lauantai 28. helmikuuta 2026

Ilo irti vaikka väkisin


Lehdessä voi olla iso otsikko esimerkiksi ”Ukrainan sodassa kuollut 500 000 ihmistä” tai ”Ebola aiheuttaa edelleen tappavia epidemioita Afrikassa”. Jutun kirjoittanut toimittaja hymyilee iloisesti juttuun liitetyssä
vakiokuvassaan, kuten nykyisin on tapana.

Muuten ei iloa oikein irti saakaan.
Eilen kävelylenkillä tuli kapealla jalkakäytävällä vastaan nainen, joka tuijotti kännykkäänsä, tuli ja tuli ja tuli, ja minun piti väistää tätä modernin ajan ihmistä ajoradalle.

Kadut o
livat kurjassa kunnossa. Ennen talonmiehet putsasivat jalkakäytävät, nyt huoltoyhtiöt ajavat koneillaan niin, että meidän lähellä on yhdellä lumivallin ja ajoradan välissä jalkakäytävää 50 senttiä, yhdessä kohtaa 0 senttiä.

Seuraavassa risteyksessä odotin suojatien edessä vihreää valoa, kun siitä suhahti Toyota ohi ja sinkosi päälleni kuravedet. Ylitettyäni kadun jatkoin matkaa pitkin jalkakäytävää, jolloin Woltin sinisellä
moottorimopolla kaahannut jannu kolhaisi ohjaustangolla vasempaan käsivarteeni.

Kauppaan olin menossa, koska piti ostaa alkoholiton lonkero
tämän illan saunassakäyntiä varten. Vtutus oli jo päällä, kun uuden Citymarketin alusvaate- ja kattilaosastojen läpi kävelin sadan metrin päähän kaupan takimmaiseen nurkkaan. Siellä ei ollut minkäänlaisia kylttejä eri juomalaatujen sijainnista, mutta hyllyt tutkittuani lopulta löysin hakemani.

Sitten takaisin kotikulmalle, jossa viemäri tavan mukaan oli niin tukossa, että suojatien kohdalla oli vettä valtavana, syvänä lammikkona.
Siitä kohtaa ei yli päässyt Tämä toistuu aina vesi- ja lumisateilla. Vesiyhtiölle olen asiasta kirjelmöinyt muutaman kerran, mutta tietenkin tuloksetta.

Ei meistä kuntalaisista ja veronmaksajista enää välitetä.
Olemme vain kuluttajia pienine rahoinemme. Terveyskeskuksissakaan ei nykyisin ole potilaita, vaan asiakkaita. Yhdessä suomalaisessa tv-sarjassa pyydettiin ruumishuoneen vahtimestariakin hakemaan asiakas kylmiöstä.

Viikon kuluttua alkaa Formula-ykkösten kilpailukausi, jota pääsee seuraamaan, jos pulittaa ylimääräisen tv-maksun. Siellä selostaja taas selostaa, kuka on nopein ensimmäisellä sektorilla, kuka toisella ja kolmannella. Kukaan ei ole selostajalle opettanut, että sektori on ympyrässä ala, jota rajoittavat kaksi keskipisteestä lähtevää, kehälle ulottuvaa janaa ja niiden leikkaama kehän osa. Mutkikkaalla kilparadalla ei sektoreita ole.

Uusien ajajien joukos
ta selostaja löytää myös talentteja. Talentti oli antiikin aikana Rooman valtakunnassa käytetty iso paino- ja rahayksikkö, jonka paino vaihteli alueittain, tyypillisesti 26-40 kg. Raamatun aikoina se oli 30-40 kg (n. 3000 sekeliä).

Alkuviikosta sellainenkin tapaus, että vaimoni kävi Prismassa. Meni kalatiskille, mutta unohti ottaa jonotusnumeron. Ketään muita ei jonossa kuitenkaan ollut, mutta tympeä myyjä sanoi, että hän palvelee vain sellaisia, joilla on vuoronumero. Helppo homma, ei tarvinnut palvella ketään, kun numeroton asiakas läksi ja meni Citymarketin kalatiskille tavaraosastojen läpi.

