on paljon opiskelijoita, jotka käyttävät rahaa asuinpaikkakunnillaan, ohjautuu valtion maksamista opintotuista iso osa paikallisesti. Valtion opintotukimenot ovat Keski-Suomessa (Jyväskylän yliopisto) 178 euroa/asukas, mutta Päijät-Hämeessä vain 106 euroa/asukas.
Väestön vanhetessa julkisten rahansiirtojen suhteelliset osuudet muuttuvat. Yksi suunta on se, että niillä alueilla, joilla väestön vanheneminen on suhteellisesti suurinta, ihmisten keskimääräinen maksukyky heikkenee. Seuraa tästä kuitenkin yksi tilastollinen etu: kansaneläkkeisiin kohdennettavat valtion rahat lisääntyvät niillä alueilla, joissa ikääntyminen on suurinta. Tässä tilastossa emme vielä ole lähelläkään kärkeä. Eniten kansaneläkemenoja kohdentuu Kainuuseen 317 euroa/asukas, Päijät-Hämeeseen vain 213 euroa/asukas.
Valtion alueellistamisohjelman tarkoituksena on siirtää valtionhallinnon työpaikkoja pääkaupunkiseudulta maakuntiin niiden työmarkkinoita tukemaan. Yksi tällainen siirto tapahtui viime vuonna sentään Lahdenkin eduksi, kun Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA muutti Helsingistä tänne.
kari.naskinen@gmail.com
Uuden Lahden uusi, nuori päätoimittaja Tommi Berg aloitti Lahden uuden valtuustokauden solvaamalla henkilökohtaisesti Lahden johtavia kunnallispoliitikkoja.
Nimimerkin takaa Uusi Lahti "nimitteli" kaupunginvaltuuston puheenjohtajaa Ilkka Viljasta hierojaksi ikään kuin se olisi kelpaamaton meriitti kansanedustajalle. Toinen tyttäristänikin on koulutukseltaan hieroja-fysioterapeutti, mutta ei ole koskaan tullut mieleen halveksia hänen ammattiaan. Uusi Lahti ei kertonut lukijoilleen, että Viljanen teki parin vuosikymmenen menestyksellisen uran radiotoiminnassa, nosti viimeksi Radio 99:n (nyk. Radio Voima) yhdeksi Suomen johtavista paikallisradioista.
Kaupunginvaltuuston 1. varapuheenjohtajaa Mika Karia Uusi Lahti halveerasi kirpputorityöntekijäksi. Mika Kari on Tuoterengas Oy:n kierrätyskeskus Patinan toimialapäällikkö. Patinassa on verhoomo, jossa kierrätykseen tulleita huonekaluja kunnostetaan myyntiin; verhoomo tarjoaa myös huonekalujen pesu- ja puhdistuspalveluja. Patinassa käsitellään myös atk-laitteita, televisioita, kylmälaitteita ym. sähkö- ja elektronikkalaitteita.
Joka tapauksessa Bergin lehti antoi ymmärtää, että hierojat ja kirpputoritoiminnasssa tavalla tai toisella mukana olevat henkilöt eivät ole niin yhteiskuntakelpoisia, että heitä tulisi valita tärkeisiin yhteiskunnallisiin tehtäviin.
Lahden sosiaalidemokraatteja yleisesti ottaen Uusi Lahti luonnehti ryhmäksi, joka henkilövalinnoissaan palkitsi "neuvostomallin mukaisesti eläkeikää lähestyviä pitkän linjan kehäraakkeja", tarkoittaen kaupunginhallituksen puheenjohtajaa Kari Salmea sekä kaupunginhallituksen jäsentä ja SDP:n valtuustoryhmän puheenjohtajaa Ulla Vaaraa. Ei tunne Berg niitä puolueiden periaatteita, joilla henkilöitä eri luottamustehtäviin valitaan.
Nämä kaksi "kehäraakkia" saivat yhteensä 2531 ääntä. Kun tähän lisätään Viljasen ja Karin äänet, saadaan 4295, ja nämä äänestäjät Uusi Lahti mitätöi.
Asiantuntemattomuutensakin Uusi Lahti paljasti, kun se mainitsi, että Jari Salonen siirrettiin "höyhensarjan luottamustehtäviin", kaupungin tarkastuslautakunnan puheenjohtajaksi. Tarkastuslautakunta on kaikkien muiden lautakuntien yläpuolella, niiden toiminnan valvoja.
