Ei, alussa oli hiljaisuus, rauha.
Erämaa. Rajattomuus.”
(Eikä ollut myöskään suota, kuokkaa, eikä Jussia.)
Tästä alkaa Aulis Sallisen uusi sävellys Linna vedessä, jonka teksti perustuu Lassi Nummen samannimiseen runoelmaan. Se sai kantaesityksensä lauantaina 8.7.2017 Savonlinnan oopperajuhlilla, mutta tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun tätä Olavinlinnan menneisyyttä käsittelevää tekstiä kuultiin linnassa. Eeva-Kaarina Volanen luki teosta 1975 linnan 500-vuotisjuhlassa. Samana juhlavuonna sai ensiesityksensä Salliselta tilattu ooppera Ratsumies.
Lassi Nummi oli tehnyt runoteoksestaan myös pitemmän version, ja tämän Nummi lähetti samana vuonna Salliselle. Nummi oli nähnyt Ratsumiehen, ja ehkä hän ajatteli, että Sallinen voisi tarttua tähänkin tekstiin. Ratsumies liippaa kuitenkin niin läheltä samoja aiheita kuin Nummen runoelma, että Sallinen ei silloin lähtenyt toistamaan aihetta.
Nyt valmiista sävelteoksestaan Sallinen sanoo, että se on kronikka lausujalle, neljälle laulajalle, kamariorkesterille ja Olavinlinnalle. Lopputulos on valtavan hieno. Jokseenkin harvinaista minullekin, että esityksen päätyttyä en saanut liikutukseltani torjuttua yhtä kyyneltä silmäkuopasta.
Olavinlinnan historia siis alkaa erämaan rauhasta. Turussa, Viipurissa ja Hämeessä linnat jo olivat olleet kauankin, mutta 1400-luvun jälkipuoliskolla piti ruveta varustamaan myös Savoa. Asialle lähti isoja alueita hallinnut Viipurin käskynhaltija Eerik Akselinpoika Tott, Lagnön ritari – ja sitten vasta tuli sana.
”Ja sana tuli kiveksi,
minun sanani, tämä linna.
Herran vuonna 1475 rakennutin tämän linnan,
Jumalan kunniaksi.
Kristukselle ja pyhälle kristinuskolle
vahvistukseksi.”
Kristinuskon turvaksi linna rakennettiin strategisesti tärkeälle paikalle, sillä idästä uhkasi väärä uskonto. Eerik Akselinpoika Tott tiesi jo kokemuksesta, että linnoja tarvitaan, koska sopimukset eivät pidä. On oltava muutakin kuin nimiä sopimuspapereissa. Pelkkä tieto siitä, että täällä on tällainen puolustuslinna, vaikuttaa tapahtumiin.
”Kivi on lujempaa ainesta kuin pergamentti.
Pergamentille kirjoitetaan
ja piirretään rajat,
pergamentti on nahkaa.
Linna on kiveä.
Muutama tuhat ratsua ja miestä ei
koskaan ole pahitteeksi,
pari tukevaa linnoitusta ja riittävästi
ruutia ja tykkejä,
ne ikään kuin selventävät ajatuksia
neuvotteluissa,
tulee pilkut ja pisteet oikeaan
paikkaan.”
Kivikään ei kuitenkaan aina auttanut isoissa mullistuksissa. Ruotsalaiset pitivät Olavinlinnaa valloittamattomana, mutta lopulta 1714 venäläiset saartoivat linnan ja saivat myös haltuunsa. Neljä vuotta aiemmin oli Pietari Suuri jo seurannut joukkojensa Viipurin-valtausta. Ruotsi kuitenkin sai Olavinlinnan takaisin 1721 Uudenkaupungin rauhassa, kunnes linna taas 1743 päätyi venäläisille, joiden hallussa se säilyi Suomen itsenäistymiseen 1917 asti.
Mutta mitä tuo tulevaisuus?
”Sadan tai kolmensadan,
viidensadan
tai sadantuhannen
vuoden kuluttua,
onko taivas yhtä sininen?
Kohoavatko tornit yhä?”
Kukaan ei tiedä, mutta asiat ovat nykyisin kimurantimpia kuin 500 vuotta sitten.
”Mikään kivinen varustus
ei enää voi tarjota suojaa.
Suojeleeko meitä tuhon uhka?”
Lassi Nummi lienee tarkoittanut ns. kauhun tasapainoa. Aulis Sallisen musiikki joka tapauksessa säilyy. Se on taas kerran kauniin melodista, jota voisi hyvin kuunnella ilman laulajiakin. Isoja yllätyksiä ei Sallinen tarjoa, vaan sävelkieli on tuttua niille, jotka hänen aikaisempaa tuotantoaan tuntevat. Musiikki liikkuu tilanteesta ja tunnelmasta toiseen, välillä marssien, välillä kevyesti renkutellenkin.
Harmi vain, että Linna vedessä on vaikea esittää jossakin muualla kuin Olavinlinnassa. Ei kuulija pääse teoksen sisälle ollenkaan samalla tavalla Musiikkitalossa tai Sibeliustalossa. Eikä näytä olevan ohjelmistossa ensi vuonna Olavinlinnassakaan. Toivottavasti äänilevy tehdään.
Laulajat kantaesityksessä olivat sopraano Tiina-Maija Koskela, mezzo Tuija Knihtilä, tenori Jussi Myllys ja baritoni Tommi Hakala. Kertoja oli Jukka-Pekka Palo. Oopperajuhlaorkesterin soittajista koottua 17 soittajan kamariorkesteria johti Ville Matvejeff. Esityksen oli ohjannut Kari Heiskanen. Esityksen kesto oli tunti ja 20 minuuttia.
kari.naskinen@gmail.com