Espanjalainen jesuiittapappi Baltasar Gracian oli oikeassa: ”Päiviä on enemmän kuin iloja.”

Jos olisin nuorempi, muuttaisin syrjemmälle, jossa ei olisi ihmisiä.

kari.naskinen@gmail.com

perjantai 27. helmikuuta 2026

Sivuja 857, alaviitteitä 5020


Kesäkuun 16. päivänä 1904
James Joyce tapasi ensimmäisen kerran treffeillä tulevan vaimonsa Nora Barnaclen. Tuolle samalle päivämäärälle sijoittuu Joycen suurromaani Odysseus, jonka ensimmäisen painoksen julkaisi Sylvia Beachin Shakespeare and Company -kirjakauppa Pariisissa 2. helmikuuta 1922. Odysseus on tunnetusti sellainen kirja, jonka monet monet lukijat jättävät kesken. Tein nyt minäkin toisen yrityksen.

Tavattuaan James ja Nora eivät kuitenkaan pitkään viihtyneet Dublinissa, vaan he lähtivät vapaehtoiseen maanpakoon ahdasmielisestä katolisesta Irlannista, ensin Zürichiin, sieltä Triesteen ja Pariisiin. Eivätkä irlantilaiset ottaneet kirjaa omakseen sen jälkeen, kun se vihdoin Irlannissa julkaistiin oltuaan säädyttömyytensä takia kiellettynä. Lopullisen synninpäästön Joyce sai vasta 1982, kun tuli kuluneeksi 100 vuotta hänen syntymästään, ja hänen patsaansa paljastettiin St. Stephen’s Green -puistossa.

Ensimmäinen suomennos ilmestyi Tammen Keltaisessa kirjastossa 1964 numerolla 60. Suomennoksen oli tehnyt
Pentti Saarikoski. Meni muutama vuosi ja Odysseus oli jatkuva puheenaihe kirjallisuudenharrastajien keskuudessa, ja on edelleen. Joskus vuodenvaihteessa kahvilakeskustelussa piirtäjä ja lauluntekijä Rauli Nordberg kysyi, olenko lukenut Odysseuksen – niin ja varsinkin Leevi Lehdon uuden suomennoksen. Tästä se lähti, ostin tammikuussa Lehdon suomennoksen (2012) ja nyt se on luettu.

Huomasin, että lukeminen ei
tällä kertaa ollut stressaavaa, kuten oli aikoinaan ollut Saarikosken käännöksen kanssa. Johtui selvästi siitä, että kirjasta selviytyminen ei nyt ollut samanlainen ”pakko” kuin 40 vuotta sitten, jolloin sivistyneempien kulttuuri-ihmisten parissa tunsi itsensä huonoksi, jos ei ollut päässyt urakassa edes puoleen väliin. Toisaalta jotkut lukemisen puolitiehen jättäneet ottivat tämän myös kummallisen brassailun näkökulmasta.

Joycen tyyliä lainatakseni minä vittu perkele brassailen
nyt sillä, että olen lukenut Leevi Lehdon suomennoksen, jossa on 857 sivua ja 5020 alaviitettä. Vaikka Keltaisen kirjaston sivukoko 13 x 20 on selvästi pienempi kuin Gaudeamuksen kustantaman kirjan 16 x 24, ei Saarikosken versiossa ole kuin 723 sivua, eikä olenkaan alaviitteitä eikä liitteitä. Ainoa todella hankala kohta tuli vasta aivan kirjan lopussa, kun 20 sivua mennään yhtä ja samaa virkettä ilman ainuttakaan välimerkkiä.