Olen jo kuullut, että eräiden poliitikkojen keskuudessa on pohdittu, pitäisikö Uusi Lahti jäättä tästä eteenpäin omilleen - ei annettaisi haastatteluja eikä minkäänlaisia kommentteja. Olisi iso tappio Uudelle Lahdelle, jos osa poliitíkoista lopettaisi kaiken kanssakäymisensä Uuden Lahden kanssa, suuntaisi tiedottamisensa kaikille muille lehdille ja radioille.
Bergin on turha piiloutua hankkimansa nimimerkin taakse. Lehdestä vastaa aina ja joka tilanteessa yksin päätoimittaja, varsinkin tällaisessa tilanteessa, jossa lehdessä olevan tekstin kirjoittaja ei ole tiedossa.
Virheitä toki sattuu, ja varsinkin, kun Berg on päätoimittajaksi tulonsa jälkeen käynyt ylikierroksilla, mistä näkyvänä osoituksena hänen jatkuva itsetehostuksensa - minä minä minä. Omalla Uusi Lahti -urallani tein kaksi sellaista loppuun asti harkitsematonta juttua, joiden kohteilta pyysin nöyrästi anteeksi lehden seuraavassa numerossa, nyt on tällainen paikka Bergillä.
Viisi vuotta sitten sain Lahden kaupunginhallituksen myöntämän Lahden kultaisen mitalin, se tuli hyvin toisenlaisesta journalismista, mihin Berg on nyt lähtenyt. Mitalinjakoperusteissa mainittiin myös harjoittamani rakentava kritiikki, sitä ei Bergin herjauskampanja ole.
Uusi Lahti voi tällaisella kirjoittelullaan saada sensaatio- ja roskajournalismista kiinnostuneet lahtelaiset lukemaan lehteä hyvinkin innokkaasti, mutta samalla lehti menettää sitä yleistä arvostustaan, mikä sillä aikaisemmin on ollut.
Kirjoitan tämän jutun Uuden Lahden ensimmäisenä ja pitkäaikaisena päätoimittajana (ja kieltämättä myös yhden "kehäraakin" puolisona). Olen huolissani alulle panemani lehden tulevaisuudesta.
kari.naskinen@gmail.com
Elokuvien alkukuvissa oli pätkiä kahdesta tulossa olevasta elokuvasta. Molemmat vaikuttivat mielenkiintoisilta, Adolf Hitlerin murhayrityksestä kertova Operaatio Valkyria sekä toinen samoihin aikoihin ja paikkaan ajoittuva Poika raidallisessa pyjamassa (kuva). Kumpikin elokuva on amerikkalaisia, ja niin myös elokuvissa puhuttava kieli on englantia.
Hitlerin murhaamista suunnitellaan englanninkielisessä palaverissa ja keskitysleirissäkin puhutaan englantia. Näin tämä anglikanismi on saanut vallan.
Suomessa englanti on jo enemmän virallinen kieli kuin toinen kotimainen ruotsi. Viime syksynä oli jalkapallon Suomen cupin loppuottelussa HJK – Honka merkitty jatkoaika tv-ruutuun lyhenteellä ET. Luulen sen tulleen englanninkielisistä sanoista Extra Time (ylimäärinen aika). Meniköhän lähetys myös Englantiin ja muualle maailmalle? Jossakin suomalaisten yleisurheilukilpailujen tv-lähetyksessä oli 100 metrin juoksun erät nimetty Heat 1, Heat 2 jne. (erä 1. erä 2 jne.). Jääkiekossakaan ei enää anneta rangaistuksia, vaan tv-ruudussa lukee, että Penalty (rangaistus).
Ei tulisi kysymykseen, että Espanjassa, Italiassa tai Ranskassa hylättäisiin oma kieli, jotta englanninkieliset katsojat ymmärtäisivät. Joka kesä Ranskan ympäriajossa, kun näytetään kärkipään ajajia, tekstinä tv:n alalaidassa on "Tete de la course"; en tiedä sen suomennosta, mutta kokemuksesta tajuan, että se tarkoittaa etapin kärkiporukkaa. "Peloton" taas näyttä merkitsevän kärkiryhmää takaa ajavaa pääjoukkoa.
