Kauhuelokuvat ovat aina olleet suuressa suosiossa. Saksalaisen Friedrich Wilhelm Murnaun Nosferatu (1922) on tämän lajin merkkiteos, joka viime vuonna sai ”uusintansa” amerikkalaisen Robert Eggersin samannimisenä vampyyrielokuvana. On näitä uusintoja tehty ennenkin ja tehdään vastakin. Kun nyt on kuitenkin sata vuotta menty samalla sapluunalla, niin voisi ottaa jo uudenkin startin, seuraavaksi pitää tehdä Nosferatu tai Dracula tekoälyvampyyriksi, joka ei kuitenkaan tarvitse elääkseen ihmisen verta, vaan ihmisen dna:ta, jonka avulla se myös kehittää itseään yhä lähemmäksi ihmisen olomuotoa. Ehkä tämän vampyyrin nimi voisi olla vaikka Jiangshi, kiinalaisessa mytologiassa esiintyvän elävän kuolleen mukaan. Näin tietenkin siksi, ettei romanialaisista, unkarilaisista eikä saksalaisista ole tämän teknologian kehittäjiksi, eivätkä amerikkalaisetkaan pärjää kiinalaisille. Jiangshia ei kuitenkaan auringonvalo tappaisi, mutta pitäisi keksiä jotain muuta. Tekoälyvampyyri voisi tuhoutua vaikka ilmastonmuutoksen takia, koska se ei kestäisi yli 40 asteen lämpötilaa kymmentä sekuntia pitempään tms. Kiinassa Jiangshi-leffoja on tehtykin, mutta taitavat olla lännessä tuntemattomia.
Murnaun ja Eggersin elokuvissa Nosferatun arkinen nimi väestökirjanpidossa on kreivi Orlok, jonka alkuperä on luultavasti muinaisunkarin Ürdüng, sikäläisessä mytologiassa pimeyden voimien hallitsija. Jumalakin sai apua Ürdüngilta tai Ördögiltä luodessaan maailman.
Eggersin uusi Nosferatu on juoneltaan niin lähellä Murnaun Kauhujen sinfoniaa (Nosferatu: Eine Symphonie des Grauens), että sitä voi pitää 100-vuotiskunnianosoituksena Murnaun mestariteokselle. Perusrungot ovat samat: kiinteistönvälittäjä Thomas Hutter (Gustav von Wangenheim alkuperäisessä elokuvassa ja Nicholas Hoult Eggersin versiossa) matkustaa kuvitteellisesta Wisburgin kaupungista Transilvaniaan myymään Grünenwaldin kartanoa kreiville Orlokille (Max Schreck / Bill Skarsgård). Jo tie linnaan näyttää niin pelottavalta, että sitä ei uskaltaisi lähteä talsimaan edes Iso Paha Susi. Kaiken kauheuden jälkeen kauppakirja tehdään, mistä on seurauksena vampyyrin saapuminen Wisburgiin ja ruton leviäminen sinne. Karmea keino vampyyrin tuhoamiseksi on molemmissa elokuvissa Hutterin vaimo Ellen (Greta Schröder / Lily-Rose Depp), joka uhrataan rakastumaan vampyyrin tuhoamiseksi auringonvalossa.
Eggersin versio kyllä eroaakin hieman vanhasta elokuvasta, se esimerkiksi korostaa Ellenin seksuaalisuutta ja laajentaa Murnaun sadunomaista rakennetta, eli: Murnaulla enemmän seikkailullisuutta, Eggersillä enemmän psykologisoimista ja eroottisuutta. Tietenkin Eggersilläkin on edelleen tuttuja kauhuelementtejä, kuten jotain hurjaa ennakoivat varjokohtaukset ja Orlokin puistattavan karmea ulkomuoto. Lyhyesti luonnehtien tämä on nyt enemmän Ellenin tarina, ja loppu on traagisempi kuin Murnaulla. Kokonaisuudessaan erinomainen elokuva lajissaan, ja sille voi ennustaa hyvää menestystä. Yhtenä vetonaulana on Orlokina näyttelevä Bill Skarsgård, sillä hän tuli tutuksi jo kaikkien aikojen suurimmat kauhun kassatulot keränneessä Andy Muschietin elokuvassa Se (2017), joka perustuu Stephen Kingin samannimiseen romaaniin.
kari.naskinen@gmail.com