Vastapainoksi on kielellisesti erinomaisen mielenkiintoisia jaksoja. Yksi sellainen on 14. luku, jossa Joyce kirjoittaa niin, että samalla hän osoittaa englanninkielisen proosan kehityksen 1200-luvulta 1900-luvun alkuun. Lehdon suomennoksessa tämä idea toteutuu vastaavalla tavalla suomen kielen kannalta. Lehdon käyttämä tyylilaji etenee Mikael Agricolan raamatunkäännösten proosasta monin vaihein Jaakko Juteinin, Henrik Renquistin, K.A. Gottlundin, Aleksin Kiven, Julius Krohnin ja Agathon Meurmanin kautta Juhani Ahon, Eino Leinon ja Volter Kilven tyyleihin. Tosi hieno toteutus ja alaviitteissä tarkennetaan, missä kohtaa kulloinkin ollaan menossa.

ULYSSES

Lehdon käännös on Saarikosken käännöstä uskollisempi Joycelle ja tämän takia myös kokeellisempi, sanovat asiantuntijat. Ensimmäinen ero on heti kannessa, koska Lehto käyttää romaanista samaa Ulysses-nimeä kuin käytti Joyce. Romaani noudattelee tietyllä tavalla Homeroksen Odysseian harharetkiä, ja Joyce ja Lehto käyttivät Odysseuksen nimen latinankielistä käännöstä. Esipuheessa Lehto kirjoitti, että Ulysses-nimen kautta niin Homeroksen eepos kuin koko sitä seurannut kulttuurinen kehitys tähän kirjaan ja sen ajankohtaan väistämättä tulee.

Jos kestivät Odysseuksen harharetket pitkään, niin yhtä kauan eli kymmenen vuotta meni Lehdolla tämän teoksen suomentamiseen. Romaanin 18 luvun nimetkin, joita Saarikosken käännöksessä ei ole, ovat odysseiamaisia: Telemakhos, Proteus, Haades, Seireenit, Kyklooppi, Penelope...

Ulysseksen
alkuperäinen kansi oli Kreikan lipun värejä vastaten sinivalkoinen. Tässä suhteessa Saarikosken käännöksen kansi on lähempänä Joycen ideaa kuin Lehdon ruskea kansikuva.

Romaanissa on yli 200 nimettyä henkilöhahmoa. Lehto käyttää hän-pronomista englannin kielen tavoin eri sanoja koskien miestä naista: hän ja hen.
Romaanin kertojasta ei kuitenkaan koko ajan saa selvää, onko hän vai hen. Ainakin alkupuolella on eräänlainen ulkopuolinen tarkkailija, neutraali. Sitten kun kerronta muuttuu eräänlaiseksi tajunnanvirraksi, kertojina ovat ainakin Leopold Bloom, Molly Bloom ja Stephen Dedalus, joiden sisäiset monologit kuljettavat heidän ajatuksiaan, muistojaan ja havaintojaan.

KISS MY ROYAL IRISH ASS


Vaikka tein lukiessani runsaasti muistiinpanoja, en lähde niitä tässä purkamaan. Freeman´s Journal and National Pressin reklaaminhankkijan Leopold ”Poldy” Bloomin monivaiheisista seikkailusta kavereidensa ja muiden kanssa on kirjoitettu niin paljon, että sitä aineistoa kyllä riittää, satoja, ehkä tuhansia kirjoja tai tutkielmia. Minullakin on Saarikosken suomennoksen välissä monta vanhaa lehtileikettä.

Alaviitteet ovat Lehdon käännöstä erinomaisesti täydentävää aineistoa, esimerkiksi lukemattomat latinalaiset, italialaiset ja ranskalaiset sanonnat suomennettuina. Ilman viitteiden tietokirjamaisia faktoja ja Joycen tekstin muunkinlaisia selvennyksiä lukukokemus jäisi vajaaksi- Tässä esimerkkejä alaviitteistä:

