 |
Kohtaus on elokuvasta Maria (2024). Kysymyksen esittävä toimittaja ei ole todellinen, vaan Maria Callasin hallusinaatio, jollaisia hän saa käyttäessään liikaa Mandrax-unilääkettä. Elokuva kertoo Maria Callasin kahdeksasta viimeisestä päivästä Pariisissa, jossa hän kuoli 53-vuotiaana 16.9.1977. Tuon päivän aamuna hovimestari Ferruccio Mezzardi ja taloudenhoitaja Bruna Lupoli olivat lähteneet ruokakauppaan, josta palatessaan he kuulivat emäntänsä laulavan avonaisen ikkunan luona Floria Toscan aariaa ”Vissi d´arte” Puccinin Toscasta:
Elin taiteelle, elin rakkaudelle,
en koskaan vahingoittanut elävää sielua.
Hienovaraisella kädellä
lievitin kaikki kohtaamani vastoinkäymiset.
Lääkäri oli kieltänyt Mariaa enää yhtään laulamasta, koska sydän ei ehkä kestäisi. Tämän tietäen Ferruccio ja Bruna kiirehtivät nopeasti asuntoon, jossa he itsekin asuivat, mutta liian myöhään. Maria makasi kuolleena lattialla. Liian myöhään eli vasta 1984 poistettiin myös Mandrax myynnistä laajan väärinkäytön vuoksi.
Elokuva on erinomainen, joskin voi siitä sosiaalipornon häivähdyksiä tunnistaa. Ohjaaja on chileläinen Pablo Larrain, jonka kaksi edellistä naismuotokuvaa Jackie Kennedystä (2016) ja prinsessa Dianasta (2021) ovat myös ansioituneita teoksia. Käsikirjoitus on Steven Knightin, joka kirjoittaa myös seuraavan Bond-elokuvan, ohjaajana Denis Villeneuve.
Kuva kaikkien aikojen parhaan sopraanolaulajan lopunajan elämästä piirtyy surullisena, kun koko ajan katsojina näemme, että Maria Callasilla ei todellakaan ole elämää estradien, parrasvalojen ja kirkkaiden kohdevalojen loisteen ulkopuolella. Varsinkin huumaavien lääkkeiden vaikutuksesta hän elää edelleen sitä elämää, jonka hän oli joutunut jättämään omien sanojensa mukaan 4,5 vuotta sitten. Vielä hän kuitenkin marraskuussa 1974 oli ollut kiertueella Japanissa yhdessä tenori Giuseppe Di Stefanon kanssa.
Kun tämä kaikki on kuitenkin ohi, pyytää Maria yhtenäkin päivänä Ferrucciota varaamaan pöydän kahvilasta, ”jossa tarjoilijat tietävät kuka olen; olen ihailunhaluinen”. Liian sensaationhakuinen elokuva ei kuitenkaan ole, toisaalta ei sellainenkaan, että siinä ylenmäärin hehkutettaisiin Marian loisteliasta uraa. Paljon hänen lauluaan silti kuullaan, mutta ei juurikaan kokonaisina aarioina. Elokuvan soundtrackista on jo ilmestynyt levykin (cd ja kaksois-Lp).
Uransa parhaassa roolissaan Angelina Jolie (molemmissa kuvissa) on osittain mukana näissä lauluissakin. Hän harjoitteli perusteellisesti oopperalaulamista, ja hänen ääntään sekoitettiin Marian vanhoihin tallenteisiin, joissakin peräti 70-prosenttisesti. Näin meneteltiin ainakin niissä kohtauksissa, joissa Maria kävi Pariisin vanhassa oopperatalossa vielä harjoittelemassa pianisti Jeffrey Taten kanssa. Tällä saatiin aikaan tuntuma siitä, jonka alan asiantuntijat parhaiten pystyvät kuulemaan: kun Marian ääneen sekoitettiin Angelinan ääni, toteutui vaikutelma Marian äänenlaadun jo heikkenemisestä, esim. Donizettin Anna Bolena -aariassa ”Piangete voi?”.
Juuri tämän turhaksi osoittautuneen harjoituksen jälkeen Maria törmäsi oopperatalon ulkopuolella Le Figaron toimittajaan, joka kertoi päässeensä sisälle kuulemaan Marian laulua ja totesi sen olleen heikkolaatuista. Toimittaja on töykeä ja yrittää kysellä kaikkea, mutta Ferruccio työntää ja kolhii toimittajan pois tieltä.
Marian muistikuvat ja hallusinaatiot menevät sekaisin. Omia suurmenestyksiään hän muistaa hyvin, mutta sitten tulee myös Mandrax-vaiheita. Häntä muka elokuvaa varten haastatteleva toimittajakin on nimeltään Mandrax. Oikeisiin muistoihin tulee myös Onassis, jonka Maria lopulta jätti osaksi julkisen kritiikin takia. Sen jälkeen Onassis sai miljardiloukkuunsa Jacqueline Kennedyn, jonka kanssa avioitui 1968. Elokuvassa ei tätä jälkimmäistä suhdetta puida millään tavalla, mutta Onassiksen kuolinvuoteella Maria kävi ja myönsi rakastavansa tätä.
John F. Kennedynkin Maria tapasi elokuvan mukaan yksillä juhlilla kahdenkesken, mutta tätä eivät asiatiedot vahvista. Sen sijaan Maria esiintyi JFK:n syntymäpäiväjuhlissa Madison Square Gardenissa 1962, mutta nämä kemut muistetaan kuitenkin parhaiten Marilyn Monroen Happy Birthday -esityksestä – vai muistaako joku sieltä Maria Callasin kaksi aariaa Bizet´n Carmenista?
KYMMENEN PARASTA
Tähän sopii nyt hyvin lista kaikkien aikojen kymmenestä parhaasta sopraanosta (aakkosjärjestyksessä). Kolmea heistä olen ollut näkemässä ja kuulemassa, loppuja kuullut levyiltä ja olen myös ottanut huomioon asiantuntijoiden mielipiteitä parhaista laulajista.
Montserrat Caballé
Maria Callas
Victoria de los Angeles
Kirsten Flagstad
Renée Fleming
Anna Netrebko
Birgit Nilsson
Jessye Norman
Joan Sutherland
Kiri Te Kanawa
kari.naskinen@gmail.com