Kun Martti Ahtisaaari sai Oslossa Nobelin rauhanpalkinnon, piti juhlapuheen Nobel-komitean puheenjohtaja - norjaksi. Kun Suomessa järjestään mitä tahansa kansainvälisiä tilaisuuksia, tällaiset puheet mongerretaan englanniksi. Näin mitätön on suomalainen itsetunto. Ennen puhuttiin suomettumisesta, nykyisin on käynnissä paljon pahempi suomettuminen, eikä siitä ole edes mitään hyötyä.
kari.naskinen@gmail.com
Kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen on jo huomannut, että veronkevennyksissä on menty mahdottomaan tilanteeseen. Kun verotulot eivät kohta enää riitä, pitää ruveta nostamaan välillisiä veroja ja muita maksuja.
Helsingin Sanomien haastattelussa 3.1. Katainen sanoi, että välillisten verojen korotuksia tarvitaan ehkä 2-3 vuoden kuluttua tasapainottamaan välittömien tuloverojen keventämistä.
Periaatteessa on kysymys siitä, että Kokoomus ajaa tasaveromallia. Siinä tasapainotus hoidettaisiin nimenomaan välillisillä veroilla, koska tulot välittömistä veroista pienenisivät.
Tasaveromalli tarkoittaa sitä, että kaikilla ihmisillä olisi sama veroprosentti riippumatta tulojen suuruudesta. Tästä hyötyisivät suurituloiset, jotka nyt maksavat progressiivisen verotuksen takia suhteellisestikin enemmän veroja kuin pienituloiset.
Tasaveromallissa pitäisi valtion verotuloja lisätä kiristämällä esimerkiksi auto-, energia-, tupakka-, alkoholi-, liikevaihto-, arvonlisä- ja muita sellaisia veroja, joiden korotukset siirtyisivät suoraan hintoihin.
Välillisten verojen nostaminen koskettaisi kaikkia ihmisiä samalla tavalla, mutta suhteellisesti eniten kaikkein köyhimpiä, joiden ostovoima on heikoin.
Kuntaliiton toimitusjohtaja Risto Parjanne on samaa mieltä. Kauppalehti Pressossa 6.10.2007 hän vaati uusia maksuja hyvinvointipalveluihin. Parjanne ehdotti maksuja mm. lukioille, korkeakouluille ja aikuiskoulutukseen. Aikaisemmin puolestaan Sauli Niinistö on ehdottanut, että kirjojen lainaaminen tehtäisiin maksulliseksi.
"Olen vakuuttunut, että olemme pidemmällä tähtäimellä tällaisten kysymysten äärellä. Nyt poliittisella järjestelmällä ei ole halua käydä tähän kiinni", Parjanne sanoi silloin, mutta nyt tulee tukea Kataiselta.
kari.naskinen@gmail.com
Katsoin 8-vuotiaan poitsun kanssa jääkiekko-ottelua televisiosta. Kysyin, miksi hän lätkämatseja katsoo, ei tullut oikein vastausta. Sitten heitin arvauksen: tappeluidenko takia? - "Joo."
Tämä on se yksinkertainen tosiasia, mikä jääkiekossa monia kiinnostaa. Ilman väkivaltaa jääkiekkobisnes toimisi paljon huonommin.
Tämän päivän Helsingin Sanomissa viestintäneuvos Jaakko Paavela ehdottaa, että televisioiduissa otteluissa ei tappeluita näytettäisi.
Paavela on MTV Oy:n entinen varatoimitusjohtaja ja istuu nykyisin Urheilukanavan hallituksessa. Tv-liikemiehenä hän tietää, että kaikenlainen väkivaltaviihde kerää paljon katsojia. Tästä huolimatta Paavelalla on tervettä järkeä enemmän kuin jääkiekkoväellä.