Hyperboreaalinen = kreik. mytol. kansa, joka eli pohjatuulen takana ikuisessa keväässä.
Palefaces = irl. slangi-ilmaus englantilaisista.
Aria di sortita = Verdin oopperasta Trubaduurit.
Lochlannit = iiriläinen nimitys norjalaisista.
Munuaiset = juut. mytologiassa munuaisissa asui ihmisen ydin, sielu tai omatunto.
Kiitobus paljobus = muchibus thankibus. Suoment. kiitoksin Saarikoskelle.
K.M.R.I.A. = kiss my royal irish ass. Vrt M.R.I.A. (Member of Royal Irish Academy)
Ei mustaa valkoiselle = ei vanno eikä allekirjoita, ts.juutalainen,
Sinähän halkaiset henen tärykalvonsa = tarkoitetaan dueton sopraanoa; vrt. keskiaik. uskomus, että Neitsyt Maria hedelmöittyi ehjän tärykalvonsa läpi.
Kismet = muunnos arab. sanasta gismah, joka tarkoittaa islamin mukaan ihmiselle määrättyä kohtaloa.
Abba = Isä Jumala (arameaa).
Ranskalainen kirje kukkarossa = kondomi.
Irlantilainen hattutemppu = mies peittää hatullaan paskakikkareen kadulla ja kertoo poliisille, että sen alla on lintu, lähtee sitten hakemaan apua ja jättää poliisin vartioimaan hattua.
Vanderdeckenit = Lentävän hollantilaisen legendan engl. versiossa laivan kapteenin nimi on Vanderdecken.
Lucifer = tulitikkumerkki, sittemmin yleisnimitys tulitikuille.
Norjalaisen parkin hylky Daunt = oli suomalainen kuunari, joka haaksirikkoutui Dublinin edustalla 1895.
Bandez! Figne toi trop (ransk.) = voitaisiin kääntää: ”Hanki erektio! Nussi itseäsi!”

KENRAALI BOBRIKOV

Raumalaisen kuunarin lisäksi Suomea koskevan alaviitteen on saanut kenraalikuvernööri Nikolai Bobrikovin murha. Yhdessä baarikeskustelussa J.J. O´Molloy ohimennen vitsailee kahdelle muulle, että ”tekö kahteen pekkaan ammuitte Suomen lordiluutnantin? Näytätte siltä kuin olisitte tehneet sen urotyön. Kenraali Bobrikovin.” - ”Me vasta kaavailimme sitä.”

Bloomsdayna 16.6.1904
Eugen Schauman ampui Bobrikovin noin klo 11. Mitenkähän baarissa jo iltapäivällä tiedettiin tapauksesta? Tuskin Telex-kaukokirjoitinkaan vielä oli ollut Bloominkaan työpaikalla.

Ruotsista mainitaan ohimennen Helsingör ja paheellisesta elämästä tunnettu Upsala sekä oopperasopraano Jenny Lind. Oopperasta kirjassa puhutaan paljon, sillä Marion ”Molly” Bloom on tunnettu laulaja.

Norja on esillä Henrik Ibsenin ansiosta. Leevi Lehto kirjoittaa alaviitteessä, että Ibsen vaikutti voimakkaasti nuoren Joycen kirjalliseen tuotantoon. Joyce jopa opiskeli norjaa voidakseen paremmin tutustua Ibsenin tuotantoon. Dublinin Talbot-torilla Stephen Dedalus tuntee Ibsenin hengen puhaltavan lävitseen kirpeänä tuulena.

TÄSSÄ ON KAIKKI

Ulysseksen takaliepeessä on
filosofi Jacques Derridan toteamus: ”Kyllä, kaikki meille tapahtuva on jo tapahtunut Ulysseksessä… (Ulysses gramophone: Deux mots pour Joyce, 1984). Totta. Kaikki. Syntymästä hautajaisiin, Pyhästä kolminaisuudesta pornahtavaan seksiin, laaja-alaisista baari-keskusteluista (Joyce ei käytä pub-sanaa) kilpa-ajoihin jne.


Dublinista Joyce tietenkin kertoo. Hän itse sanoi, että
jos Dublin joskus tuhoutuisi, se voitaisiin rakentaa uudestaan yksityiskohtia myöten hänen romaaninsa perusteella. Kun kerran kävin Dublinissa, James Joyce oli hyvin esillä. Muistomerkki tietenkin ja näyteikkunoissa kirjailijan pienoispatsaita ja kirjoja, muissakin kuin kirjakaupoissa. Koska ensimmäinen lukukertani oli jäänyt kesken noin 200 sivun kohdalla, en ostanut edes pientä rintakuva-Joycea. Sen sijaan tuli tollon matkamuistoksi Eddie Irwinen vihreän F1-Jaguarin pienoismalli, vaikka Irwine ei ole edes irlantilainen, vaan pohjoisirlantilainen.

