Ranskalaiskaksikon Marc Caron ja Jean-Pierre Jeunetin paras elokuva on sympaattinen tieteisfantasia Kadonneiden lasten kaupunki (1995). Heidän ensimmäinen pitkä elokuvansa Delicatessen (1991) oli myös fantasiaa, mutta komediallisesta yleisvireestään huolimatta karmea tarina kannibalismista ja muusta maailmanlopun meiningistä, kun kaikki alkaa olla menetettyä. Tämä tapahtuu pahasti rappioituneessa kerrostalossa, jonka vieressä on vielä surkeammassa kunnossa oleva rauniotalo. Mitään muuta ympäristöä ei näytetä, eikä saa tietoa siitäkään, mitkä tapahtumat ovat tähän johtaneet.
Koska ollaan Ranskassa,
voi tietenkin viedä ajatusta siihen suuntaan, että aiheena on
natsien miehitysvallan aiheuttama rappio. Kurjuutta
korostaa värimaailma, joka on suodatettu pääasiassa ruskean ja
likaisenkeltaisen sävyihin. Minkäänlaista
vinkkiä ajankohdasta ei varsinaisesti
kuitenkaan ole.
Yksi auto sentään näkyy, 50-luvun englantilainen Morris Minor,
mutta se ei paljon auta. Parempi onkin suhtautua elokuvaan pelkkänä
groteskina hurlumheinä, jossa mikään
ei ole totta.
Elokuvan nimi viittaa herkkukauppaan
ja herkutteluun,
tässä tapauksessa makaaberisti, mitä korostaa myös elokuvalle
annettu suomenkielinen nimi Herkuttelijoiden
yö. Talon
alakerrassa on kiinteistönomistajan lihakauppa, mutta kun pihvilihaa
ei enää ole, eikä ainoasta saatavilla olevasta ruoka-aineesta
maissista ole paljon mihinkään, pitää lihakauppiaan teurastaa
talon asukkaita tuoretta lihaa myyntiin
saadakseen; kuvassa
lihakauppias (Jean-Claude
Dreyfus).
Ei niin hurjaa miltä kuulostaa, kun tyylilaji kuitenkin on
hirtehinen musta komedia.
Vuokralaisina
kauppias Clapetin talossa ovat toistaiseksi kaksi
Kube-veljestä, Interligator-pariskunta, jonka vaimo yrittää
toistuvasti itsemurhaa, Tapioka-perhe, eräänlaisessa kosteassa
likakaivossa etanoita
kasvattava
monsieur
Potin ja
mademoiselle
Plusse aistillisen hahmonsa kanssa.
Sitten
Clapet palkkaa talonmieheksi
eläkkeelle
jääneen sirkusklovnin,
jolle pian
paljastuu, mitä lihakauppias puuhaa. Kun klovni rakastuu
kauppias-teurastajan
likinäköiseen
tyttäreen
Julieen,
he ryhtyvät vastatoimiin. Julie
näkee lehdessä
jutun viemäreissä asuvista troglodisteista, jotka ovat
vastarintaliikkeenä lihansyöjille. Kauppiaskin tämän tietää ja
haukkuu ”rehuja popsivia hinttejä”. Troglodistit ovat Caron ja
Jeunetin keksintöä, mutta sanalla on sen verran yhteyttä
todellisuuteen, että troglodyytti tarkoittaa luolissa asuneita
esihistoriallisia
ihmisiä.
Romantiikkaakin
on klovni Louisonin ja Julien
kesken, joiden lisäksi kauppias itse käy jyystämässä yhtä talon
asukasta. Kun vanhoissa suomalaisissa elokuvissa tällaisissa
kriittisissä kohdissa näytetään valkoisten pilvien liikkumista
taivaalla, tässä elokuvassa näytetään sängyn jousten narisevaa
liikettä.
Hulvattoman
kertomuksen loppu
on parasta:
kasvissyöjien
vastarintaliike
varmistaa, että rakastavaiset voivat esittää herkän
dueton rappiotalon
katolla sellon (Julien)
ja sahan (Louison)
säestyksellä.
Delicatessenin
ja
Kadonneiden
lasten kaupungin
jälkeen
Caron ja Jeunetin tiet erosivat. Caro teki lähinnä lyhytelokuvia,
mutta Jeunet jatkoi kokoillan elokuvilla, mm. huippumenestys Amélie
(2001).
kari.naskinen@gmail.com