Jääkiekkoväkivallan suurimpiin puoltajiin kuuluva Nelostelkkarin kiekkoasiantuntija Petteri Sihvonen sanoo suoraan, että tappeleminen kuuluu jääkiekkoon:
"Lajeilla on traditionsa ja sääntönsä. Tradition seurauksena jokaiselle lajille muodostuu oma sääntökirjan kirjainta täydentävä henki. Tästä hyvä esimerkki ovat jääkiekon tappelut. Jääkiekossa tappelut kuuluvat lajin eetokseen." [eetos = moraalinen mielenlaatu]
"Näissä lajien välisissä eroissa ei ole mitään ihmeteltävää. On vain urheilun rikkaus, että on erilaisia lajeja." - Tarkoittaa siis, että väkivalta tuo rikkautta jääkiekkoiluun.
Joskus viime vuoden puolella Sihvonen sanoi televisiossa, että ulkopuolisten ei pitäisi arvostella jääkiekkotappeluita, koska he eivät ymmärrä, mistä on kysymys. Voi nimittäin olla, että tappelu ei esimerkiksi ollenkaan liity käytävään peliin, vaan se on seurausta jostakin aikaisemmasta tapahtumasta. Tämän takia ei jääkiekkoväkivaltaan pidä muiden ottaa kantaa.
Tällaista on jääkiekko. Sillä on oma lakikirjansa ja tuomiovaltansa, vaikka pahoinpitelyt tapahtuvat julkisilla paikoilla tuhansien ihmisten silmien alla, alaikäistenkin. Jos pelaaja on edellisessä ottelussa tehnyt väärin, häntä kuuluu seuraavassa ottelussa rangaista turpaan vetämällä. Tämän hyväksyvät myös kaukalossa olevat neljä "tuomaria", ja siinä samalla myös koko iso jääkiekkoväkivaltaperhe.
Telkkarista 8-vuotiaan pojan kanssa katsomassani ottelussa oli vain yksi tappelu aivan ottelun alussa. Pelin jälkeen kysyin, mitäs tykkäsit pelistä. - "Aika tylsä."
Jos meneteltäisiin loogisesti, myös tämä väkivaltaviihde pitäisi varustaa ikärajalla K-15.
kari.naskinen@gmail.com
Jatkan vielä siitä, mihin eilen sunnuntaina jäin jutussani Etelä-Suomen Sanomissa. Kun vaaleilla valittujen luottamushenkilöiden valtaa on siirtynyt virkamiehille, niin samaan syssyyn on valtuutettujen asema muutenkin heikentynyt. Kunnallisoikeuden professori Aimo Ryynänen Tampereen yliopistosta sanoo, että tähän ovat vaikuttaneet alueel-listuminen, seutuistuminen, yksityistäminen, yhtiöit-täminen ja päätösvallan delegointi.
"Luottamushenkilöhallintoon perustuva kunnallinen itsehallinto on suorastaan kriisissä", sanoo Ryynänen, jolla itsellään on pitkä käytännön kokemus valtuutetun työstä Orimattilassa; syksyn vaaleissa hän sai kokoomuslaisista toiseksi eniten ääniä.
Jääköhän valtuutettu tulevaisuudessa pelkäksi hallintohistorialliseksi jäänteeksi, kysyy Ryynänen 200-sivuisessa keskustelualoitteessaan, jonka sisäministeriö on julkaissut.
Lahtelainen kaupunginvaltuutettu Antti Holopainen (Vas) ja peräti 32 muuta valtuutettua tekivät puolestaan viime vuonna aloitteen, jossa esitetään, että delegointisäännöt otettaisiin Lahdessa uudelleen arvioitaviksi ja tehtäisiin niihin kaupunginvaltuuston päätösvaltaa vahvistavat muutokset.
Muutama vuosi sitten tehdyissä toimiala- ja johtosääntöuudistusten yhteydessä siirrettiin valtuustolle kuuluvaa toimivaltaa lautakunnille. Kaupunginhallituksella on lautakuntien päätöksiin nähden ns. otto-oikeus, mutta valtuustolta päätösvalta on delegointisäännöillä poistettu. Tämä järjestelmä kaventaa valtuuston päätösvaltaa yleisen oikeustajun vastaisesti. Aloitteessa todetaankin, että valtuustolle tulisi palauttaa toimivalta keskeisissä linjaratkaisuissa. Tällaisia asioita ovat ainakin koulujen, terveysasemien ja muiden kuntalaisen kannalta tärkeiden palvelujen lakkauttamisista, supistamisista, perustamista tai palvelualueiden rajoja koskevat päätökset.