Perataan vielä Ulysseksen etulievekin. Siinä on amerikkalaisen kirjallisuuskriitikon Henry Levinin sanonta Joycen kuolinvuonna 1941 ilmestyneessä kirjassaan Ulysseksesta: ”Romaani, joka tekee lopun kaikista romaaneista.”

kari.naskinen@gmail.com

Alaviite 5021: tätä juttua ei kukaan lue kokonaan.



keskiviikko 25. helmikuuta 2026

Sondra Radvanovsky, velho


Televisiosta tuli sunnuntaina
Luigi Cherubinin ooppera Medea (1797) nauhoitettuna Metropolitanista 2022. Se on varmaan hurjimpia oopperoita kautta aikojen, mutta tässä esityksessä hurjan huomion veti erityisesti nimiroolin esittänyt Sondra Radvanovsky. Hän on tämän hetken dramaattisista sopraanoista aivan kärkipäähän kuuluva. Kun hän Medeassa esitti kreikkalaisen mytologian noitaa, velhoa, niin sellaista oli hänen esiintymisessäänkin. Maallikkokin ymmärsi helposti Radvanovskyn laulamisen ja näyttelemisen valtavan intensiteetin, josta kriitikotkin joutuivat kirjoittamaan kaikkein ylistävimpiä sanontoja.

Suomessa ei
Medeaa tiettävästi ole koskaan esitetty. Kumma juttu tämä, koska se ei ole ylöspanoltaan mitenkään vaativa. New Yorkissa se tavan mukaan oli kuitenkin mahtava. Roolihenkilöitäkään ei ole paljon. Löytyisihän Medean rooliin suomalaisiakin huippuja, jos muilta kiireiltään ehtisivät, ainakin Camilla Nylund ja juuri Saksassa parhaana naislaulajana palkittu Miina-Liisa Värelä.

Paras Medea on tietenkin ollut Maria Callas, joka teki roolista legendaarisen 1950-luvulla – myös kaikkien aikojen paras sopraano. Yhteneväisyyttä Sondra Radvanovskyyn löytyy sikäli, että heidän molempien tunnetuimpiin rooleihinsa kuuluvat Norma, Tosca, Turandot, Lady Macbeth ja juuri Medea. Maria Callakselle raju Medea oli niin tärkeä, että hän suostui myös Pier Paolo Pasolinin siitä tekemään elokuvaan (1969), suuren diivan ainoaan puhe-elokuvaan.

Innostuinkohan vähän liikaa, kun vertaan Callasta Radvanovskyyn? Joka tapauksessa Tämä Metropolitan-oopperan esitys on täydellinen (on edelleen Yle Areenassa). Medean roolissa vaaditaan sekä herkkyyttä että raivokasta voimaa. Radvanovskylla on kirkas ylä-ääni, mutta myös herkkyyttä hiljaisissa, hauraissa hetkissä. Viimeinen näytös oli käytännössä 35 minuutin lähes yhtäjaksoinen soolo.

Keitähän ne muut sopraanot huipulla nyt ovat? Jos olisin arvuutteluraadissa, niin Anna Netrebko, Nadine Sierra, Lisette Oropesa, Sonya Yoncheva, Lise Davidsen, Renée Fleming… Näistä Lisette Oropesa konsertoi pianisti Alessandro Practicòn kanssa Musiikkitalossa 24.5. ja Savonlinnassa ensi kesänä Lisette Oropesa on Norma.

Helpompi on tehdä yhtä monen sopraanon lista kaikkien aikojen parhaista, kun ammattilaiset ovat tällaisia paljon tehneetkin:
Maria Callasin lisäksi Joan Sutherland, Birgit Nilsson, Leontyne Price, Montserrat Caballé, Kiri Te Kanawa.

kari.naskinen@gmail.com