KAUPUNKIEN VALTANAAMIOT
Valtuustojen valtaa vähensi jo 1990-luvulla sekin, kun kuntien budjettirakennetta muutettiin. Talousarvioista tehtiin sillä tavalla väljempiä, että tarkkojen yksittäisten rahasummien sijasta eri hallintokunnille ryhdyttiin antamaan isoja könttäsummia, joista ne voivat päättää aikaisempaa itsenäisemmin. Tällainen väljä raamitus antoi talousarviota valmisteleville virkamiehille enemmän valtaa.
Tämän uudistuksen jälkeen Kuntaliitto julkaisi Hannu Tuitun tekemän tutkimuksen "Kaupunkien valtanaamiot". Siinä päädyttiin toteamukseen, että valta on siirtymässä kunnallisdemokratialle vieraaseen suuntaan, tosiasiallisesti hallintoeliitille. Tuitun kyselytutkimuksen mukaan valtuuston tosiasiallinen päätösvalta arvioitiin Lahdessa vähäisemmäksi kuin missään muussa vertailukaupungissa!
"Käsitys valtaeliitistä näyttää pitävän paikkansa. Pieni piiri, johon kuuluvat tärkeimmät virkamiehet ja muutama vahva luottamusmies, päättävät asioista jo paljon ennen kuin ne tulevat valtuustoon", kirjoitti Tuittu.
Erikoisia olivat silti Lahden valtuutetuilta saadut vastaukset. Niiden mukaan nimittäin puolet Kokoomuksen valtuutetuista sanoi, että virkamiehille pitäisi antaa lisääkin valtaa.
kari.naskinen@gmail.com
Jos Laura Birn joutuisi sanomaan oman nimensä, siitä ei saisi mitään selvää. Se menisi varmaan jotenkin niin, että "aua in".
Laura Birn on 27-vuotias näyttelijätär, jonka puhe on uudessa tv-sarjassa Morsian niin tukkoista sössötystä, että pakko oli lopettaa sarjan katsominen kesken ensimmäisen osan.
Laura Birn on peräti valmistunut Teatterikorkeakoulusta, mutta ilmeisesti siellä ei ymmärrettävä puheilmaisu kuulu tutkintovaatimuksiin. Laura Birnin tuhina on sitä samaa, mitä nuoret nykyisin yleisemminkin käyttävät. Esimerkiksi r- ja s-kirjaimia ei puheesta erota toisistaan; morsian-sanakin on yhtä suttua.
Yritin katsoa ja varsinkin kuunnella Laura Birnin näyttelemistä parhaani mukaan, mutta ei onnistunut. Edes television äänen paneminen tavallista kovemmalle ei auttanut.
Eikä Laura Birn todellakaan ole ainoa sössöttäjä, suhisija ja sanojen nieleksijä. Kai se siitä johtuu, että jo peruskoulusta saa huonot lähtökohdat. Nuorten puhe on kuin suussa olisi koko ajan puolet hampurilaisesta. Miten opettajat saavat selvää oppilaiden vastauksista, vai kysytäänkö tunneilla enää mitään, entä joutuuko koulussa enää ollenkaan pitämään esitelmiä?
kari.naskinen@gmail.com
Iso otsikko Helsingin Sanomissa: "Köyhyyttä voi torjua toinen toistaan tukemalla" (24.12.2008).
Iso otsikko Etelä-Suomen Sanomissa: "EK:n Leif Fagernäs kiirehtii lisätukea yritysten rahoitukseen" (2.1.2009).
Miksi ei ole ollut sellaista otsikkoa, että yritysjohtajat tukisivat toinen toisiaan, jos jollakin menee huonosti?
Ei tule tällaista otsikkoa, koska yritysten kassat pumpataan heti tilivuoden päätyttyä tyhjiin, jotta omistajat saavat miljoonaosinkonsa. Eivät pysty auttamaan edes itseään. Tekniikka ja talous -lehden pääkirjoituksessa 21.11.2008 muisteltiin, miten oli joskus aikaisemmin: "Ennen oli sellaisiakin yrityksiä, jotka eivät joka vuosi tyhjentäneet osingoilla firman kassaa. Ne osasivat varautua siihen, että välillä pitää kestää laskusuhdanteenkin yli edes puolivaloilla ja olla ensimmäisenä iskussa, kun talous kääntyy nousuun."
Joitakin poikkeuksiakin tietenkin on. Television Suvussa on yritystä -sarjassa kerrottiin viime viikolla Koskisen Oy:stä Kärkölästä: edellisen laman aikana Koskisella ei väkeä vähennetty, vaan vähemmille työtehtäville jääneet pantiin koulutukseen. Koskisella oli sen verran rahaa reservissä, että ei heti aloitettu yt-neuvotteluja eikä itketty yhteiskuntaa apuun.
Yritysmaailman jumala Jorma Ollilakin vaatii edelleen, että yritysten verotusta on alennettava. Tämäkin olisi sitä elvytystä, mikä käytännössä - kaikissa muodoissaan - tarkoittaa vain tulonsiirtoa veronmaksajilta yrityksille, yhteisiä verorahoja yritysjohtajien hyvinvoinnin turvaamiseen.
Sen sijaan ihmisille ei elvytystä tarjota, päinvastoin. Sata-komitea esittää työttömyysturvan leikkaamista ja ansiosidonnaisen lisäpäivärahan poistamista alle 60-vuotiailta työttömiltä.
Kansainvälinen valuuttarahasto IMF on ihmetellyt suomalaista elvytyspeliä. IMF:n neuvojen mukaan Suomen pitäisi mieluummin auttaa ihmisiä kuin esimerkiksi pankkeja. Ei kelpaa Vanhasen - Kataisen hallitukselle. Sen ainoa näkökulma kohdistuu yritysmaailmaan. Mietittävänä on nyt sekin, että valtio ostaisi yritysten lainapapereita, jotta pankit vaan eivät joutuisi vaikeuksiin.
Katainen on vedonnut kansalaisiin vertaamalla nykyistä taantumatilannetta talvisotaan! Koko kansalta vaaditaan nyt "talvisodan henkeä" ja on toimittava "kokonaisedun kannalta oikein". Ei tunnu yli 30 vuotta talvisodan jälkeen syntynyt Jyrki-poika tietävän, mistä talvisodassa oli kysymys. Silloin ei torjuttu köyhyyttä eikä edes yritysjohtajien hyvinvointia, vaan ylivoimaisesti aseistettua vihollisvaltiota.
kari.naskinen@gmail.com
Jos elokuvaohjaaja Heikki Kujanpää eläisi 50 vuoden kuluttua ja tekisi elokuvan Sauli Niinistöstä, siinä ei käsiteltäisi mitään muita asioita kuin Niinistön avioitumista lapsivaimon kanssa. Ohimennen tulisi esille, että oli Niinistö poliitikkokin.
Tällä periaatteella on Kujanpää ohjannut elokuvan kirjailija Lauri Viidasta. Sodanjälkeisen suomalaisen kirjallisuuden suuriin tekijöihin lukeutuneesta kirjailijasta tehdyssä elokuvassa Putoavia enkeleitä on Lauri Viidasta "henkilökuva", jossa ainoa kuva on Viidan sairaus, skitsofrenia. Näin on suomalainen elokuvakin siirtynyt iltapäivä-lehtijournalismiin.
Samana päivänä, kun kävin elokuvan Kuvapalatsissa katsomassa, oli Ilta-Sanomien etusivulla kymmenen sentin korkuisilla otsikko-kirjasimilla teksti Harri Ollin viinanjuonnista. Varsinaisissa sanomalehdissä kerrottiin, että Olli sijoittui Garmisch-Partenkirchenissä kolmanneksi. Iltapäivälehdet eivät voineet Ollin ensimmäistä palkintopallikilpailua hyödyntää, koska sen jo kaikki tiesivät muutenkin. Enemmän myyntiä saatiin käymällä vielä kertaalleen läpi mäkihyppääjän puolen vuoden takaista seikkailua.
Putoavia enkeleitä olisi ihan hyvä elokuva, jos sen pääosaan olisi heitetty joku käsikirjoittajan keksimä meilikuvitushullu. Kysymyksessä on kuitenkin Lauri Viita, jonka elämästä saisi kunnollisenkin, Viidan kirjailijantyötä ja elämää kuvaavan elokuvan. Sen sijaan tämä elokuva kertoo pelkästään kirjailijan vaikeasta sairaudesta, ja pienelle sivumaininnalle jää, että Viita kirjoitti mm. hienon runokokoelman Betonimylläri (1947), saturunoelman Kukunor (1949) ja romaanin Moreeni (1950).
Aiemmin syksyllä tuli ensi-iltaan toinen kirjailijaelokuva, Hannu Kahakorven ohjaama Päätalo. Kohteena siinä on Kalle Päätalo, ja mainonnassa tai lehtijutuissa kerrottiin, että kysymyksessä on elämäkertaelokuva. Todellisuudessa elokuva kertoo Päätalon nuoruudesta siihen saakka, kunnes hänen ensimmäinen romaaninsa Ihmisiä telineillä (1958) ilmestyi. Elämäkerrasta jää uupumaan 42 vuotta.
Päätalo-elokuva on silti aivan toista luokkaa kuin Viita-elokuva. Tosin Kalle Päätalostakin kerrotaan elokuvassa naissuhteiden kautta, mutta keskeistä on kuitenkin se, mikä liittyi nuoren kirjailijan työhön, tai siinä vaiheessa iltaharrastukseen.
Lauri Viita (1916 - 1965) ja Kalle Päätalo (1919 - 2000) olivat suomalaisen työläiskirjallisuuden suurmiehiä. Minkähänlaisen elokuvan Väinö Linna (1920 - 1991) aikanaan tulee saamaan? Ohjaajaksi tarvittaneen elämäkertaelokuvien paras tekijä Timo Koivusalo.
kari.naskinen@gmail.com
Turun
yliopiston viime syksynä tekemän tutkimuksen mukaan suurin osa suomalaisista ei tiedä, mitkä puolueet muodostavat Suomen hallituksen. Varsinkaan nuoret eivät ole hajulla näistä asioista. Ei tiedetä edes sitä, mitkä kolmesta suuresta puolueesta istuvat hallituksessa.
Tämän päivän Helsingin Sanomissa on tulokset mielipidekyselystä, jossa oli tiedusteltu ihmisten tyytyväisyyttä hallituksen toimiin. Oli kysytty sitäkin, kuinka pettyneitä ihmiset olisivat, jos hallitus ei onnistuisi, esimerkiksi hyvinvointipalvelujen turvaamisessa sekä köyhyyden ja sosiaalisen eriarvoisuuden vähentämisessä. Vastaajista 27 % sanoi, että hallituksen tällainen epäonnistuminen vaikuttaisi heidän äänestyspäätöksiinsä seuraavissa eduskuntavaaleissa.
Erikoista on, että Vasemmistoliiton ja Perussuomalaisten kannattajista 48 % sekä SDP:n kannattajista 33 % sanoi hallituksen epäonnistumisen vaikuttavan heidän äänestyspäätökseensä. Ilmeisesti he ovat viime vaaleissa äänestäneet Keskustaa tai Kokoomusta. Toinen vaihtoehto on, että he ovat kylläkin äänestäneet omia puolueitaan, mutta jos hallitus ei saa asioita sujumaan toivotulla tavalla, äänestetään ensi kerralla jotakin muuta.
Pari päivää aiemmin julkaistiin Hesarissa samasta Suomen Gallupin tekemästä kyselystä osa, missä käytiin läpi ihmisten antamia arvosanoja hallitukselle. Demareiden kannattajista 62 % antoi hallitukselle hyvän arvosanan.
Nämä tulokset ovat linjassa Turun yliopiston tutkimuksen kanssa: mistään ei tiedetä mitään.
Tämä tarkoittaa samalla sitä, että tulevaisuudessa puolueiden kannatus on entistä enemmän riippuvainen niiden edustajien tunnettuudesta. Kun ei tiedetä, mitä puolueita Sauli Niinistö, Anni Sinnemäki, Jutta Urpilainen ja Henna Virkkunen edustavat, tärkeintä on se, miltä he näyttävät lehtikuvissa ja kuulostavat television viihdeohjlemissa.
Eikä hallituksen tarvitse viis veisata ihmisten mielipiteistä. Vaikka nyt vain 5 % kansalaisista pitää verotuksen alentamista hallituksen tärkeimpänä tehtävänä, on se Jyrki Kataisen ja Matti Vanhasen hallituksen asialistalla ykkösenä.
kari.naskinen@gmail.com
